tiistai 15. huhtikuuta 2014

American Car Show 18-21.4.2014, Helsingin Messukeskus.

Nyt se on jo ihan nurkan takana, virallinen kauden avaus nimittäin. Se pirullinen tapahtuma, jota ennen ressataan ja kiirehditään, jonka aikana patsastellaan paikoillaan neljä päivää, ja jonka jälkeen ollaan lopen uupuneita, mutta ehdottoman valmiita kesään. Kyseessähän on siis Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä American Car Show, eli ACS. Tosin me olemme autoinemme tuttuun tapaan siellä Tuning Car Shown puolella, mutta puhuttakoon tapahtumasta kuitenkin sen oikealla nimellä.


Torstaina kasaamme osaston ja asettelemme putsatut ja puunatut kilpurit paikoilleen, jonka jälkeen kökötämme niiden kanssa messuhallissa neljä päivää. Vaikka se paikoillaan kököttäminen on mulle usein myrkkyä, niin tässä tapauksessa hommaa ei voi tylsäksi moittia. Pääsee nimittäin näkemään taas niitä koko talven autotalleissaan lymynneitä motorsporttyyppejä, ja tietenkin myös valtavan määrän hienoja autoja. 

Meidän osastolla voi myös liittyä veloituksetta tiimimme kannatusjäseneksi, ja pääsee samalla osallistumaan arvontaan, jossa voi voittaa tiimituotteiden lisäksi driftingkyydityksiä. Arvonnat suoritetaan jokaisen messupäivän päätteeksi, ja niihin osallistuvat kaikki tiimin kannatusjäsenet. Toivottavasti pääsette paikalle sankoin joukoin, mun auto nimittäin näyttää hurjan paljon paremmalta kuin viime kesänä, joten teidän on tultava pällistelemään vähintäänkin sitä!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Bongatkaa mut ST1 ja Shell huoltamoilla kautta maan!

Nyt olis Batterylta aikamoisen huikeeta kisaa tarjolla! Voittaja lunastaa itselleen neljän hengen viikonloppupaketin Powerpark Huvivaltioon 6-8.6.2014. Tämä vauhtipaketti sisältää majoitusten ja huvipuistotikettien lisäksi driftingkyydityksen, elikkä pääsee mun kyytiin Powerparkin radalle. Osallistu arvontaan St1 Time Out- ja Shell Select myymälöissä! Kilpailuaika 26.3-22.4.


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

20 more days to go. Pre-Season Phötöshööt ja uusia juttuja.

Niinkuin Bombshell Rocks laulaa biisissään 20 days, on mullakin vielä parikymmentä päivää kituutettavana ennenkuin pääsen radalle. Mä olen siitä onnellisessa asemassa, että joka aamu töihin lähtiessäni kävelen kilpa-autoni ohi, ja muistan kyllä tasan tarkkaan miksi sinne töihin kannattaa mennä. Mutta työmotivaation lisäksi tämä kilpurin tuijottelu nostaa ajohimoja, enkä mä ehkä ole maailman kärsivällisin odottelija. Tajusin, että kuukauden sisään pääsen ajamaan kaksi tai kolme kertaa, ja nyt vatsassa pyöriikin kunnon parvi perhosia. Onneksi odotellessa on kaikenmoista mukavaa puuhaa, niin aika kuluu ehkä hitusen nopeammin. Käytiin ensinnäkin räpsimässä meidän mediavastaava Nicon kanssa muutamia tiimikuvia, ja oli taas kerran huippukivaa. Sain siis hyvän syyn vetää tuo uusi ajohaalari niskaan, ja voi pojat että se onkin mukavampi, kevyempi ja hengittävämpi kuin se vanha haarniska!




Siinä se on, Fake Mustache Media Nico, meidän ihanparas mediamies.
Samaisena kuvausviikonloppuna pyörin Helsingissä ja Hämeenlinnassa, kotikonnuilla siis, ja tapasin hurjan määrän vanhoja kavereita ja tuttuja. Viikonloppu oli täynnä iloa ja surua, itkua ja naurua. Ratavarikolla mua monet kerrat tsempanneen Janne Niskan muistotilaisuudessa vollotin ämpärillisen kyyneleitä, ja silti hymyilin muistellessani meidän keskusteluja ja Jannen touhuja. En varmasti ikinä unohda sitä erästä kesäiltaa Ahvenistolla, kun Janne puoliväkisin raahasi mut varikkoravintolaan, ja tarjosi tuopillisen kylmää sihijuomaa. Olin hetkeä aiemmin kolaroinut Soarerini suolenkillä toisen auton kanssa, ja säikähdyksestä selvittyäni olin melkoisen ärtynyt. Soareria oiottiin parin lekan voimin, ja Janne fiksuna miehenä ymmärsi, ettei se rakkaan auton hakkaaminen ollut mun silmille sopivaa katsottavaa. Niinpä me istuttiin siinä auringonlaskussa ja juteltiin henkeviä, ja mä melkein jo unohdin, että se varikolta kuuluva pauke johtui siitä, että mun autonromua hakattiin lekalla. Muistotilaisuudessa sen taas tajusi niin kovin kirkkaasti, kuinka paljon pitäisi omaa elämää, ja siihen kuuluvia ihmisiä arvostaa. Viimeisen viikon ajan onkin päässä pyörinyt vain yksi biisi: Sixx:A.M - Life is Beautiful.


Kuluneella viikolla ollaan tuherrettu autojemme kimpussa, ja kaikenlaista uutta ja upeaa on tiedossa. Meillä oli eräänä iltana Drift Team Menacen oma yhden illan superdieetti; mun auto keveni muutamassa tunnissa 50kg! Maalarilta saapuneet lasikuituovet ja konepelti pääsivät siis paikoilleen, samoin kun uudet puskurit. Mun auto alkaa oikeasti näyttää pirun hyvältä, vaikka itse sanonkin. Sääli, että kauden aikana se ottaa taatusti osumaa, ja kauneus ropisee pitkin suomen moottoriratoja lasikuituosien sinkoillessa palasina ilmaan. Mutta nautitaan siihen saakka, suosittelen siis katsastamaan mun auton pääsiäisenä Helsingin Messukeskuksessa, koska näyttelyn jälkeen en sitä enää sääli!

Kevennystä on luvassa myös hiukan erikoisella tavalla; Super Soakerin ahdin vaihtuu, ja uusi on huomattavasti vanhaa kevyempi. Holsetin tilalle tulee siis Master Powerin turbo, ja tämän muutoksen avulla tehoreservin pitäisi olla mun käytössä entistäkin matalammilla kierroksilla. Mahtavaa! Ahtimesta kiitos ja kumarrus kuuluu Hevosvoima.comin ja Anton Murolan suuntaan, kyllä siellä tiedetään miten tehdä tyttö onnelliseksi! Lisää aiheesta asennuksen ja penkityksen jälkeen. Voitte vaan kuvitella kuinka täpinöissäni mä odotan, että pääsen testaamaan autoa tällä ahtimella! Uuden turbon kanssa piti ottaa heti yhteiskuvatkin, ja oli ihan pakko vetää tuo uusi ihana kypäräkin päähän. Siis miten niin ajohimoja?!



Tälle kaudelle en lähtenyt metsästämään uusia yhteistyökumppaneita, vaan jatkettiin aiempia diilejä ja hyväksi havaittuja kuvioita. Silti jotakin uuttakin on luvassa, ja siitä saan kertoa lisää ihan lähiaikoina. Sain nimittäin yhteydenoton erittäin huikealta taholta, ja olenkin hommasta aika tohkeissani.

Kevät saattaa kyllä hyvinkin olla ihmisen parasta aikaa, kaikki mahtava on ihan justiin käsillä, ja sen tiedostaminen saa ainakin mun energisyyden ihan tappiin! Mä niin rakastan sitä tunnetta, mikä vallitsee kun auringonnousun aikaan pakataan kilpureita kyytiin ja suunnataan kohti moottorirataa, siis kohti huippuhetkiä ja seikkailuja. Kun kaikki paras on vielä edessäpäin. Kevät tuntuu just siltä!


lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kauden 2014 suunnitelmia.

Voi pojat että mua jännittää, innostuttaa, hermostuttaa ja vähän pelottaakin tämä tuleva kausi. Ja samaan aikaan oon niin tohkeissani etten meinaa pöksyissäni pysyä. Kelithän on olleet vallan keväiset heti siitä lähtien kun tultiin reissusta kotiin, joten ajokuume on kasvanut päivä päivältä isompiin mittoihin. Aurinko paistaa, tiet kuivuu ja hiekotushiekka pölisee, näyttää juuri siltä että pian saa suunnata moottoriradalle! Ja tänä keväänä ei ole ollut sitä autonrakentamisen aiheuttamaa turhautumista, köyhtymistä ja ärsyyntymistä, joten mä olen ollut hyvin positiivisilla mielin kokoajan. Jopa kauden budjetti vaikuttaa paremmalta kuin koskaan; iso kiitos siitä pääsponsorina jatkavalle Batterylle, sekä alusta saakka mukana olleelle Räjäytysyksikkö Oy:lle, ja muille yhteistyökumppaneille. Nöyrimmät kiitokseni suuntaan kuitenkin sille ihanalle naiselle, joka halusi tukea mun uraa ja unelmien toteuttamista, ja auttoi kauden hankinnoissa.



Tuleva kausi tulee olemaan täysin erilainen kahteen aiempaan verrattuna; uusi auto vaatii vielä totuttelua ja säätöä, ja samalla pitäisi nousta pro-tasolle. Drifting SM sarjaan on siis ilmoittauduttu, ja hyppäys isojen poikien joukkoon tuntuu valtaisalta. Sooloajot muuttuu pariajoiksi, radat vaikeammiksi ja taso rutkasti kovemmaksi. Mä todella toivon, että pääsen treenaamaan pariajoa kevään aikana edes kertaalleen, se parantaisi tilannetta kummasti. Alustava kalenterikin on suunniteltu, ja se näyttää tältä:

- 18 -21.4 American Car Show, Helsinki
- 27.4 Treenipäivä, Pesämäki, Honkajoki
- 3.5 Seinäjoki Areena, näyttely
- 4.5 FDO/Radalle.com Pesämäki, Honkajoki
- 17.5 FinRace näytösajo, Botniaring
- 24.5 Drifting SM, EPUA Drifting, Seinäjoki
- 7.6 Näytösajo Tuuri tai Powerpark
- 20 -22.6 FDO/Radalle.com Midsummer, Kemora
- 28.6 Drifting SM, FPDA, Kuopio
- 18 -20.7 Drifting SM, FDO/Radalle.com, Motopark
- 26-27.7 Vauhtiajot näytösajo, Seinäjoki
- 2 -3.8 FDO/Radalle.com, Ahvenisto
- 30.8 Drifting SM, Kokkola
- 20.9 Drifting SM, FDO/Radalle.com, Botniaring


Tohon vielä muutamat treenipäivät lisää, niin on taas vilkas kesä luvassa! Ihan mahtavaa! Ja tuo mun auto tuntui niin huikealta silloin viime kesän lopussa, että odotan kyllä todella innolla että pääsee sillä treenaamaan. 100 kappaletta CR-Renkaita odottaa hallissa että pääsevät haihtumaan savuna ilmaan:



sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Naiset.

Eilen oli naistenpäivä, ja mietiskelin vähän naisia. Mietin vähän sitä, miksi mä joskus suhtauduin kaikkiin naisiin niin negatiivisen varautuneesti, ja sitten mä mietin vähän enemmän niitä kaikkia upeita, kauniita ja älykkäitä naisia jotka mä tunnen, ja jotka monesti toimii mun innoittajina. Nykyään mä voin ihan rehellisesti sanoa, että mä tykkään naisista. Vaikka kyllä mä tiedän, kuinka ilkeitä ja pahantahtoisia ne voi toisilleen olla, sen mä olen kyllä saanut kokea myöskin. Mutta mikään ei innosta mua enempää, kuin joku nainen, joka ennakkoluuloista ja muiden puheista välittämättä tekee sitä, mistä itse nautii, ja tekee sen täysillä! Niitä ennakkoluuloja ja puheitahan takuuvarmasti riittää, etenkin jos tekee jotain, mikä tässä sovinistisessa maailmassa katsotaan miesten yksinoikeudeksi. Siis asioita kuten moottoriurheilu, kamppailu tai vaikka rock-bändissä soittaminen. Ne ennakkoasenteet ja puheet saa mut usein ärsyyntymään, myönnettäköön se, mutta ärsyyntymisen jälkeen tulee se ihana, totaalinen välinpitämättömyys. Sen ensimmäisen ärsytyksen ohimentyä mua ei nimittäin voisi vähempää kiinnostaa mitä muut ajattelee, kunhan saan itse tehdä sitä mistä eniten tykkään ja saan toteuttaa omia unelmiani. Juuri pari päivää sitten luin eräältä autofoorumilta jonkun kilpauraansa aloittelevan mieshenkilön kirjoituksia, ja kiristelin hetken hampaitani kun tekstissä kerrottiin mihin luokkiin ei kannata driftingin puolella osallistua, koska niissä on riski hävitä naiselle. Voi pojat.


Nyt haluan kuitenkin nostaa esille muutaman upean naisen, jotka omalla toiminnallaan on toimineet mun innoittajina tässä matkan varrella. Driftingtouhua aloitellessani ei suomessa ollut vielä yhtäkään kilpaa ajavaa naiskuskia tässä lajissa, tai jos ihan rehellisiä ollaan, niin mun tiedossa ei ollut ainuttakaan naiskuskia edes sieltä hupiajelun parista. Ei ollut siis ketään kenen puoleen kääntyä, siis ei ketään muuta kun se suuri ja pelottava miesjoukko. Nyt on onneksi myös löytynyt naispuolisia ystäviä moottoriurheilun parista, ja heidän touhujensa seuraaminen saa mulle aina hymyn huulille.

Ihan ekana se ihan eka, eli Ramona Rusu. Ramona on Romaniassa se, mitä mä olen suomessa, eli maansa ensimmäinen naiskuski driftingissä. Ramonan kanssa ollaan naamakirjakavereita, kirjotellaan ja tsempataan toisiamme, mutta ei valitettavasti olla vielä livenä tavattu. On hassua huomata kuinka paljon yhtäläisyyksiä meistä löytyy; molemmat on aloittanut radankiertämisen 2011 niiden nopeiden kierrosten parista, ja molemmat on siirtynyt driftingiin 2012. Onhan meissä kai muutakin samaa, ainakin tummat pitkät hiukset, ja rakkaus a mallin Mantoihin sekä hevosiin. Ramona ajaa driftingiä E30 Bemarilla, mutta sen lisäksi edelleen myös Time Attackia, Drag Racea ja Gymkhanaa. Ja hyvin ajaakin, Ramona oli Queen Of Europe 2013 kolmas, ja kilpaili myös pro-tasolla miesten seassa.


Ja sitten ihana, inspiroiva Iva Rusinova. Iva on Bulgarialainen moottoriurheilija, joka on ensin ollut rallin lumoissa, ja ajanut Subarullaan vuoristoteillä kehittyen huippukuskiksi. Driftingin valloittaessa maailmaa laji tuli myös Ivan tietoon, ja tyttö hankki itselleen treeniautoksi Toyota Corolla AE86:sen. Ensimmäiset luisukisat Iva on ajanut 2010. Törmäsin tähän Ivan kuvaan joskus vuosi sitten, ja se sai mut vihdoinkin oikeasti tajuamaan, ettei ne selitykset koskaan lopu. Mun on ihan turha välittää niistä, miettiä niitä, tai yrittää kumota niitä. Aina löytyy porukkaa, joilla on selitys valmiina sille, miksi mä olen menestynyt, miksi mulla on sponsoreita ja miksi mä saan tehdä juuri sitä, mitä eniten haluan. Harvemmin ne selitykset on kauniita taikka ystävällisiä, vielä harvemmin totuuksia, mutta täytyyhän niille luusereillekin jäädä jotain; edes se selittely.


Vahvat suominaiset seuraavaksi, ja ensin ihan huippu huippukuski Laura Suvanto. Laura on 19 vuotias Turkulainen, joka on kotoisin autourheilukodista. Ennen ajokortti-ikää hän on ajanut ensin rallisprinttiä ja rataa, ja ajokortin saatuaan hän on siirtynyt niille oikeille rallipoluille. Laura on äärimmäisen lupaava rallikuski, ja hän on päässyt mukaan AKK:n autourheiluvalmennukseen. Laura siis tähtää huipulle, ja mä todella toivon että hän sinne myös päätyy! Pelkän fanittamisen ja naamakirja jutustelun lisäksi treffattiin syksyllä AKK:n juhlagaalassa, ja mä kyllä tykästyin Ralli-Lateen kovasti. Ihana nainen.


Suomidriftingin pariin on tulossa lisää tyttöjä, ja jo viime kaudella radoilla nähtiin mun lisäksi Jutta Haverinen. Jutta on mun kaveri jo pidemmän ajan takaa, sillä hän on kasvanut moottoriurheilun parissa opelisti perheessä, ja ne ooppelithan on ollut lähellä mun sydäntä jo teini-iästä lähtien. Jutta on moottoriurheilijan näkökulmasta erittäin onnekas, saanut kasvaa siellä autonosien seassa, ja viettää aikaansa pelto- ja jääradoilla ennen moottoriradoille siirtymistä. Taitava kuski jo nuorella iällä, asenne kohdallaan ja taustajoukot mukana touhussa, tämä tyttö pötkii vielä pitkälle!


Ja olishan niitä huikeita, mainitsemisen arvoisia naisia vielä roppakaupalla muitakin, mutta jos kaikista tahtoisin kertoa, niin mun täytyisi alkaa kirjoittamaan kirjaa...paksua kirjaa. Mun kaveripiirissäkin on liuta niin täydellisen ainutlaatuisia ja upeita naisia, jotka on selvitytyneet mitä kamalammista vastoinkäymisistä voittajina, että ansaitsisivat oman kunniamainintansa jokainen. Kiitos teille rohkeat, vahvat ja ihanat naiset jotka toimitte esimerkkinä ja innoittajina muille, myös minulle!

Tähän yhteyteen sopiikin bändillinen mahtavia, kauniita mimmejä; BarbeQBarbies.


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Loppu häämöttää, paluu Bangkokiin.

Sunnuntaina 23.2 herättiin aamulla aikaisin, ja siirryttiin Krabin lentokentälle. Air Asia kuljetti meidät takaisin Bangkokiin, ja tämä olikin reissun jännittävin lento. Mähän olen joka kerta tolkuttoman innoissani noista nousuista, mutta tällä kertaa se pikkuruinen lentokone vaappui kyllä aikatavalla. Perille kyllä päästiin turvallisesti, ja yritettiin kurvata suoraan erääseen tuningputiikkiin. Annettiin taksikuskille kartta, ja onneksi myös kaupan puhelinnumero, sillä hetken päästä hän jo kaivoi puhelinta ja soitteli puljun omistajalle. Kävi ilmi, että me oltiin unohdettu sellainen pikkuseikka kun sunnuntai, joten kauppa oli kiinni. Suoraan hotellille siis. Hotelli oli samoilla nurkilla kuin se edellinenkin, nyt hiukan parempi ja vielä lyhyemmän kävelymatkan päässä ostoskeskuksista. Asia Hotel mainosti itseään neljän tähden hotellina, ja päädyttiin valkkaamaan se sijainnin lisäksi myös uima-altaiden vuoksi. Eikä tuo 30e/yö nyt niin paha ollut. Altaalla tulikin oltua joka päivä pariin otteeseen, ja yritettiin vielä imeä ne viimeisetkin mahdolliset auringonsäteet itseemme ennen kotiinpaluuta.


Bangkokissa ehdittiin siis olla kaksi ja puoli päivää, ja pyrittiin käyttämään ne tehokkaasti hyödyksi. Shoppailtiin vaatteita ja kenkiä, syötiin hyvin, nautittiin lämmöstä ja päästiin sitten maanantaina sinne motorsport kauppaankin! Kyseessä oli RDP Racing, jonne matkattiin tuktukilla. Kuski tajusi meidän pitävän autoista ja moottoriurheilusta, ja sen jälkeen tuktukki saikin kyytiä. Renkaat ulvoen kurvailtiin siis jollekin autoharrastajan unelmaseudulle; kortteli toisensa jälkeen autokauppoja, varaosaliikkeitä ja puljuja joissa oli satamäärin uusiokäyttöä odottavia moottoreita, laatikoita ja muita osia. RDP Racingkin lopulta löytyi, ja oltiin molemmat ihan onnessamme kun hyllyt notkuivat osia, joiden hinnat ei päätä huimanneet.


Käytiin myös Siam Paragonissa pällistelemässä Lamborghinin, Lotuksen, Porschen ja muiden halpojen autoliikkeiden valikoimaa, sekä syömässä japanilaista ruokaa. Toki palattiin myös sinne molempien suosikkipaikkaan, eli MBK:ssa sijaitsevaan Sukishi ravintolaan. Grillattiin taas omat ruuat, ja oli kyllä vähintään yhtä hyvää kuin ensimmäiselläkin kerralla. Ja voi pojat ne hedelmäsalaatit, kuinka voikaan maistua niin paljon paremmalle kuin mihin on suomessa tottunut!


Lähtöpäivänä grillattiin sitten vielä itseämme altaalla, ja itku kurkussa pakattiin viimeiset tavarat. Koko reissu mentiin reput selässä, mutta nyt Bangkokista jouduttiin ostamaan matkalaukku meidän ostoksia ja tuliaisia varten. Mä jätin matkanvarren majoituspaikkoihin kolme kirjaa, niitä ei lukemisen jälkeen jaksanut enää roudata mukana. Tiistaina 25.2 lähdettiin sitten kotimatkalle, ja lentokentälle mennessä poikettiin vielä yhteen motorsporttikauppaan. Siam Motorsport oli nimi, ja kyllähän sieltäkin kaikenmoista tarttui matkaan. Super Soaker sai siis liudan tuliaisia!


Takaisin suomeen saavuttiin keskiviikkona 26.2. Jo koneesta näki ettei lunta onneksi ollut paljoa, ja tietkin näytti kuivilta, joten ei tarvinnut ihan tyystin masentua. Kovin keväiseltä ilma vaikutti kun lähdettiin kentältä ajelemaan, tuli ihan sellainen olo, että American Car Show ja ajokauden avajaiset on jo ihan justiinsa käsillä! Ajettiinkin kentältä suoraan Autoracingiin, sillä valtavasta valikoimasta huolimatta ei löydetty mulle Thaimaasta uutta ajopukua. Sen hankin siis helsingistä, ja samalla mukaan tarttui se niskatukikin.

Suomen ilmasto ei vain tunnu sopivan mulle, tulin nimittäin kipeäksi heti kun päästiin Vaasaan. Mutta eiköhän se tästä! Reissu ylitti kaikinpuolin meidän molempien odotukset, mitään vastoinkäymisiä ei matkalla ollut ja meillä oli äärimmäisen upea loma! Lyhykäisyydessään meidän reissu piti sisällään:

25 aurinkoista, kuumaa ja ihanaa päivää.
Kymmenen kaupunkia/kylää, joista viisi saaria.
Neljä eri hotellia, joissa oltiin 11 yötä.
Neljä eri bungalowia, joissa oltiin 13 yötä.
Kahdeksan lentoa.
Viisi eri vuokramopoa, ja lukematon määrä taksi- tuktuk- pitkähäntevene- speedboat- ja lauttakyytejä.



maanantai 3. maaliskuuta 2014

Seikkailua Krabilla.

Ensimmäisten skootterisekoilujen jälkeen vuokrattiin meille hiukan isompi mopo, ja se olikin kaikinpuolin erittäin hyvä päätös. Suunnattiin nimittäin seuraavina päivinä hiukan pidemmille reissuille, ja matkanteko olikin sitten paljon nopeampaa ja mukavampaa isommalla pyörällä. Ajeltiin noin 60km:n päähän Emerald Poolille ja Hot Springille, jotka olikin molemmat erittäin kokemisen arvoisia paikkoja! Matkanteko oli mukavaa kun tiet on hyväkuntosia, maisemat kauniita ja liikenne ripeän sujuvaa.



Tosiaan niinkuin jo ensimmäisellä Thaimaan reissulla totesin, niin mä kyllä tykkään niiden liikennekulttuurista, eikä mieli kyllä siitä muuttunut mihinkään! Henkka oli samaa mieltä aiheesta, joten oli kiva pärtsätä. Perillekin löydettiin kartan, ja kummallisen hyvin toimivan suuntavaiston avulla. Suunnattiin ensin Emerald Poolille, jonka tiedettiin olevan ylikansoitettu myöhemmin päivällä. Porukkaa kyllä riitti heti aamustakin, mutta kaunishan paikka silti oli. Käveltiin ensin noin 1,5km matka ensimmäiselle altaalle, joka oli siis luonnon oma makeanveden uima-allas. Matkalla nähtiin viidakkoa ja pieniä kirkasvetisiä vesiputouksia.



Käveltiin ensin Emerald Poolin ohi ja käytiin katsomassa Blue Poolia, joka oli siis toinen lampi syvemmällä viidakossa. Siinä vesi oli upean sinistä, ja pohjassa oli ilmeisesti jokin lähde joka aiheutti tuon värin. Käsiä taputtamalla lähteen sai pulputtamaan tiuhempaan, ja pintaan ilmestyikin lukuisia kuplia. Vesi oli todella kirkasta, mutta uiminen oli turvallisuuden vuoksi kielletty. Lähdettiinkin sitten takaisin päin ja uitiin Emerald Poolin vihreässä, kirkkaassa vedessä.



Uinnin jälkeen tallustettiin takaisin parkkipaikalle, imeskeltiin jätskit ja suunnattiin mopon nokka kohti Hot Spring Waterfallia. Tämä oli siis vesiputous, jossa vesi tulee maan alta ja on noin 40-50 asteista. Putoukseen on muodostunut onkaloita ja pieniä altaita, ihan kuin poreammeita, joissa voi nautiskella. Putouksen alla on isompi lampi jossa on viileämpää, kirkasta vettä. Putouksen vesi sisälsi erilaisia mineraaleja, ja ilmeisesti tämän vuoksi kallio ja kivet eivät olleet ollenkaan liukkaita, ja vesiputouksessa pystyi kiipeämään myös alhaalta ylöspäin!





Polskimisen ja rentoutumisen jälkeen ajeltiin takaisin kohti Ao Nangia, ja poikettiin matkalla muutamaan isompaan ostoskeskukseen. Löydettiin pikkuputiikkeja joissa myytiin kaikenmoista tuninghilpettä, ja shoppailtiin meidän autoihin upeita värikkäitä venttiilinhattuja! Löydettiin myös paikallisia tuninglehtiä, ja napattiin yksi mukaankin kuvien vuoksi. Löydettiin samaisesta lehdestä myös muutaman motorsport kaupan mainokset, ja laitettiin osoitteet talteen Bangkokiin paluuta varten.

Meidän ihana isomopo.
Krabilla päästiin myös salille, pikkuinen putkahan se oli, mutta päästiinpä jotain edes tekemään! Vietettiin myös iltaa niiden porrasreissulta tuttujen suomalaisten kanssa (terkkuja Ouluun!), ja herkuteltiin eri ravintoloissa. Pientä vatsaongelman oiretta oli myös ilmassa, mutta apteekista noudettujen lääkkeiden avulla ne ongelmat jäivät yhden illan mittaisiksi. Käytiin tutustumassa myös hiukan vähemmän porukkaa vetävään Tha Pomiin, joka oli mukava kokemus sekin. Paikka on myöskin jokin kansallispuiston tapainen, jossa on upea kirkasvetinen joki mangrovemetsässä. Joen vartta pääsee kävelemään puisia siltoja ja polkuja pitkin.




Krabilla kävästiin myös neljän saaren snorklausretkellä, joka oli kyllä pienoinen pettymys sen Koh Rokin snorklausretken jälkeen. Ehkä olisi pitänyt Krabin yleisestä vilinästä ja turistihässäkästä jo osata päätellä, että ne luvatut autiosaaret ja kristallinkirkkaat vedet upeine koralleineen saattaisivat olla pientä liioittelua. Koko retkihän alkoi reippaalla myöhästymisellä, odotettiin kyytiä meidän hotellin edessä 40min, jonka jälkeen odoteltiin jonkin aikaa vielä rannalla. Lopulta siirryttiin pitkähäntäveneellä "ihailemaan" lähisaaria, sekä snorklaamaan. Vesihän olikin sitten niin sameaa, ettei juuri mitään päässyt näkemään. Kaloja kyllä oli, ja ne olivat todella tottuneita ihmisiin, mutta juuri kättään pidemmälle ei nähnyt. Ja ne kauniit autiosaaret sitten peittyivätkin turistimassojen ja kaikkien veneiden alle...




Lounas syötiin rannalla josta vapaata paikkaa sai etsiä, mutta viihdykkeenä sentään oli todella rohkeita ja kesyjä apinoita. Näiden touhuja oli taas hauska seurailla, ja saatiin huvittavaa videota apinoista jotka kiipeilivät ihmisten päälle, joivat pulloista ja yrittivät varastaa kameraa jolla me niitä kuvattiin. Lopuksi pyörähdettiin vielä Railay Beachilla, johon ei kyllä oikein ehditty tutustua, eikä paikan kauneutta oikein nähnyt sen ihmispaljouden läpi. Uitiin kuitenkin ja kiipeiltiin johonkin luolaankin.




Haikein mielin palautettiin isomopo vuokraamoon, lähes 300km enemmän mittarissa, ja valmistauduttiin siirtymään kohti Bangkokia. Krabilla vietettiin viisi yötä, ja paikasta jäi melko ristiriitaiset fiilikset. Näkemistä, kokemista ja tekemistähän riitti, mutta kyllä se hässäkkä alkoi paikoitellen jo tympimään. Kaduilla ei juurikaan saa rauhassa kävellä, kun ravintoloiden ja räätäleiden sisäänheittäjät hönkivät niskaan. Ja tokihan ne suomeakin osaavat, parhaana heittona ehdottomasti "Mitä jäbä duunaa?!", jolle kyllä revettiin ihan totaalisesti. Iso plussa oli meidän topakka hotellinomistajatäti, joka tyrkkäsi vauvansa mun syliin sanoen "Go to mama, go to Finland", ja kun oltiin lähdössä Bangkokiin, saatiin vielä viimeiset ohjeet; mulle "You shop!!" ja Henkalle "You pay!!". Välietappina Krabi oli kiva paikka, mutta ei ehkä parin viikon oleiluun mikään paras mahdollinen, ainakaan meille. Uhkaavasti alkoi loma lähennellä loppuaan tässä vaiheessa, kun lähdettiin Bangkokiin shoppailemaan ennen kotimatkan alkua.