sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Valmistautumista.

Ollaan pikkuhiljaa alettu valmistautua Saksaan lähtöön, minä ja Mauno. Yksin en siis reissuun lähde, vaan koirani lähtee mukaan. Valmistautuminen on toistaiseksi ollut aika pitkälti henkistä, ja uskon että sitäkin tarvitaan. Ollaan kuitenkin katsottu meidän passiasiat kuntoon, Mauno on sirutettu ja ollaan pohdittu että millä sinne Saksaan sitten matkataan. Autolla, laivalla vai lentokoneella. Itseä vähän inhottaa ajatus Maunon sullomisesta lentokoneen ruumaan, joten olen alkanut kallistua autoilun puolelle. Olisihan se kuitenkin kätevää että olisi oma auto matkassa, ja road trippi houkuttaa valtavasti niinkuin aina!


Henkiselle valmistautumiselle on ehkä liikaakin aikaa, mä olen nimittäin nyt jo aika malttamaton odottelemaan reissun alkamista. Ja toisaalta, tässä ehtii ihan liikaa miettiä ja kammoksua sitä ikävän määrää mikä reissussa väistämättä tulee, kun Henkkahan jää kotiin. Onneksi lennot on aika halpoja ja tommonen neljä kuukautta menee varmasti aika nopsaan.

Voin vaan kuvitella kuinka valtavasti jännittää sitten kun se lähdön hetki on käsillä, kun nyt jo jännittää melkoisesti. Tää on kuitenkin niin mahtava tilaisuus toteuttaa pitkäaikaisia unelmia, oppia uutta ja nähdä maailmaa, että nyt täytyy mennä.

If we were meant to stay in one place, we’d have roots instead of feet.



torstai 18. kesäkuuta 2015

If it scares you, it might be a good thing to try.

Sanoin reilu kuukausi sitten mun ystävälle, että mulla on sellainen olo että pian tapahtuu jotain radikaalia. Tuntui että asiat oli menossa kohti isoa muutosta. En kuitenkaan ihan osannut aavistaa kuinka isoja ne muutokset lopulta tulisi olemaan. Ja kun asiat sitten alkoi muuttumaan, se tuntui aluksi niin stressaavalta ja hankalalta. Olin melko pettynyt, surullinen ja epävarma tulevaisuuden suhteen. Mutta niinkuin aina ennenkin, kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen aukeaa, ja on vain osattava etsiä ne hyvät puolet niistäkin asioista jotka aluksi tuntuu huonoilta.

Eikä siihen lopulta mennyt montaakaan viikkoa, niin olin jo erittäin tyytyväinen kaikkeen muutokseen. Tuntuu että asiat on oikeastaan paremmin kuin koskaan ennen. Tämä kesä on nyt jo ollut valtavan opettavainen, ja olen päässyt ratsastamaan todella upeita hevosia; nuoria tulevaisuuden lupauksia ja satuhevosmaisia jalostusoreja. Olen saanut opettaa taitavia ja motivoituneita ratsastajia. Kun kesä loppuu, pakkaan kimpsut ja kampsut sekä koiran, ja suuntaan hetkeksi ulkomaille heppahommiin. Tämä on se juttu, josta olen haaveillut yli kymmenen vuotta, mutta sen toteuttaminen ei ole ollut mahdollista. Elokuussa vihdoin päättyy se oman talliyrityksen tuottama painajainen, ja saan aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä velkasaneerauksen päättyessä. Ja silloin olen vapaa lähtemään.

Työpaikka odottaa Saksassa, nyt mun pitäisi vaan malttaa odottaa syyskuuhun saakka että pääsen lähtemään. Vielä on asioita hoidettavana täällä, hevosia ratsastettavana ja tunteja pidettävänä. Ja vähän kierroksia sudittavana moottoriradoilla. Yksi iso muutos tulee kyllä olemaan autourheilun saralla, Soarer on nimittäin myytävänä. Moottoriurheilu ei kyllä elämästäni mihinkään katoa, enkä aio sitä lopettaa. Mutta kyllä siihenkin on aika tehdä muutoksia parempaan suuntaan.



keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kullanarvoinen Kola.

Niin vaan tuli se pitkään pelätty päivä, kun Kola lähti takaisin omistajalleen. Vaikka olin henkisesti valmistautunut siihen ettei voida loputtomasti viettää aikaa yhdessä, olin kuitenkin hurjan ihastunut ja kiintynyt tähän hevoseen. Ei auttanut asennoituminen ja henkinen valmistautuminen, niin vaan pillitin kuin pikkutyttö kun oli aika taluttaa ruuna traileriin ja hyvästellä se kotimatkalle. Kamalaa luopumisen tuskaa.

Kolan kanssa sain nauttia seitsemän kuukauden verran huippuhetkistä. Yhteisen taipaleen alussa oltiin molemmat rapakunnossa, kummallakin takana pidempi treenitauko ja homma hiukan hakusessa. Mutta niin vaan sieltä yhdessä noustiin, jumpattiin, treenattiin ja valmentauduttiin. Alkukausi ehdittiin kisatakin. Ja oli niin mahtavaa. Meidän yhteisen matkan parhaita muistoja kuvien muodossa olisi tässä alla. Ja Kolahan on myytävänä, jos joku halajaa itselleen maailman ihanimman hevosen, joka on todellinen aarre. <3




















tiistai 2. kesäkuuta 2015

Ilman satulaa, ilman suitsia. Kuvia ja videoita.

Viimeisten yhteisten hetkien kunniaksi keskityttiin Kolan kanssa meidän viimeisellä yhteisellä viikolla vain hauskanpitoon. Yleensähän ollaan keskitytty enimmäkseen hauskanpitoon, ja tehty siinä sivussa vähän töitäkin, mutta nyt jätettiin se totisuus ihan kokonaan pois kuvioista. Tehtiin treeneissä vain niitä hauskoja juttuja, ja vain sen verran kun huvitti. Syötiin masut täyteen herkkuja, eli Kolalle tuoretta ruohoa ja mulle suklaata. Ja ratsastettiin ilman satulaa, ja ilman suitsia. Ja ilman käsiä.

Hevosenhoitaja Jasminin mielenterveyden suojelemiseksi pidettiin ensin suitset päässä, ja humppailtiin hiukan ympäriinsä. Kokeiltiin koota ravia, ja tehtiin myös meidän suosikkitemppuja, eli vaihtoja.





Video Kolan humppailuvaihdoista ilman satulaa: Ja linkki videoon: klik.


Tässä vaiheessa Jasminkin oli jo rauhottunut, joten pyysin ottamaan Kolalta suitset pois. Lupasin mennä vain käyntiä. Ja meninkin, ainakin kierroksen. Sitten mentiin ravia ja laukkaa ympäri maneesia, ja mä kikatin kyydissä niin että meinasin pudota. Harjoiteltiin vähän siirtymisiä ravin ja laukan välillä, ja Kola kuunteli mun istuntaa niin tarkkaavaisena, että olin pakahtua onnesta. Miten voikaan olla näin ihana hevonen. Ja miten mä olenkaan alkanut niin syvästi luottaa siihen tän viimeisen seitsemän kuukauden aikana. Todellinen kultakimpale.




Ja video meidän ilman satulaa, ilman suitsia, ilman käsiä ratsastuksesta: Ja linkki videoon: klik.




maanantai 11. toukokuuta 2015

Kolan estejumppa.

Kola on kyllä niin mieleltään estehevonen. Vaikka se toki sileälläkin aina kaikkensa yrittää, niin esteillä se syttyy ihan eri tavalla. Hyppääminen toki tekee mielen lisäksi myös kropalle hyvää. Jotenkin on viimeaikoina ollut vaan niin hässäkkää, että ollaan hetken aikaa jouduttu tyytymään puomitreeniin ja yksittäisiin pikkuesteisiin. Viime viikolla sitten vihdoin sain useamman esteen halliin, ja päästiin vähän hyppäämään. Linkki videoon.


Nyt ollaan taas suunnattu keskittymistä takaisin kouluratsastukseen, sillä tulevana viikonloppuna suunnataan Jyväskylän kansallisiin koulukisoihin. Lähdetään matkaan perjantaina, ja kilpaillaan lauantaina sekä sunnuntaina. Olin pitkään kahden vaiheilla näiden kisojen suhteen, mutta päätin lopulta lähteä koska yhteinen aika Kolan kanssa alkaa olla vähissä. Se nimittäin muuttaa kuun vaihteessa, joten nautitaan näistä yhteisistä hetkistä nyt kun vielä voidaan.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Uusi kausi, uudet teholukemat.

Vappupäivänä kello pirisi aamukuudelta. Vaatteet niskaan ja silmät ristissä sihtaamaan Super Soakeria trailerille. Kun auto oli köytetty kiinni, suunnattiin Hiacen keula kohti Kuortanetta, ja Navettaracingin dynoa. Penkittäminen on aina kovin jännittävää, ja suhtauduin tähänkin reissuun hiukan pelonsekaisin tuntein. Matkalta haettiin etanolia tankkiin, ja perillä oltiin heti kahdeksan jälkeen.


Navetan pihassa meitä odotti virittäjävelho, säätäjäguru Samuli Saarimaa. Eli Super Samuli. Auto rullille, ja Samulin käskytykseen. Super Soakerin ärjyessä dynossa, alkoi ihan väkisinkin hymyilyttää, jännittää ja ottaa mahasta. Syke nousi pilviin pelkästä äänestä ja tuoksusta, vaikka kuinka yritti pysyä rauhallisena. Vähän pelottikin taas, että mitä jos se hajoaa. Mutta Samuli lupasi ja vannoi, ettei se hajoa, ja mä uskoin. Bensanpainetta ja ahtopainetta nostettiin, sekä tehtiin muutamia muita pieniä muutoksia, ja päästiin teholukemissa ihan uusille luvuille. Viime vuonna lukemat olivat 530hp ja 730nm, mutta tänä vuonna näillä uusilla säädöillä 647hp ja 867nm. En meinannut uskoa todeksi. Mun auto, ja näin tehokas ja näin hieno! Ja aikamoinen ahdin toi Masterpower! Ylpeyttä lisäsi entisestään se. että Samuli kehui moottorin luonnetta mahtavaksi. Voi pojat!


Aika kiva aloittaa driftingkausi näin positiivisella reissulla. Mun ympärillä on kyllä niin oikeat ihmiset. Ihan mahtavaa kun on osaavaa porukkaa, ja niin sydämellä mukana. Kiitos <3

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Pohjanmaan hallimestaruus, Vaativa B:0 25.4

Viime lauantaina suunnattiin Kauhajoelle 2-tason koulukisoihin. Nyt ei tuntunut enää niin kovin kummalta lähteä hevosen kanssa kisoihin, vaikka kovasti tekisi mieli jo lastata se autokin trailerille ja suunnata radalle... Mutta Kolan kanssa reissuun, ja kohti Pohjanmaan hallimestaruuksia. Ohjelmana meillä oli samainen Vaativa B:0 kuin edellisissäkin kisoissa, ja tavoitteenani oli parantaa sieltä saatua tulosta. Tiesin että taso voisi olla kovempi, ja skaalakin ehkä tiukempi kun oli kuitenkin hallimestaruudesta kyse, mutta asetin kuitenkin päämääräksi päästä sinne 60% tuntumaan.

Kisoja edeltävän viikon ratsastin hevosta aktiivisemmaksi ja terävämmäksi, ja samoilla eväillä myös verkkasin. Tällä kertaa ratsastin vain yhden luokan, kun viimeksi tuntui ettei kantovoima ihan säilynyt sinne jälkimmäiseen luokkaan. Ulkokentällä kisaverkassa hevonen tuntui oikein hyvältä, mutta halliin mennessä se hiukan "lötsähti". Voi olla että itsekin taas hiukan jännityin, vaikka ratsastin jo sentään paremmin kuin edellisissä kisoissa. Silloin se elämän eka vaativa tuntui niin dramaattiselta että piti alkaa ihan varovaiseksi! Rata kokonaisuudessaan tuntui kyllä paremmalta kuin edellisellä kerralla, ja vaikka tähän ohjelmaan mahtui rikkojakin, saatiin tehtyä tulokseen selkeä parannus. 60,3% oli vallan mukava tulos, etenkin kun tiedän että pystytään vielä parempaan!

Molemmat keskittyneinä alkuverkassa.

Ensin laukattiin vähän rennoksi ja matalaksi...

...ja sitten pikkuhiljaa vähän ryhdikkäämpänä.

Avoista saatiin jo parempia numeroita...

...samoinkuin suluista; 6,5 ja 7.0. Toki saisi kantaa vielä paremmin.

Myös keskiravit olivat jo hiukan paremmat...

...vaikka saisi olla vielä lennokkaampi ja työntää paremmin takaa. Niinkuin näistä kuvista näkyy, ollaan vielä hiukan voimattomia ja siksi etupainoisia.
Kola oli kyllä kaikinpuolin oikein ihana herrasmies, ja erittäin miellyttävä ratsastaa.

Radan jälkeen pidettiin torikokous, ja kuunneltiin pisteet sekä tukijoukkojen positiiviset palautteet.

Kolan mielestä oltaisiin ansaittu paremmat pisteet. Mä olin kyllä tyytyväinen, ja yritin tyynnytellä herraa.

Tehtiin sitten vähän loppuverkkaa, ennenkuin lähdettiin kotimatkalle.

Lopputuloksissa sija 7, kun ilmoittautuneita oli 16. Ja kyllähän se jo vähän hymyilytti meitä jokaista. Vasta mun toka vaativa, ja vasta meidän tokat kisat. Kyllä puolen vuoden treenillä ollaan saatu ihan kelvollisia tuloksia aikaan :)