maanantai 23. helmikuuta 2015

Estejumppaa.

Nyt helmikuussa on taas otettu mua niskasta kiinni, ja aloteltu pikkuhiljaa säännöllisempiä hyppytouhuja. Hevonen nauttii aivan älyttömästi hyppäämisestä, ja se tekee kyllä meille molemmille erittäin hyvää. Itsellä on vaan ton neljän vuoden tauon aiheuttamaa epävarmuutta ja jännittyneisyyttä taas havaittavissa, mutta eiköhän se tästä kun vaan hypätään! Aion käydä Ypäjällä suorittamassa mun kesken jääneen ratsastuksenopettaja- tutkinnon loppuun, joten ruosteet täytyy tosiaan saada karistettua mun pienestä sisäisestä esteratsastajasta. Maastoestenäyttö ja estevälikokeet on tosin jo tehty, enää olisi se loppukoe jäljellä, mutta se vaatii vielä paljon treeniä.

Ollaan tehty puomi- ja kavalettityöskentelyä, jumppaa jumppasarjalla ja hypätty pieniä tehtäviä. Hevonen on ihanan innokas ja terävä, mutta silti uskomattoman kuuliainen. Mulla on vielä iso työ oman rentouden kanssa, aikalailla on tultu takapakkia niistä aktiivihyppääjän ajoista... Mutta nyt viimesillä estekerroilla on jo vähän hymyilyttänytkin, alan siis muistaa kuinka hurjan kivaa tämä homma voi olla! Alla video, jossa lyhyesti kahden edellisen kerran touhuja.




sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kikin valmennus helmikuu, päivä1.

Kiki Nyberg saapui taas Vaasaan valmentamaan, ja olipahan jälleen antoisat tunnit. Tällä kertaa matkustettiin naapuritallin maneesille valmennuksiin, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun ratsastin heppaa vieraassa paikassa. Upouudet kanget kuolaimineenkin saatiin päähän, ne saapui vihdoinkin päivää ennen valmennusta.

Uudessa paikassa heppa käyttäytyi erittäin hyvin, ja oli melkein parempi ratsastaa kuin kotona! Tuntui myös kangilla ihan yhtä mukavalta kuin nivelilläkin, joten olin erittäin tyytyväinen hevoseen. Valmennuksen ensimmäinen päivä treenattiin avoja ja lyhyitä pohkeenväistöjä ravissa, tehtiin muutamat ravilisäykset ja loppuun vastalaukkaa, josta yhdet vaihdot per suunta.

Vaihtojen kanssa on vielä tekemistä, ja nyt kun niitä on harjoiteltu, niin niitä myös tarjoillaan joka paikkaan... Lisää siis treeniä. Avot tuntuu jo helpommilta, nyt saan rehellisemmän taivutuksen ilman että ravi sammuu tai tahti katoaa. Pitäisi vain muistaa pitää sisäpohjetta hiukan edempänä, niin taivutus tulee heti helpommin. Oli myös tosi kiva nähdä edes pieniä vilauksia peilistä, pystyi korjaamaan omaa etukenoa ja pitkiä ohjia vähän useammin. Mulla oikea kylki painuu kasaan, ja ylävartalo kippaa eteen, kun oikea lonkka on niin tiukka etten saa jalkaa alas. Täytyy oikeasti venytellä, kun kerran vaadin hevostakin venymään. Mutta kaikenkaikkiaan siis oikein onnistunut ensimmäinen valmennuspäivä. Alla videota, ja pian lisää siitä seuraavasta päivästä.








keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Tallimestarin työpäivä.

Olen nyt vuoden verran työskennellyt tallimestarina isolla yksityistallilla, jossa asustaa 31 hevosta. Lisäksi hoidan aamuisin työmatkan varrella olevan pikkutallin, jossa on kaksi hevosta, joten työkavereina on joka päivä 33 turvallista tyyppiä. Rutiinit ovat hyvinkin samanlaiset, kuin mitä pidin yllä myös kotitallissani, ja kun päätösvalta on pitkälti itselläni, on aikataulusta muodostunut minulle passeli. Virallisesti työaikani on 7-15, mutta tallille saavun yleensä klo 6.15-6.30 välillä, jotta voin venyttää ruokapaussiani pidemmäksi, ja ratsastaa silloin.
Alla kuva työpaikastani yläilmoista käsin.

1. talli, 2. maneesi, 3. iso kenttä, 4. pikku kenttä, 5. etupihan tarhat, jotak sijaitsevat pikkukentän takana, 6. takapihan tarhat, 7. kuivikevaja.

Aamutallin maisemia 11.2.2015
Talliin tullessani näen ensimmäisenä meidän ilmoitustaulun, johon hevosten omistajat kirjaavat minulle tärkeitä tietoja; esimerkiksi jos joku hevonen jää sisään, tarvitsee lääkitystä, ruokinta on muuttunut tai muuta sellaista. Työt aloitan jakamalla hevosille heinät karsinoihin, kolmelle kuivaa heinää ja lopuille esikuivattua. Iltatallilainen on laittanut heinät valmiiksi kärryihin, joten tämä sujuu melko nopeasti. Heinien jälkeen jaan väkirehut; osalle omat valmiiksi laitetut astiat, muille kauraa kokonaisena tai litistettynä. Viimeistään tämän jälkeen katson vielä tallin sisälämpötilan, ja laitan huippuimureita tarpeen mukaan päälle tai pois päältä, jotta lämpötila pysyy sopivana myös hevosten lähdettyä ulos. Sitten alkaakin hevosten pukeminen. Kaikille hevosille ulkoloimi päälle, osalta riisutaan tallisuojia pois ja osalle puetaan suojia ja bootseja tarhausta varten. Loimittamisen ohessa tarkistan hevoset päällisinpuolin läpi, onko jollain haavoja, turvotusta tai muuta normaalista poikkeavaa, ja otan sitten tarvittaessa hevosen omistajaan yhteyttä. Pukemiseen vierähtääkin aikaa sen verran, että osa hevosista on ehtinyt jo syödä, kun klo 7.30-7.45 aikaan olen valmis aloittamaan tarhaamisen.


Kahta hevosta lukuunottamatta kaikki hevoset tarhaavat yksin omissa tarhoissaan, joihin on jokaiseen hiukan kävelymatkaa. Tarhaamista nopeuttaakseni kuljetan osan hevosista pareittain, mutta aikaa kuluu siitä huolimatta reilu tunti. Yhdeksään mennessä kaikki ovat kuitenkin tarhoissaan, ja pidän pikaisen aamupalapaussin. Tämän jälkeen alkaa karsinoiden siivous, joka meillä hoidetaan ihan perinteiseen tapaan talikon ja kottikärryjen kanssa. Pidän karsinoissa osittaista patjaa, eli puhtaita kohtia en käännä päivittäin ympäri, mutta kaikki paskat ja kuset otan pois. Kuivikkeena suurimalla osalla hevosista on olkipelletti, osalla turve tai puru. Kun karsinoita on siivottavana joka päivä yli kolmekymmentä, olen jakanut uuden kuivikkeen tuomisen useammalle päivälle. Usein rytmi menee suurinpiirtein näin: maanantaisin ja torstaisin lisään kuivaa olkipellettiä, tiistaisin ja perjantaisin lisään turvotettua olkipellettiä, ja keskiviikkoisin purut ja turpeet. Joillekin hevosille siis turvotetaan olkipelletti, eli kastellaan ja annetaan turvota ja kuivahtaa kottikärryissä yön yli. Tämä yleensä ehkäisee pelletin syömistä, ja se hajoaa nopeammin karsinassa. Kosteana en sitä kuitenkaan halua lisätä, silloin karsina jää kosteaksi eikä kuivike ole imukykyistä.

Olkipellettiä
Siivouksen ja kuivittamisen jälkeen jaan karsinoihin iltapäiväheinät, reilun kokoinen annos jokaiselle. Siivouksen tai heinien jaon yhteydessä kokeilen myös vesikuppien toimivuutta, ihan vaan tarkistan että niistä tulee vettä niinkuin kuuluukin. Jokaista en testaa jokapäivä, mutta satunnaisina "pistokokeina", niin että jokainen on tsekattu pari kertaa viikossa. Sitten vielä käytävien lakaisu, ja talli on valmis noin kello 11.30. Tallihommien jälkeen onkin aika jakaa aamupäiväheinät ulos tarhoihin. Tarhoja meillä on "etupihalla" ja "takapihalla", joista takapihan tarhojen järjestyksen laitoin syksyllä uusiksi. Uusi järjestys nopeuttaa tarhaamista, ja myös heinien jakoa, ja nyt olen pyytänyt heinäkuskia viemään muutaman paalin tarhojen luokse, joten päiväheinien jakaminen on nopeutunut selvästi. Heinien jaon lomassa katson myös tarhojen aidat sekä hevoset silmämääräisesti läpi. Aamulla kun on usein vielä niin pimeää, etten näe jos joku lanka roikkuu, ja osa hevosista on jo aamupäivän aikana voinut riehua itselleen haavan jalkaan tai muuta vastaavaa. Näihin sitten reagoin kiireellisyyden mukaan.


Päiväheinien jälkeen otan yleensä oman hepan ratsastukseen, on nimittäin mukava treenata ruuhkattomassa maneesissa tai lähteä valoisalla maastoon. Tähän samaan syssyyn yleensä soitan kaikki tarvittavat puhelut; tilaan lantalavan tyhjennyksen, heinäkuorman tai rehuja. Joskus käy niin, ettei omaa hevosta ehdikään tässä välissä ratsastaa, jos on ollut rikkinäisiä aitoja tai muuta yllättävää viivettä esimerkiksi tallihommissa. Ratsastuksen jälkeen syön hyvin pikaisen ja niukan lounaan, ja sitten kello onkin yleensä sen verran, että täytyy alkaa ottaa hevosia sisään. Sisälle tuodessa ja riisuessa tarkistan taas hevoset silmämääräisesti, liikkuvatko ja käyttäytyvätkö ne normaalisti, onko haavoja tai turvotusta ja niin edelleen. Kun kaikki hevoset ovat tallissa, ja loimet sekä suojat riisuttu, jaan vielä väkirehut, ja tarkistan samalla että kaikkien karsinoiden ovet on kunnolla kiinni. Tämän jälkeen katson, että tallissa on sopiva lämpötila, ja kytken tarvittaessa huippuimureita päälle tai pois.


Lopuksi täytän vielä heinäkärryt valmiiksi iltaa varten, haravoin paalien ympäristöön tippuneet heinät, ja laitan mahdolliset seuraavan päivän kuivikkeet valmiiksi. Eli joko tuon kuivaa pellettiä isolla kottikärryllä valmiiksi tallin seinustalle, tai kastelen pellettiä pienempiin kärryihin valmiiksi turpoamaan. Tässä vaiheessa kello onkin yleensä yli kolme, ja on aika lähteä joko ratsastamaan vielä muutama heppa, tai pitämään hiukan tunteja. Tai jos on harvinainen päivä, niin sitten kotiin ja sohvalle löhöämään. Tavallisen työpäivän aikana askelmittariin kertyy 14-15 kilometriä, joten välillä saa kyllä sitten ihan luvan kanssa löhötä.



tiistai 3. helmikuuta 2015

Tammikuun treenejä.

Tammikuussa treenattiin lisää vaihtoja, jumpattiin vastalaukan ja sivuttaisliikkeiden kanssa, sekä tehtiin valtavasti siirtymisiä. Myös paljon siirtymisiä niiden sivuttaisliikkeiden sisällä, mutta niistä kirjoitan ihan erikseen videon kera, koska ne on viime aikoina olleet ihan suosikkijuttu meidän harjoittelussa.

Ihan hyvään vauhtiin ollaan päästy, ja molemmat kehitytty. Tai ainakin karistettu ruostetta, ja palailtu yhdessä sinne tasolle, missä ollaan ennen taukojamme oltu. Heppa on aivan ihana, ja tykkään siitä valtavasti. Tällä viikolla vietetään luovaa taukoa, minä sairastuvalla, ja hevonen kävelylomalla. Mutta josko ensi viikolla taas uuteen nousuun!

Tässä vielä linkki videoon, mikäli tuo alla oleva ei toimi: Tammikuun treenejä.



video

perjantai 30. tammikuuta 2015

Driftingkuski downshiftaa.

Voi pojat, että mulla on ollut sekavia ajatuksia tulevaisuuden suhteen. Tai no, lähinnä autourheilua koskevan tulevaisuuden. Kolme kautta on nyt ajettu kilpaa, ja kyllä viime kauden lopussa alkoi olla takki jollain tapaa todella tyhjä. Tai monellakin tapaa. Ehkä kaikilla tavoilla. Viime kaudella sain älyttömän isoja onnistumisia pro tasolla. Siis sellaisia saavutuksia, ja sellaisella tasolla, etten oikeasti koskaan uskonut voivani niitä saavuttaa. Ja silti, kaikista onnistumisista ja mahtavuudesta ja huippuhetkistä huolimatta, musta tuntui lokakuussa, etten ehkä halua enää ajaa kilpaa. Jotenkin se koko homman perimmäinen tarkoitus oli kadonnut, siis hauskanpito.



Sitähän ei poista mikään, että ajaminen on ihan parasta, mutta kaikesta siitä muusta oli kadonnut hauskuus. Stressasin ihan älyttömästi sponsoreiden saamasta näkyvyydestä; onko sitä tarpeeksi, ja onko se hyvää ja positiivista. Stressasin autosta, pysyykö se kasassa, mitä seuraavaksi hajoaa, ja miten on varaa korjata. Olin todella armoton itselleni, kärsin valtavasta epäonnistumisen pelosta, enkä tyytynyt juuri mihinkään. Kehityshän loppuu tyytyväisyyteen, mutta kai sitä joskus voisi taputtaa itseään olalle, ja sanoa että tänään sä ajoit aika hyvin? Stressasin siitä, miten mun pitäisi olla ja puhua kun joku voi ajatella sen olevan huonoa mainosta, jos joskus oon hiukan tuohtuneessa mielentilassa varikolla. Tai sanon känniääliölle rumasti. Ja jos taas en sano, voi joku ajatella että se varikolla notkuva känniääliö kuuluu meidän tiimiin, ja että mä sallin semmosen känniääliötoiminnan. Rehellisyyden nimissä pakko myös sanoa, että osa suomen kisoista viime kaudella oli niin kuraa, etten halunnut enää rahoittaa vastaavanlaista toimintaa. Turhautti myös se, kuinka kallista kilpaileminen on, ja kuinka älyttömän vähän kilpailuissa pääsee ajamaan. Mulla on ollut myös iso riittämättömyyden tunne, kun kiitollisuus on alkanut tuntua taakalta. Kun toisten avulla oon saanut toteuttaa unelmiani, ja päässyt ajamaan, mutta on tuntunut etten mitenkään voi korvata sitä apua. Kuinka osoittaa että on pohjattoman kiitollinen?



Niinpä mä keskityin kesän jälkeen kaikkeen muuhun, ja päätin olla ajattelematta koko touhua. Ajattelin, että se päätös tulevan kauden suhteen tulee sitten kun on tullakseen. Kun koko syksy ja alkutalvi oli ahkeraan vaan hevosteltu aamusta iltaan, mä aloin jo luulla, että voisin olla taas vaan kokopäivänen heppatyttö. Ihan tosissani ajattelin, että mulle varmaan riittäis vaan hevoset, ja voisin sitten ajaa vähän hupiajelua miehen autoilla, jos olisi ihan pakko saada ajaa. Joten laitoin sitten puolitosissani Soarerin myyntiin. Kaikkihan sen tiesi, että se oli aikamoista itsensä huijaamista, että mä sitä muka pystyisin myymään. Ja melkoista itsepetosta oli sekin, että voisin muka olla ajamatta. Tajusin sen viimeistään jouluaattona, kun pöllyytin penkkoja pikkuveljen subarulla, eikä hymy hyytynyt millään. Seuraavaksi mun lopettamisluulot vääriksi todisti meidän evo, joka sai mut ihan villiksi, kun olin ajanut jo liian kauan vaan Hiacella. Päätin siis hyväksyä sen tosiasian, etten voi lopettaa ajamista. Se on kuitenkin parasta mitä tiedän. Tämän tosiasian ymmärtämiseen vaikutti myös kesän kaipuussa katsottu video viime kesältä. Pätkä on kuvattu Lapuan radalla kuuman kesäpäivän iltana, kun testaan ekaa kertaa Soareria uudella Masterpowerin ahtimella. Ehdottomasti yksi parhaista muistoista ikinä, ilta jonka muistan varmasti aina. Auto tuntui niin mahtavalta, ajaminen sujui, ja mä meinasin pakahtua, kun olin niin onnellinen. Ja edelleen toi video saa hymyn huulille joka kerta kun sen katson. Oon aika ylpeä mun autosta, ja vähän ittestänikin. Ja kyllä mä tota autoa niin kovaa rakastan, etten sitä voi myydä.

video


Niinpä mä olen päättänyt karsia ajamisen ympäriltä niitä asioita, joista en pidä. Tulevana kesänä ajan enemmän hupiajelua, niitä niinsanottuja terveisiä, treeniä ja hauskanpitoa. Ehkä vähän kilpaakin, jos huvittaa, mutta enää se kilvanajo ei näyttele pääosaa mun moottoriurheiluharrastuksessa. Ulkomaille olis kova hinku, sutimaan uusille radoille ja tapaamaan uusia ihmisiä. Mutta jos rahotusta ei NEZ sarjan kiertämiseen löydy, en aio masentua. En aio myöskään varoa sanomisiani tai miettiä ulosantiani enää kenenkään muun, kuin itseni kannalta. En aio enää itkeä verta joka kerta, kun joku aiheuttaa hallaa koko driftinglajille, tai tuottaa tekemisillään huonoa mainosta kaikille autourheilijoille. Uudenlainen tapa harrastaa näkyy heti alkukaudessa; tänä vuonna ei nimittäin ole messuressiä. Pääsiäisenä ei notkuta neljää päivää Helsingin Messukeskuksessa, vaan ollaan kahdeksan päivää Barcelonassa. Soarerkin on saanut nukkua talviunta rauhassa, sille ei ole tehty mitään. Se toimii mun vaatetelineenä, ja saa osakseen jo kaihoisia katseita. Mä nimittäin huomaan, kuinka into ajamiseen kasvaa samaa tahtia, kun stressi kaiken muun suhteen vähenee. Tänä vuonna mä teen just niinku lystään!


torstai 22. tammikuuta 2015

Treeniä; laukanvaihtoja.

Herra hevoinen on nyt ollut täällä mun ilona kolmisen kuukautta. Tätä ennen se oli peltohevosena ja oloneuvoksena yli puoli vuotta, minkä vuoksi meidän treeni on kovasti painottunut lähinnä kunnonkohotukseen ja voiman lisäämiseen. Pikkuhiljaa on otettu mukaan vähän muutakin, ja asetettu muutamia tavoitteita. Yksi tavoitteista on startata edes yksi vaativa tällä kaudella, joten ollaan valmentajan määräyksestä treenattu myös vaihtoja. Pieni ääni mun pään sisällä jaksaa nillittää, että olisi niin paljon kaikkea muutakin, tärkeämpää ja oleellisempaa, kuin ne vaihdot. Totuus lienee, että mä jotenkin pelkään niitä vaihtoja, enkä ole uskaltanut niitä koskaan kauheasti yksikseni harjoitella. Nyt on sitten otettu itseä niskasta kiinni, ja tehty vaan.
Muutenkin on hevostelussa menty viimeiset puoli vuotta taas tavoitteellisemmin, ja tavallaan hiukan totisemmin, joten lienee hyvä pitää pienimuotoista treenipäiväkirjaa. Tästä vaihtotreenistä ei ole kuvia, nämä on otettu jo aiemmin, mutta video löytyy.


Valmennuksessa ollaan tehty vaihdot usein lävistäjillä, ja ne on enimmäkseen olleet melko onnistuneita. Pieniä ja matalia tosin, mutta useimmiten onnistuneita. Niissä ongelmaksi on muodostunut hevosen ennakointi, vinous ja mun sählääminen. Oikealta vasempaan vaihtaminen on hankalampaa, enkä saa tähän suuntaan hevosta pysymään kahdella ohjalla ennen vaihtoa. Ja kun homma on lässähtänyt, ei ne vaihdotkaan ole onnistuneet.

Päätinkin tehdä sitten vaihtoharjoitukset maneesissa pitkällä sivulla, jotta mulla olisi enemmän aikaa valmistella, hevonen ei ennakoisi niin kovasti, ja seinä avustaisi suoruuteen. Tein pitkän alkuverkan jälkeen ensin paljon siirtymisiä laukan sisällä, jotta sain laukan kunnolla pyörimään. Jatkoin siitä käynti-laukka-käynti siirtymisiin, joissa nostin vuorotellen myötä- ja vastalaukkaa. Näissä heppa tulikin oikein kevyksi, ja hyvin kahdelle ohjalle. Vähensin käyntiaskelten määrää, kunnes lopulta välissä oli vain yksi käyntiaskel, ja tuntui että hevonen oli valmis vaihtoon.


Aloitin vaihdot tekemällä pitkän sivun alkuun pari nopeaa käynti-laukka-käynti siirtymistä, joista jäin vastalaukkaan. Valmistelin vaihdon, keskityin rauhassa omaan apujenkäyttöön, ja pitkän sivun puolivälin jälkeen vaihdoin myötälaukkaan. Pidin huolen, etten yrittäisi vaihtoa liian lähellä kulmaa ja alkaisi sähläämään, ajatuksena jatkaa mieluummin päädyn läpi vastalaukkaa, kuin kiirehtiä vaihto viimetingassa pitkän sivun loppuun. Tein ensin muutamat vasemmasta laukasta oikeaan, mikä on meille helpompaa, ja tein sitten samalla tavalla myös oikealta vasemmalle. Vaihdot onnistui tässä paremmin kuin odotin, eikä kummallekaan tullut kiirettä ja "paniikkia", niinkuin usein lävistäjillä.


Kun vaihdot sujuivat hyvin suoralla, tein muutamia myös lävistäjällä. Meillä ei ole maneesissa peilejä, joten en pääse siinä hetkessä näkemään miten vaihdot onnistuvat. Viritin sitten puhelimen maneesin laidalle kuvaamaan, jotta pystyin sitten jälkeenpäin edes katsomaan. Ja ihan kelvollisiahan ne olivat. Todella hyvin toimi käynti-laukka siirtymät kun nostin vuorotellen vasenta ja oikeaa laukkaa, näitä pitää ehdottomasti tehdä useammin. Turhan helposti olen jäänyt tekemään ensin toisesta laukasta siirtymiset, ja vaihtanut sitten suuntaa. Paljon on vielä treeniä edessä, mutta nyt ollaan jo hyvällä alulla. Lisää voimaa, notkeutta, suoruutta, lennokkuutta ja parempaa ratsastusta. Hurjan kivaa meillä ainakin on!

video

torstai 1. tammikuuta 2015

Parasta vuodessa 2014.

Oon pitänyt itteni ihan äärettömän kiireisenä ja vältellyt blogiin kirjoittamista. Oon ollut melkein ahdistunut, kun en ole osannut päättää, mihin aion jatkossa suurimman tarmoni suunnata. On tuntunut siltä, että pitäisi tehdä isoja päätöksiä, mutta en ole halunnut ajatella edes mitään niiden suuntaista. Jouluaattona mä sitten tajusin, ettei mun tarvitse stressata tai tehdä päätöksiä. Kyllä ne asiat kuitenkin järjestyy, vaikka miettisin vähän vähemmän. Tänään alkoi vuosi 2015, eli mun kolmenkympinkriisi -vuosi. Vuoden 2014 parhaat jutut haluan kuitenkin muistaa vielä kaikkien kriisien jälkeenkin, joten ne on tässä:

1. Mun perhe, eli Henri ja Mauno.






2. Mun ystävät ja läheiset






3. Autot, ajaminen, drifting ja kaikki ihmiset tän touhun ympärillä







3. Paluu paskanlappojaksi, takaisin tallihommiin ja satulaan. Herra Hevoinen. Kyllä tää vaan on mun kutsumusammatti, vaikka oon joskus koittanut vastaan taistellakin.





4. Reissaaminen. Kotimaassa ja ulkomailla, lähteminen.




Onneksi näitä samoja asioita on tiedossa myös vuonna 2015.