tiistai 1. joulukuuta 2015

Kausi 2015.

Kausikoosteen kasaaminen on joka vuosi vaikeaa. Luulisi että on mukava muistella kulunutta kesää, ja elää uudelleen niitä parhaita hetkiä, mutta mun on hankala löytää sitä fiilistä. Ennemmin vähän turhaudun kun mietin kauanko talvea on vielä jäljellä, ja kuinka loputtoman kauan joutuukaan vielä odottamaan ennenkuin pääsee taas moottoriradalle.

Tänä vuonna koosteen kasaaminen on ollut vielä normaaliakin hankalampaa. Ehkä sen vuoksi, että mua harmittaa ja hävettää kuinka vähän pääsin ajamaan. Ehkä siksi, ettei nyt ole niin kovin paljoa niitä parhaita hetkiä joihin palata. Päällimmäisenä kaudesta jäi mieleen pettymyksen ja turhautumisen fiilikset, kun samojen ongelmien kanssa takuttiin viikosta toiseen. Se valtava painava möykky mahanpohjassa, joka jäi sinne oleilemaan heti keväällä, kausibudjetin kadottua moottorinosiin. Mutta kun hiukan syvemmältä kaivelee, niin kyllä mä muistan ne hyvätkin jutut kuitenkin. Kuumuuden, jännityksen ja paniikinomaisen virneen joka juuttui naamalle koko päiväksi. Muistan kuinka lineupissa adrenaliini saa raajat tärisemään niin, ettei kytkinpoljinta meinaa saada painettua pohjaan. Muistan kuinka täydellisen fiiliksen onnistunut suoritus saa aikaan, ja kuinka vapautuneesti sitä tuulettaa siellä rengassavun täyttämässä kabiinissa. Ja muistan kuinka ylitsepursuilevaa rakkaudentunnetta voikaan tuntea sitä pirun kilpa-autoa kohtaan, juurikin sitä samaista autoa, joka on saanut ne kiukun ja pettymyksen kyyneleetkin virtaamaan.

Keskitytään siis hyviin asioihin, kuumiin kesäpäiviin, adrenaliiniryöppyihin ja katkeamattomiin sivuluisuihin. Niitä oli tarjolla Seinäjoen Vauhtiajoilla 23-26.7. 60 000 kävijää ja lukuisia näytösajoja, hyvää fiilistä ja kärkikuskeja. Oli huippuhauskaa!


Seuraavaksi sitä huippufiilistä haettiin Kankaanpään Vauhdin Festivaalilta 8.8. Uuteen tapahtumaan lähdettiin ilman ennakko-odotuksia, ja yllätyttiin erittäin positiivisesti. 10 000 henkeä nauttimassa näytösajoista Kankaanpään kaduilla, ja valtava määrä erilaisia kilpureita sekä nimikuskeja. Ja minä, adrenaliininarkkari Vaasasta. Loppui ne nimmarikortitkin heti kättelyssä, ja auto syttyi vähän palamaan varikolla, mutta mitäpä pienistä; sain sudittaa Soarerilla paikallisen poliisiaseman edessä! Ja ihan luvan kanssa.




Sitten oli vielä joka vuosi yhtä hartaasti odotettu SM sarjan osakilpailu: EPUA Drifting. Ja niinhän siinä kävi, että tänäkin vuonna se iloinen odottaminen vaihtui pienoiseen pettymykseen, kun auto toimi loistavasti aina top16 kaavioon saakka, missä se sitten ilmoittikin että olisi ehkä jo aika mennä varikkopilttuuseen lepuuttamaan. Kokonaiskuva päivästä oli kyllä positiivinen, ja pakko myöntää että osaan mä edelleen iloita aika reippaasti ihan vaan siitä että pääsen osallistumaan. Että mulla on kilpa-auto, ja mun kaveripiirissä on kilpakuskeja. Aika hurjaa aina vaan näiden vuosien jälkeenkin!




Niin olihan se hieno kausi, vaikka olikin se kamalin näistä kaikista. Pääsin kuitenkin vähän ajamaan, ja eihän sitä parempaa olekaan. Ja sai viettää aikaa kaikkien niiden driftingihmisten kanssa, jotka jaksaa tsempata silloin kun toverilla on taas auto hajalla. Niin ja kyllä se on ehkä mun driftinguran kohokohtia, että Soarerin mystinen (helvetillinen) sammumisvika on saatu korjattua! Vihdoinkin.

Kauden kohokohtiin kuuluu myös ajaminen F1 ja F4 autoilla, ja ne kohtalon ohjailemat käänteet joiden ansiosta pääsen ensi kaudella ajamaan F4 sarjaa. Oikeasti aika hullua.

Iso kiitos kaikille henkisesti tai fyysisesti mukana olleille. Ens vuonna mennään vähän kovempaa!


KAUSIKOOSTE 2015 KLIKKAA TÄSTÄ

maanantai 16. marraskuuta 2015

Onko nämä niitä ruuhkavuosia?

Tuntuu että elämässä tapahtuu nyt niin paljon, ja niin valtavan isoja juttuja, ettei oikein ehdi mukaan. Ei ehdi kirjoittaa niin paljoa että saisi kaiken kerrottua, eikä osaa käyttää niin suuria sanoja joilla näitä fiiliksiä voisi kuvailla. Mutta jos mennään tiivistämällä, että muistaa sitten vanhoilla päivilläänkin mitä tuli näinä hulluina vuosina touhuttua.

Aikuistuminen. Pakko sanoa tämä ensin. Mä oon aikuistunut, pakosti. En varmaankaan rauhoittunut, se myönnettäköön kun tuoreessa muistissa on Rise Againstin keikalla surffaaminen tasan kuukausi sitten. Mutta aikuistunut, koska musta on tullut suvaitsevaisempi. Enkä viittaa tällä maahanmuuttokeskusteluun, vaan ehkä enemmänkin siihen että suvaitsen muiden mielipiteet. Ja negatiiviset, itseeni kohdistuvat osaan aika kevyesti sysätä "ei kuulu mulle"- kategoriaan.

Autot. Älyttömän iso juttu aina vaan. Poden huonoa omaatuntoa siitä ettei Mantalle ole tarpeeksi aikaa. Käyn päivittäin sisäistä väittelyä siitä, pitäisikö Soarer myydä vaiko ei. Kävin jopa ajamassa sillä ja päätin silti myydä sen, mutta seuraavana päivänä katsoin vanhaa ajovideotani ja aloin vollottaa pelkästä luopumisen ajattelemisestakin. Kertakaikkisen vaikeaa. Saa nähdä voittaako lopulta järki vai tunteet tämän erän. Käyttöauto vaihtui bemarista bemariin, mutta tässä ehkä paistaa se aikuistumisen pilkahdus. Teinimallin coupen tilalle tuli diisselipaku. Tykkään siitä kuitenkin, ja odotan lumimyrskyä.

Hevoset. Työ, elämäntapa, intohimo. Minä joka vannoin etten koskaan ala yrittäjäksi, aloin taas yrittäjäksi. Kesällä vanha toiminimi heräsi uudelleen henkiin, ja töitä on paahdettu omiin nimiin tukka putkella siitä lähtien. Niin äärimmäisen upeita asiakkaita ja asiakashevosia, että olen taas kerran sanaton. Miten voikaan olla näin kivaa tehdä töitä, ja miten kiitollinen olenkaan mun kutsumusammatista. Choose a job you love, and you will never have to work a day in your life.

Perhe. Joka päivä aina vaan tärkeempää. Mun veljet, mun ystävät. Henri ja Mauno. Ja ne autot, ja niiden mukana mun elämään tulleet ihmiset. Parhaita juttuja.

Fiilistely. Tää saattaa liittyä noihin kaikkiin edellisiin. Yhä useammin saan itseni kiinni kyyneleet silmissä miettimässä, muistelemassa toi odottamassa tulevaa. Kuinka huikeita juttuja mun elämässä on tapahtunut, tapahtuu juuri nyt ja tulee vielä tapahtumaan. Kaikki ne ihmiset joihin oon saanut moottoriurheilun ja hevosurheilun kautta tutustua. En ehkä kestä kun elämä on kaikessa hulluudessaan niin mahtavaa. 


sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Project Formula 4 - Everything happens for a reason.

Mä olen aika kova uskomaan että kaikella on tarkoituksensa. Tähän mennessä mun elämässä on tapahtunut isoja asioita, joista kaikki ei ole tuntuneet laisinkaan hyvältä, mutta olen tajunnut niiden tarkoituksen ja hyvät puolet hiukan myöhemmin. Asioilla on puolensa, ja asioilla on tapana järjestyä. Tavalla tai toisella.

Parin viime vuoden ajan mä olen haaveillut rata-ajosta, ja siitä on lähipiiri saanut kuulla varmaan kyllästymiseen saakka. Eikä pidä ymmärtää väärin, olen ihan täysin siemauksin nauttinut driftingistä, mutta kyllä se polte nopeiden kierrosten pariin on ollut hyvin vahvasti läsnä. Kuluvana kesänä ollaan mietitty Soarerin muuttamista Time Attack autoksi, on pohdittu jonkin rata-auton vuokraamista tai ostamista, ja pyöritelty hyviä puolia eri luokkien välillä.

Rikkonainen ja ongelmien täyttämä driftingkausi ei ollut tarjonnut niitä lajin parhaita puolia, ja päätettiin lähteä hakemaan huippuhetkiä ja näkyvyyttä Vauhdin Festivaalilta Kankaanpäästä 8.8.2015. Tapahtumahan oli kaikinpuolin huikea, mutta se mihin tuo päivä lopulta johti, on jotain vielä hienompaa! Kankaanpäässä nimittäin muuan F4 kuljettaja Juha Marttila tuli pyytämään minua kanssaan yhteiskuvaan. En varmasti ikinä unohda sitä ehkä hieman omituistakin hetkeä, kun tuntematon herra tulee ja huikkaa "Tuu nyt Krisse mun kanssa yhteiskuvaan ennenku mä kuolen!". Ja tokihan mä menin.


Tästä kuvasta lähti liikkeelle jotain vähän suurempaa, enkä mä todellakaan ollut painamassa jarrua asian suhteen. Ennemminkin seisoin molemmin jaloin kaasupolkimen päällä! Tosin en ihan heti alussa ymmärtänyt, että kaikki tosiaan todella tapahtui. Juuri oikeaan aikaan youtubeen pamahti mun Formula 1 ajovideo, ja Juhan tietoon mun polte rata-ajon pariin. Sain mahdollisuuden kokeilla tätä Dallaraa.

Ensimmäinen testipäivä Botniaringillä oli juuri sitä, mitä moottoriurheilu on parhaimmillaan: hymyä, iloa ja adrenaliinista täriseviä raajoja. Sellaista onnea mikä saa koko päivän tuntumaan vähän sumuiselta. On vaikea muistaa asioita jotka tuntuu niin mahtavilta, ettei niitä meinaa uskoa todeksi. Ja vaikka olin onnesta ymmyrkäisenä, onnistuin ajamaan Dallaralla melko hyvin. Auto tuntui, noh miltäpä muultakaan kuin parhaalta ikinä. Outo sekoitus niin montaa asiaa; yhtä luonteikas ja arvostusta herättävä kuin mun Manta, yhtä tehokkaan tuntuinen kun tuhatheppainen Cresta, mutta ajo-ominaisuuksiltaan vähän niinkuin rosoisempi versio siitä F1 autosta. Käsittämättömän hieno, ja pelottava ja mahtava!

Onnistunut koeajo, oikeanlaiset ihmiset ja samansuuntaiset toiveet vielä mukaan tähän onnellisten sattumien soppaan, ja päätös kaudesta 2016 alkoi olla selkeä. Ajan ensi kaudella Historic Race Finlandin Formula 4 sarjaa, autonani tämä Dallara F394.


Nyt on toinenkin koeajopäivä takana, ja fiilis on ihan mieletön. Oon niin äärimmäisen kiitollinen jokaisesta sekunnista jonka saan tuon auton ratissa viettää. Niin paljon enemmän kuin pelkästään unelmien täyttymys! Eikä pelkästään se, että olen saanut ajaa Dallaraa, vaan myös ne ihmiset joihin olen saanut tutustua. Käsittämätöntä. Parasta ikinä. Välillä on ihan pakko vähän nipistää itseään kun alkaa pelottaa että voiko tämä kaikki olla totta ollenkaan. Mutta kaikkein eniten onnellinen mä olen siitä, että tämä matka on vasta alussa.


Valtavasti on opeteltavaa ja omaksuttavaa, eikä homma tule olemaan helppoa. Hyppy koppiautosta Formulaan on todella suuri. Eikä hyppy driftingistä rata-autoiluun ole yhtään pienempi. Teen kaikkeni ja annan parhaani mutta ennenkaikkea aion nauttia matkasta täysillä. Äärimmäisen mielenkiintoista. Ja äärimmäisen ainutlaatuista, en nimittäin usko että tämänkaltaista tilaisuutta tulee elämässä toiste eteen.

 If you get a chance, take it. If it changes your life, let it. "



Tätä matkaa voi seurata blogin lisäksi facebookissa: facebook.com/krisse.aalto ja nettisivuilla: www.teamkad.com. Tervetuloa mukaan!


"I created the life I love by never listening to the dreamstealers, the non-believers, the haters, and the biggest one of all; my own fears."





maanantai 17. elokuuta 2015

SpeedPassion - Formula1 - Paras synttärilahja ikinä!

Viime viikon tiistai oli päivä jonka mä tulen takuuvarmasti muistamaan koko elämäni. Ja varmasti muistan vielä siellä seuraavassakin elämässä!

Etukäteen mulle oli kerrottu, että tiistai 11.8.2015 pitää varata vapaaksi, koska saan silloin mun 30- vuotis synttärilahjan. Toki olin etukäteen yrittänyt salaa googletella tuolla mystisellä päivämäärällä, mutta en keksinyt mihin lahja voisi liittyä. Niinpä olin täysin tietämätön siitä mahtavauudesta mikä mua odotti kun aamulla lähdettiin matkaan. Appiukon tullessa noutamaan napattiin ajokamppeet mukaan, joten tiesin että pääsen ajamaan. Matkalla yritin arvuutella autoa, mutta Haanpään pojat ei paljastaneet mitään. Ja ehkä parempi niin, olisin varmaan kuollut jännitykseen muuten!

Kun lopulta saavuttiin Alastaron varikolle, näin rivillisen mustia Formula Renault 2000 autoja, ja kestovirne jämähti naamalleni. Saanko mä ajaa tollasella?! Ja jos jo tässä vaiheessa alkoi polvet hiukan tutista, niin voitte vaan kuvitella millainen fiilis mulla oli kun tajusin mikä se päivän kohokohta tulisi olemaan. Tosin en ensin meinannut uskoa sitä todeksi. Näin vilaukselta hallissa olevan F1 auton, ja meinasi henki salpautua siihen paikkaan. Ja kun mulle vakuutettiin että sellaisella saa ihan oikeasti ajaa, meinasin alkaa pillittää.


Rataan tutustuttiin ensin omilla autoilla, jonka jälkeen koko porukka briiffattiin Formula Renault autoilla ajamiseen. Näillä pikkuformuloilla päästiin ajamaan 15 minuuttia jokainen, ja valmistauduttiin näin siihen autourheilun kuniinkuusluokan hurjimuksen ohjastamiseen. Rellulla ajaminen oli jo aivan mahtava elämys, ja olin kyllä pelkkää hymyä siellä ratin takana. Alkuun tottakai jännitti muunmuassa ihan kaikki, sillä normaalista koppiautosta formulan monocoque avo-ohjaamoon siirtyminen tuntui jo isolta hyppäykseltä sinällään, mutta sitten piti vielä muistella sitä rata-ajon maailmaa, varoa spinnaamista, totutella uudenlaiseen vaihteistoon ja niin edelleen. Ratavallilla omaa vuoroa odotellessa potkaisin kyllä itseäni persuuksille, ja päätin ottaa päivästä kaiken irti ilman paineita ja ilman jännittämistä! Ja kyllä se ajaminen alkoi aika nopeasti sujua ihan kelvolliseen malliin. Hauskaa ainakin oli ihan alusta loppuun!



Rellujen jälkeen piti malttaa pitää ruokapaussi, mutta eihän siitä meinannut tulla mitään. Istuttiin siinä varikkoravintolan terassilla, kun Formula 1 autoja lyötiin tulille. Syke pomppasi samantien taivaisiin, jalat muuttui makarooniksi ja hymy leveni kauhunsekaiseksi virnistykseksi. Ruoka jäi vähän puolitiehen kun piti jo kipittää Formuloiden luo odottamaan seuraavaa briiffiä. SpeedPassionin tapahtumajärjestäjät hoitivat kyllä hommansa erinomaisesti, ja jokainen kuski sai kattavat ja tarvittavat ohjeet turvalliseen Formulalla ajamiseen. F1 autoilla päästiin ajamaan viisi kierrosta, ja silloin saimme ajaa Johan Rajamäen F1 auton perässä. Aluksi ajattelin, ettei näillä saa varmaan ihan lappu lattiassa vetää, ja että etuauto otetaan mukaan ehkä vähän jarruttavaksi tekijäksi, mutta sain kyllä ilokseni huomata ettei siitä ollut kyse. Päinvastoin, järjestäjät kehottivat pitämään hauskaa ja ottamaan ilon irti autoista omien rajojen sisällä. Etuauton mukana pääsisi helpommin ajamaan oikeita ajolinjoja, ja ainakin itsellä vauhti nousi huomattavasti Johanin perässä ajaessa. Tottakai se omavastuusumma takoi takaraivossa siihen malliin, ettei huvittanut lähteä ajamaan lähellekään riskirajoja, mutta se ei vähentänyt ajokokemuksen mahtavuutta tippaakaan!








Auto jolla ajoin oli Williamsin FW29 2007. Sama auto jolla Nico Rosberg on ajanut kilpaa. Viivalta lähtiessä tunne oli ihan mieletön, ja kun vähän pääsi rattivaihteiden makuun, alkoi rentouskin hiukan löytyä. Kerrallaan radalle lähti kaksi asiakasautoa Johan Rajamäen auton perään, ja mä lähdin meistä ensimmäisenä. Kiihtyvyys, jarrut, alusta ja ajattevuus oli jotain sanoinkuvailemattoman mahtavaa. En oikeasti pysty millään selittämään. Kyllä ekassa kunnon kiihdytyksessä tuli jotain huudettuakin, kun tunne oli niin upea. Ja ehkä kaikista parasta oli se, ettei auto kallistunut mihinkään. Siis ei missään tilanteessa milliäkään. Ihan sama kuinka tiukka kurvi, kiihdytys tai jarrutus, se pysyi tasan tarkkaan kallistumatta ja kiinni radassa. Mieletöntä. Johan ajoi mun edellä, ja nosti nopeutta noin neljällä sekunnilla per kierros, ja roikuin sitten hymy korvissa perässä. Varmaan hihittelin koko viisi kierrosta putkeen. Ja kun kolmannella kierroksella saatiin se toinen asiakasauto kierroksella kiinni, ja pääsuoralla ohituslupa liputtajalta, meinasin varmaan pyörtyä onnesta. Hei kuinka usein joku tavallinen tallaaja pääsee ohittamaan F1 autolla toisen F1 auton?!



Kun viisi kierrosta tuli täyteen, ihan liian pian tietysti, en meinannut uskoa todeksi mitä juuri tapahtui. Ja vaikea sitä on kyllä uskoa vieläkään. Onneksi on kuvat ja videot muistona todistamassa tapahtuneen todeksi, ja seuraavan päivän lihaskivut kyllä kertoivat omaa tarinaansa nekin. Se joka väittää ettei moottoriurheilu ole urheilua, voi mennä kokeilemaan kuinka uskomattoman fyysisestä lajista todellisuudessa on kysymys! Kun olin kömpinyt ulos autosta, sain kuulla Johanin huutaneen mun kanssa ajaessaan radioon, että "täällähän saa tehdä ihan töitä!". Johan pyysi mut vielä käymään autonsa luona, kehui ajamista ja sanoi että "siitä on pitkä aika, kun täällä on viimeksi ajettu näin kovaa". Olin sanaton ja onnesta ymmyrkäisenä.



Päivän päätteeksi saatiin vielä diplomit, ja sitten suunnattiin kotia kohti. Aivan uskomaton kokemus, ja suosittelen lämpimästi jokaiselle jota tippaakaan autourheilu kiinnostaa. Ei mene säästöt hukkaan jos ne tähän päättää käyttää. Mun kytevä rata-ajo kipinä syttyi kyllä niin isoon liekkiin tämän päivän jälkeen, että tarvitaan aika iso sammutin jos meinaa tämän saada vielä talttumaan. Voi pojat ja tytöt miten mahtavaa touhua. Mä olen kyllä niin äärettömän kiitollinen ihan jokaiselle jotka tämän lahjan toteuttamiseen osallistuivat. Oli kyllä paljon enemmän kuin unelmien täyttymys, tää oli parempaa kuin mistä oon osannut haaveillakaan!

Lisätietoja Formula ykkösellä ajamisesta löytyy täältä: www.speedpassion.fi

Auton tarkemmat speksit:

WILLIAMS FW29 2007

Kiihtyvyys: 0–200 km/h 5 s
Huippunopeus: 330 km/h
Paino: 520 kg
Moottori: Cosworth V8
Teho: 650 hv @ 12,000 rpm
Vaiheisto: 6-vaihteinen paddle shift
Kori: Monocoque, 1 henkilö
Jarrut: Brembo hiilikuitujarrut
Autoa ovat ajaneet: Nico Rosberg (FW29- 03) Alexander Wurz (FW29-04)


Ja jos kiinnostaa miltä se ajaminen ja meininki näytti, niin tässä olisi video päivästä. Pari kierrosta onboard materiaalia Formula ykkösen kyydistä, ja yks maailman onnellisin tyttö.



perjantai 14. elokuuta 2015

Vauhdin Festivaali 2015

Elokuu tuntuu olevan aina sitä ihmisen parasta aikaa. Elämä, ja elokuu. Viime viikot on olleet aikamoista haipakkaa, ja ihan huikeita juttuja on tapahtunut sellaisella tahdilla ettei meinaa todeksi uskoa. Loppuu taas sanavarastosta superlatiivit kun yrittää näistä jotain kertoa. Mutta yritetään.

Vauhdin Festivaali järjestettiin Kankaanpäässä 8.8.2015. Tämä erittäin ainutlaatuinen tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, ja suosio oli sitä luokkaa että jatkoa lienee odotettavissa. Tapahtumalla juhlistettiin Toni Vilanderin maailmanmestaruutta, ja paikalle oli kutsuttu yli viisikymmentä eri autourheiluluokkien kilpakuljettajaa ajamaan reilun kolmen kilometrin mittaiselle katuradalle. Ja rata oli tosiaan katurata eikä mikään parkkipaikkarata! Aivan kaupungin keskustasta oli suljettu katuja tapahtuman käyttöön, ja kymmentuhatpäisen yleisön viihdykkeeksi kilpurit suhahtelivat radalla minuutin välein.



Aikasin aamulla pystytettiin varikko torille, jonka jälkeen kerrattiin kuljettajakokouksessa päivän kulku. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että kadulla sai tosiaan sudittaa, laittaa savumerkkejä ilmoille ja paahtaa omaksi ja yleisön iloksi ihan reippaalla tahdilla. Tottakai näytösajossa tulee ajettua vähän varmistellen eikä ihan äärirajoille, ja varsinkin tämänkaltaisessa tapahtumassa jossa yleisö on tuotu lähelle autoja. Kävin vielä kävellen tutustumassa radan kulkuun, ja kuljettajaesittelyn jälkeen päästiinkin pikkuhiljaa lyömään kilpureita tulille.



Jännitys oli taas kerran huipussaan kun pääsin Soarerin kanssa ensimmäistä kertaa radalle. Tällä kaudella ei ole noita ajokilometrejä päässyt kovinkaan rajusti kertymään, ja nekin vähäiset on enimmäkseen ajettu isojen yleisöjen edessä. Siinä viivalla lähtömerkkiä odotellessa niitä treenihetkiä oli kova ikävä, mutta kun lippu lopulta heilahti ja painoin tallan pohjaan, ei ehtinyt enää turhia murehtia. Kadulla ajaminen oli todella erilaista verrattuna radalla ajamiseen, mutta todella hauskaa! Vauhtihan oli huomattavasti pienempi, jonka vuoksi jouduin kiertämään rataa pienellä vaihteella, mutta se ei tuntunut yleisöä haittaavan. Radan varret oli tupatentäynnä porukkaa, ja kaikki vilkuttivat, taputtivat ja näyttivät peukkua. Aika hieno fiilis!

Kuva: Juha Levonen

Kuva: Juha Levonen

Kuva: Juha Levonen

Ensimmäisen setin jälkeen Soareri löi pientä lieskaa konepellin alta ajaessani varikolle. Tuli saatiin onneksi nopeasti sammumaan, ja syyksi paljastui pakopesän päälle joutunut kaasuvaijeri. Vaijeri ei oikein tykännyt ylimääräisestä lämmöstä, ja loppupäivä menikin hiukan takeltelevan kaasun kanssa räpiköidessä. Mutta viis pienistä teknisistä murheista, kun sai oikein luvan kanssa sudittaa liikenneympyrää ympäri, ja lappu lattiassa rajotinta huudattaen paikallisen poliisiaseman ohitse. Pakko myöntää, että virne oli erityisen leveä juurikin siinä poliisiaseman edessä!

Kuva: Painter Lauks

Kuva: Painter Lauks

Kuva: Painter Lauks

Kuva: Painter Lauks

Kertakaikkisen mahtava tapahtuma! Upeita, erilaisia kilpa-autoja, valtavasti yleisöä ja kelikin ihan viimeisen päälle. Todella hienoa, että tapahtumaan oltiin saatu luvat ja se onnistuttiin toteuttamaan näin huikealla tavalla. Yleisömäärä yllätti ainakin minut ihan totaalisesti, nimmarikortitkin loppui kesken jo ennen puoltapäivää. Aina vaan sitä tulee nöyrän hämmentyneeksi kun joku tulee kysymään nimmaria tai yhteiskuvaa. Kiitos teille kaikille jotka tulitte varikolle moikkaamaan, aina yhtä mukavaa tavata uusia moottoriurheilun ystäviä! Oon kyllä erittäin onnellinen ja kiitollinen kun saan olla osa tämäkaltaisia tapahtumia.

Ps. En ole ehkä muistanut vielä hehkuttaa Soarerin uusia muutoksia; uusia siivenpäätyjä, ja spoilerin päällä matkustavaa Jarmoa. Erittäin tärkeitä pikkujuttuja, jotka vaikuttaa oleellisesti suorituskykyyn. Siis kuskin suorituskykyyn.


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Lauantaina Kankaanpäähän!

Tulevana lauantaina Kankaanpään keskustassa järjestetään todella ainutlaatuinen moottoriurheilutapahtuma; Vauhdin Festivaali! Olen Super Smokerin kanssa ajamassa näytösajoa täällä, ja ainakin ennakkotietojen perusteella katurata tulee olemaan todella huikea! Katuja on suljettu useamman kilometrin edestä, ja kilpurit kurvaavat radalle minuutin välein. Varikko sijaitsee Kankaanpään torilla, ja tapahtumaan osallistuu huippukuskeja lähes kaikkien moottoriurheilulajien parista. Ja mikä parasta, tapahtuma ja kaikille avoin ja ilmainen.


Oon aika tohkeissani siitä että tässä kieltojen ja määräysten luvatussa maassa on saatu tälläinen tapahtuma aikaiseksi. Innoissani olen myös siitä että mua on pyydetty tänne ajamaan. Nähdään siis lauantaina Kankaanpäässä!


torstai 30. heinäkuuta 2015

Vauhtiajot 2015.

Kirjoitin vuoden alussa tämän kauden suunnitelmista otsikolla Driftingkuski downshiftaa, ja melko hyvin on tuossa suunnitelmassa pysytty. Olin kyllä ajatellut ajavani hiukan enemmän, mutta alkukausi onkin mennyt vanhojen vikojen korjaamiseen. Soarerissa on koko ajan ollut ikävä vika; se saattaa sammua koska tahansa. Kaasu pohjassa, kesken vedon. Raivostuttava, turhauttava ja vaarallinen vika, joka alkaa nyt vihdoinkin selvitä. Harmittaa, etten ole päässyt ajamaan niin paljon kuin olisin halunnut, ja suurin osa kauden budjetista on kulunut autotallin eikä radan puolella... Mutta josko vihdoinkin auto alkaisi toimia niinkuin sen kuuluu, se olisi kaiken tämän harmin arvoista.

Alkukauden hiljaiselon jälkeen olinkin sitten valtavan innoissani päästessäni taas ajamaan Seinäjoen Vauhtiajoille näytösajoa. Olen ollut ajamassa näytöksiä myös vuosina 2012 ja 2013, jolloin ajoin vielä vanhalla "Herra Soarerilla". Nyt siis ensimmäistä kertaa Super Smokerin kanssa Kapernaumin katuradalle betonivallien väliin, ja ihan vaan pikkusen jännitti.

Alkulämmöt käytiin ottamassa perjantaina erittäin märällä, mutta erittäin parhaalla, Lapuan moottoriradalla. Lyhyt videonpätkä nähtävissä mun instagram tilillä: krisseaalto. Iltatreenin jälkeen siirryttiin Seinäjoelle varikon pystytykseen, ja kelikin onneksi parani pikkuhiljaa.


Lauantaina olikin sitten ihan huippuhyvä keli, ja paikanpäällä todella paljon yleisöä. Vauhtiajoilla tunnelma on aina ihan omanlaisensa, ja tämä onkin ihan ehdottomasti yksi suosikkitapahtumistani. Niin hienoa päästä tänne ajamaan! Lauantaina ajettiin kaksi näytösajoa, mikä tuntui tietenkin ihan liian vähältä kun olisi halunnut ajaa vaikka koko päivän!

Mun kanssa rataa kiersi isoja poikia aina Juha Pöytälaaksosta Teemu Peltolaan, joten yleisö sai taatusti annoksensa kuminkärystä. Ajaminen ja kaikki oheistoiminta tuntui ihan pelkältä parhaudelta, joten pieni tauko on tehnyt varmasti hyvää. Edes sunnuntaina vallinnut ihan järkyttävä sadesää ei saanut mua lannistumaan. Parasta oli edelleen, vaikka sukat oli litimärät.

Kävijöitä tapahtumassa oli tänä vuonna 51900, ja melko moni tulikin varikolle vaihtamaan muutaman sanan ja hakemaan nimmarikortin. Oli huippua tavata teidät!