torstai 22. tammikuuta 2015

Treeniä; laukanvaihtoja.

Herra hevoinen on nyt ollut täällä mun ilona kolmisen kuukautta. Tätä ennen se oli peltohevosena ja oloneuvoksena yli puoli vuotta, minkä vuoksi meidän treeni on kovasti painottunut lähinnä kunnonkohotukseen ja voiman lisäämiseen. Pikkuhiljaa on otettu mukaan vähän muutakin, ja asetettu muutamia tavoitteita. Yksi tavoitteista on startata edes yksi vaativa tällä kaudella, joten ollaan valmentajan määräyksestä treenattu myös vaihtoja. Pieni ääni mun pään sisällä jaksaa nillittää, että olisi niin paljon kaikkea muutakin, tärkeämpää ja oleellisempaa, kuin ne vaihdot. Totuus lienee, että mä jotenkin pelkään niitä vaihtoja, enkä ole uskaltanut niitä koskaan kauheasti yksikseni harjoitella. Nyt on sitten otettu itseä niskasta kiinni, ja tehty vaan.
Muutenkin on hevostelussa menty viimeiset puoli vuotta taas tavoitteellisemmin, ja tavallaan hiukan totisemmin, joten lienee hyvä pitää pienimuotoista treenipäiväkirjaa. Tästä vaihtotreenistä ei ole kuvia, nämä on otettu jo aiemmin, mutta video löytyy.


Valmennuksessa ollaan tehty vaihdot usein lävistäjillä, ja ne on enimmäkseen olleet melko onnistuneita. Pieniä ja matalia tosin, mutta useimmiten onnistuneita. Niissä ongelmaksi on muodostunut hevosen ennakointi, vinous ja mun sählääminen. Oikealta vasempaan vaihtaminen on hankalampaa, enkä saa tähän suuntaan hevosta pysymään kahdella ohjalla ennen vaihtoa. Ja kun homma on lässähtänyt, ei ne vaihdotkaan ole onnistuneet.

Päätinkin tehdä sitten vaihtoharjoitukset maneesissa pitkällä sivulla, jotta mulla olisi enemmän aikaa valmistella, hevonen ei ennakoisi niin kovasti, ja seinä avustaisi suoruuteen. Tein pitkän alkuverkan jälkeen ensin paljon siirtymisiä laukan sisällä, jotta sain laukan kunnolla pyörimään. Jatkoin siitä käynti-laukka-käynti siirtymisiin, joissa nostin vuorotellen myötä- ja vastalaukkaa. Näissä heppa tulikin oikein kevyksi, ja hyvin kahdelle ohjalle. Vähensin käyntiaskelten määrää, kunnes lopulta välissä oli vain yksi käyntiaskel, ja tuntui että hevonen oli valmis vaihtoon.


Aloitin vaihdot tekemällä pitkän sivun alkuun pari nopeaa käynti-laukka-käynti siirtymistä, joista jäin vastalaukkaan. Valmistelin vaihdon, keskityin rauhassa omaan apujenkäyttöön, ja pitkän sivun puolivälin jälkeen vaihdoin myötälaukkaan. Pidin huolen, etten yrittäisi vaihtoa liian lähellä kulmaa ja alkaisi sähläämään, ajatuksena jatkaa mieluummin päädyn läpi vastalaukkaa, kuin kiirehtiä vaihto viimetingassa pitkän sivun loppuun. Tein ensin muutamat vasemmasta laukasta oikeaan, mikä on meille helpompaa, ja tein sitten samalla tavalla myös oikealta vasemmalle. Vaihdot onnistui tässä paremmin kuin odotin, eikä kummallekaan tullut kiirettä ja "paniikkia", niinkuin usein lävistäjillä.


Kun vaihdot sujuivat hyvin suoralla, tein muutamia myös lävistäjällä. Meillä ei ole maneesissa peilejä, joten en pääse siinä hetkessä näkemään miten vaihdot onnistuvat. Viritin sitten puhelimen maneesin laidalle kuvaamaan, jotta pystyin sitten jälkeenpäin edes katsomaan. Ja ihan kelvollisiahan ne olivat. Todella hyvin toimi käynti-laukka siirtymät kun nostin vuorotellen vasenta ja oikeaa laukkaa, näitä pitää ehdottomasti tehdä useammin. Turhan helposti olen jäänyt tekemään ensin toisesta laukasta siirtymiset, ja vaihtanut sitten suuntaa. Paljon on vielä treeniä edessä, mutta nyt ollaan jo hyvällä alulla. Lisää voimaa, notkeutta, suoruutta, lennokkuutta ja parempaa ratsastusta. Hurjan kivaa meillä ainakin on!

video

torstai 1. tammikuuta 2015

Parasta vuodessa 2014.

Oon pitänyt itteni ihan äärettömän kiireisenä ja vältellyt blogiin kirjoittamista. Oon ollut melkein ahdistunut, kun en ole osannut päättää, mihin aion jatkossa suurimman tarmoni suunnata. On tuntunut siltä, että pitäisi tehdä isoja päätöksiä, mutta en ole halunnut ajatella edes mitään niiden suuntaista. Jouluaattona mä sitten tajusin, ettei mun tarvitse stressata tai tehdä päätöksiä. Kyllä ne asiat kuitenkin järjestyy, vaikka miettisin vähän vähemmän. Tänään alkoi vuosi 2015, eli mun kolmenkympinkriisi -vuosi. Vuoden 2014 parhaat jutut haluan kuitenkin muistaa vielä kaikkien kriisien jälkeenkin, joten ne on tässä:

1. Mun perhe, eli Henri ja Mauno.






2. Mun ystävät ja läheiset






3. Autot, ajaminen, drifting ja kaikki ihmiset tän touhun ympärillä







3. Paluu paskanlappojaksi, takaisin tallihommiin ja satulaan. Herra Hevoinen. Kyllä tää vaan on mun kutsumusammatti, vaikka oon joskus koittanut vastaan taistellakin.





4. Reissaaminen. Kotimaassa ja ulkomailla, lähteminen.




Onneksi näitä samoja asioita on tiedossa myös vuonna 2015.

tiistai 28. lokakuuta 2014

KAUSI 2014.

Kausi 2014 oli mun kolmas kausi driftingkuljettajana. Ensimmäinen kokonainen kausi uudella autolla, ja ensimmäinen kokonainen kausi pro tasolla. Ja ihan kaikista hulluin kausi tähän mennessä! Mä yritän tiivistää, mut en tiedä kuinka saisin tiivistettyä sen kaiken, mitä yhteen kesään mahtuu kun oikeen tosissaan alkaa touhaamaan. Tavoitteenahan oli kehittää autoa ja kuskia, saavuttaa mahdollisimman monta kaaviopaikkaa, pudottaa ainakin kerran joku pariajossa, ja nauttia ajamisesta.

Kausi alkoi perinteisesti American Car Showsta. Tämä pääsiäisen suurtapahtuma on jostain syystä joka vuosi helvetillinen väsytystaistelu, eikä homma ole vielä koskaan mennyt suunnitelmien mukaan. Harvemmin ees sinnepäin. Aiempina vuosina on hankittu tikkejä päähän, on ajettu hypotermian ja sakkojen uhalla pakkasyönä valottomalla ja kilvettömällä kilpa-autolla Seinäjoelta Helsinkiin, on annettu kaikkemme ja hiukan enemmänkin, ja ollaan joka kerta oltu totaalisen loppu neljän päivän näyttelyn jälkeen. Poikkeusta ei tehnyt tämäkään vuosi. Soarerin kanssa oli jo lähtöhetkellä ongelmaa, ja lopulta menomatkasta muodostui taas kerran kohtuullisen erikoinen episodi. Oltiin yhdeltä yöllä kirjoittamassa sponsorisopimusta ja heti kahdelta yöllä toisen yhteistyökumppanin kotirauhaa häiritsemässä. Parin tunnin unet sponsorin autotallissa hänen fiksaillessa kuormurin lavalla kököttävää kilpa-autoa, ja siitä vielä aamuyön tunteina sydänystävän virityspajalle kerjäämään sydämen muotoisia pakoputkenpäitä. Samalla herätettiin äippä ja pikkuveljet, sekä puoli Hämeenlinnaa. Niin että kyllä vaan saa aika monen talouden kotirauhaa häirittyä ja yöunia keskeytettyä yhden siirtymän aikana, eikä ollut ees hankalaa! Näyttelyhän sujui melko hyvin, Soarerin näki noin 60 000 ihmistä, ja vain yksi päätti motata lasikuituisen konepeiton nyrkillä hajalle. Hmmm, lupaava kaudenaloitus?
Noh, samana viikonloppuna tosiaan alkoi myös Metal Mulisha yhteistyö, ja Tuukka Erkkilä kuvasi Soarerin Tuning.fi lehden juttua varten, joten olihan siinä niitä hyviäkin hommia!


Toukokuussa päästiin tositoimiin elikkä laittamaan savumerkkejä ilmoille yleisön eteen. FINRacen kaudenavaus kisassa Botniaringillä ajoin isojen poikien kanssa näytösajoa, ja muistan vieläkin sen fiiliksen kun sai pääkurvissa lykätä nelosta pesään ja soittaa meneen kaasu pohjassa. Auto tuntui kohtuuttoman hyvältä verrattuna vanhaan, ja silti se tuntui vähän huonolta, mutta niin selittämättömällä tavalla, ettei siihen hommaan oikein päässyt kiinni. Mutta huippukivaa oli ja savua tuli, joten sehän riittää!

Super Smoukkeri savustaa Juha Pöytälaaksoa.
Toukokuussa oli myös SM sarjan eka kisa, EPUA Drifting Seinäjoella. Soarerin ohjauslaitteet sanoi sopimuksen irti, ja kaupanpäälle sain rikkinäisen olkapään. Mulla oli niin suuret odotukset auton ja ajamisen suhteen, että olin äärettömän pettynyt kun auto hajosi ekoissa treeneissä, ja kaikki tuntui menevän ihan päin helvettiä. Kävin laina-autolla räpiköimässä lajittelussa, ja se toi vielä kauhallisen lisää paskanmakua suuhun. Kauden eka kisa oli kyllä isoin pettymys ikinä.

mökömökö.
No autoa fiksailtiin ja kuski yritti päästä uuteen nousuun lappomalla paskaa ja miettimällä maailman menoa. Turhautumisesta ja auton pikkuvioista ei päästy eroon, mutta lähdettiin silti Kemoraan ajamaan kilpaa ihan vaan juhannuksen kunniaksi. ProStreetistä tuli pokaali, ja prosta se tavoitteena ollut kaaviopaikka. Taisi ekaa kertaa oli pariajonkin jälkeen semmonen fiilis, että tuli ajettua eikä matkustettua. Ei tarvinnu olla enää niin möks.


Kesäkuussa sain kunnian olla ensimmäinen driftingkuski Mika Salo Circuitilla Powerparkissa, kun kyyditin Shell huoltamoilla olleen Battery-kisan voittajaa, ja muutamaa muuta onnekasta. Samana viikonloppuna tuhosin kumeja Lapuan radalla, ja tosta viikonlopusta jäi erityisen lämpimät muistot. Ohjauksen kanssa oli edelleen ongelmaa, ja mun kortisonilla korjattu olkapää pisti hanttiin, mutta kyllä ne vaan oli niitä huippuhetkiä. Siitä on videokin, josta kyllä välittyy se ajamisen ilo aika hyvin:


Tosta viikonlopusta olinkin kirjottanut aika osuvasti: "Ja siis mulla oli vaan niin mahtavaa! Rokkikoneet raikasi kokopäivän, ja olin ratin takana ihan fiiliksissä! Miksi ihmeessä treeneissä on maailman parasta, ja kisoissa maailman kamalinta?! Pitäisi saada tuo oma henkinen puoli kuntoon, jotta pysyisi niinsanotusti paketti kasassa myös kisoissa." Niinpäniin, seuraavana oli sitten vuorossa Pesämäen kisa, ja se oli taas sitä maailman kamalinta.


Pesämäellä SM sarjan toinen osakilpailu, ja erikoisen pitkä arvostelualue väärään suuntaan ajettavalla radalla. Jälkeenpäin ajateltuna mä kyllä jo tiedän, mikä meni pieleen siellä omassa päässä, ja mistä ne suurimmat ongelmat johtui. Mutta silloin ei ollut työkaluja niiden ongelmien korjaamiseen, joten mentiin sillä mitä oli; epäonnistumisen pelolla ja paniikinomaisella alisuorittamisella. Kärkikuskien pöllyytellessä hiekkoja mä olin täysin varma siitä, että mulla voi auto pysyä hanskassa, kun ei noillakaan. Ohjauksen ongelmat tuoreessa muistissa, luotto kateissa, eikä hauskanpidosta tietoakaan. Sijoitus 17, eli ensimmäinen kaavion ulkopuolelle jäänyt kuski.

Pesämäeltä jatkettiin matkaa Kouvolaan ja ajettiin valtavan yleisön edessä näytösajoa Rallicrossin MM kilpailun yhteydessä. Kelin puolesta reissu oli silkkaa mutapainia, mutta otin homman ihan täysin pariajotreenin ja hauskanpidon kannalta. Ja olihan se nyt ihan mieletön tilaisuus päästä ajamaan näytösajoa tommoseen maailmanluokan tapahtumaan, kaikkien niiden isojen moottoriurheilunimien sekaan!


Pesämäen kisan jälkeen tuli mietittyä todella paljon. Omaa ajamista, auton ajettavuutta, yleistä sekoilua. Kisajännitys oli täysin hysteeristä, kisapaikalla toimiminen päätöntä säntäilyä, ja treenaaminen sinnetänne sudittelua. Talikonvarteen palaaminen palautti mieleen myös ne suunnitelmalliset, tavoitteelliset ja jopa kurinalaiset treenit ja tuloshakuisen kilpailemisen. Nelijalkaisen ystävän kanssa mentiin valmennukseen, ja mietin että miksen voisi mennä autonkin kanssa. Otin yhteyttä autourheilun kansalliseen keskusliittoon ja pyysin jelppiä. Ja kaikeksi onneksi sitä myös sain! Yhteistyö AKK Driver Academyn kanssa alkoi juuri ennen Motoparkin SM osakilpailua, joten elettiin heinäkuun loppupuoliskoa. Vaikka valmennus lähti napakasti käyntiin ja sain heti paljon apua henkisen puolen hallintaan, jatkoin silti sekoilua vielä Motoparkissa. Lauantain treeneissä auton kanssa oli suuria ongelmia, rikoin vaihdelaatikon ja auto rötäsi, ahdot karkaili ja lopulta koko vehje sammui eikä enää käynnistynyt ennen radan sulkeutumista. Joo että hyvällä fiiliksellä ajamaan kilpaa! Korjattiin Henkan autoa tuloksetta varikolla pitkälle yöhön, ja sunnuntaina kömmin hyvin levänneenä Hiacen takaluukusta pihalle. Kuljettajakokous oli järkyttävä farssi tuomareiden ja kuskien riidellessä keskenään. Teatteri jatkui yhden tuomarin ulosmarssilla. Pakko myöntää, että annoin vielä tämänkin vaikuttaa itseeni, ja lopulta itkin line upissa että haluan kotiin. Kotiin ei siitä päässyt, vaan piti ajaa ensin, ja saavutin sitten kuitenkin sen kaaviopaikan SM kisassa. Tokihan piti vielä täräyttää pihalle ja jumittaa vaihdelaatikko, mutta hei lopputuloksissa sija 13, eli elämäni paras pro tason tulos siihen mennessä. Ja se pariajon uusi ihmeellinen maailma!


Elokuussa mun autoon tehtiin parannuksia, ja se oli jopa yökylässä virittäjävelho Samuli Saarimaan luona. Pakosarjaa fiksailtiin ja ahdin vaihtui Holsetista Masterpoweriin. Testimielessä lähdin ajamaan Ahveniston suolenkkikisaa, ja vähän toki senkintakia, että halusin vaan päästä mun suosikkiradalle ajamaan. Super Soakerin tarinahan lähti käyntiin vuotta aiemmin juurikin tästä tapahtumasta, ja toivoin että saisin tällä kertaa ajaa kisan läpi ilman edellisvuoden ongelmia. Noh, kaikki ei mennyt ihan mun toiveiden mukaan, mutta uuden ahtimen kanssa auto oli sentään taivaallinen ajettava. Ensimmäinen päivä affella kului radan ajamisen sijaan varikolla pajottamiseen, ja mä olin hermoromahduksen partaalla kun en päässyt ajamaan. Jäi taas syömättä ja nukkumatta, mutta pääsinpä sunnuntaina radalle! Ja sunnuntaina mun auto toimi ensimmäistä kertaa ikinä. Muistan edelleen hyvin selkeästi sen kylmien väreiden määrän, ja sen maailman leveimmän hymyn, kun auto vihdoinkin tuntui siltä kun sen olisi pitänyt tuntua jo vuosi sitten! 700rpm enemmän käyttöaluetta, enemmän voimaa, eikä puutumista. Pro lajittelussa sija 6 ja kaaviopaikka! Mutta jotta nyt ei liikaa hyvää kerralla, niin kaaviovaiheen lämppärivedossa rattiakseli antautui, ja auto jatkoi matkaansa penkkaan mun käännellessä holtitonta ohjauspyörää. Keskeytyksestä huolimatta lähdin kotiin erittäin hyvällä mielellä! Tästä Ahveniston video, samalla Soarerin yksvuotisvideo, sekä Drift Team Menacen ja Fake Mustache Median yksvuotistaipaleen juhlavideo:




Elokuun lopussa pakattiin Soarer kärryyn ja suunnattiin Viroon mun ensimmäiseen kansainväliseen kisaan. Vaikka jännitys kasvoi koko ajan, mitä kauemmaksi Vaasa jäi, ja mitä lähemmäksi Tallinnaa päästiin, sain silti pidettyä pääni hallinnassa. Valmentajan neuvojen mukaan toteutettiin ihan kaikki, ja mua edelleenkin vähän hämmentää, että kuinka mä olinkin niin päättäväisen rauhallinen koko viikonlopun. Mun synttäritkin osui kisapäivälle, ja parempaa synttärilahjaa en olisi voinut toivoa! Oli niin mahtavaa saada olla osallisena tuollaisessa tapahtumassa, että olin yhtä hymyä ihan koko ajan. Kaksipäiväinen kisa ajettiin kadulla, ja mä osallistuin Ladies Drift League kisaan, sekä ainoana naisena myös NEZ kilpailuun, jossa mua vastassa oli 45 pohjoismaiden parasta luisukuskia. Toivon, että muistan aina sen fiiliksen mikä mulla line upissa perjantai-illan treeneissä. Se katuvalojen loisteessa ajaminen, mun mahtavalla autolla ja kaikkien niiden kovien kuskien joukossa, se oli jotain ihan käsittämätöntä! Mun ekat pusut betoniseinään, mun 15/45 sijoitus NEZ kisassa, kahden kuskin pudottaminen tandemeissa ja Ladies Drift Leaguen voitto. Voiko parempaa viikonloppua olla?! Katsokaa alta viikonlopun video, siinä mä kerron teille mikä on parasta!




SM sarjan neljäs osakilpailu ajettiin Kokkolassa, ja tämä oli jo toinen parkkipaikkakisa kyseisessä sarjassa. Tämä ja muutama muu seikka sai mun mielialan laskemaan, ja ehkä edellisviikonlopun vironreissu oli nostanut vaatimustasonkin ihan pilviin. Onneksi oli koutsin opit mielessä, eikä päästetty kisajännitystä pilaamaan päivää. Kaaviopaikka ja kisan sija 14 saavutettiin, ja loppua kohden aloin olla ajamiseenkin hiukan enemmän tyytyväinen.
Kokkolan kisan jälkeen autoa vielä fiksailtiin ja kävin Lapualla treenaamassa, ja pakko myöntää että siltä radalta on vaan niin kertakaikkisen hyviä muistoja, että se taitaa olla hitaudestaan huolimatta mun uusi suosikkirata. Miten on mahdollista että siellä on aina niin hyvä ilma, hyvä fiilis ja onnistunutta ajoa?! Lapualla kuvattiin myös Wild Blood Magazinen juttu, ja niistäkin kuvista välittyy se täydellinen kuminkäryinen tunnelma äärettömän hyvin. Onkohan siinä paikassa taikaa?

Taikaa oli ainakin SM sarjan viimeisessä osakilpailussa, kun ajoon löytyi taas sitä toivottua fiilistä. Botniaringin pitävä asvaltti, Henkan tekemät alustasäädöt ja Samulin tuunaama Soarer siivitti mut kaavioon, ja sieltä ensimmäisestä parista jatkoon! Lopputuloksissa sija 8/25 oli paras tulos SM sarjassa, ja olin siihen erittäin tyytyväinen. Auton kanssa ei ollut ongelmia, ja pariajo oli maailman parasta! Tähän oli hyvä päättää kausi, vaikka ei millään olis malttanut. Just kun autosta oli saatu ajettua kaikki viat ulos, just kun se tuntui täydelliseltä ja just kun kuskikin oppi hallitsemaan hermojaan, niin sitten pitäs malttaa lopettaa ja siirtyä talvilevolle?!



Tähän kauteen mahtui näiden kisojen ja näytösajojen lisäksi valtava määrä treenipäiviä ja kyydityksiä, lehtijuttuja ja valmennusta. Kauteen mahtui pettymyksiä ja teknisiä ongelmia, mutta kun niistä selvittiin, sain myös erittäin isoja onnistumisia ja elämäni parhaita suorituksia. Tavoitteisiinkin pääsin; saavutin kaaviopaikkoja, pudotin kolme kuskia tandemeissa, voitin ensimmäisen kansainvälisen kisani, ja kehityin kuskina hurjasti. Auto tuntui loppukaudesta paremmalta kuin olin osannut edes kuvitella. Kun jäähdytyksen ja ohjauksen ongelmat oli selvitetty, autoon oli löydetty pitoa, ja Masterpower saatu jiizetan kylkeen, oltiin jo erittäin lähellä täydellisyyttä. En malta odottaa ensi kautta tän auton kanssa, näiden ihmisten ympäröimänä ja AKK:n valmennuksen eväillä.


Mutta jotta tämä kausi oli mahdollinen, tarvittiin valtava määrä apua, tukea ja kannustusta. Kiitos siis niille, joille kiitos kuuluu.

Battery Energy Drink, thank you for keeping me going. Battery on ollut alusta saakka vauhdittamassa mun sivuluisua, ja osaltaan tehnyt tämän kaiken mahdolliseksi.

Räjäytysyksikkö, eli tuttavallisemmin pommimies, joka on uskonut muhun alusta saakka. Ilman pommimiestä mulla ei olis renkaita tuhottavaksi.

Mamasan. Ilman Mamasania ei Super Soaker olisi ehkä vieläkään valmis. Tästä putiikista olen saanut parasta mahdollista palvelua, ja kaikki tarvitsemani palikat. Muunmuassa Soarerin mahtava BC Racingin alusta on Mamasanin hyllystä, kuin myös polttoainelinjoissa olevat teräspunosletkut ja liittimet, sekä jarrupuolelta löytyvät HEL Performancen osat.

Hevosvoima.com. Anton Murolan ansiosta Soarerilta ei lopu soppa kesken, eikä polttoainepuolelle tule muitakaan ongelmia, kun käytössä on Fuelabin tuotteet. Myös Soarerin paras muutos, eli ahtimen vaihto, on Hevosvoima.comin ansiota. Heittäkää siis te muutkin ne Holsetit jorpakkoon ja hankkikaa Masterpoweri tilalle, alkaa elämä hymyillä!

LR-Mainos. Mikä tahansa teippaus, tulostus tai muu villi visio- aina onnistuu kun kääntyy tämän putiikin puoleen. Kiitos Heikki ja Veera, ootte huippuja!

CR-Renkaat. Kiitos niistä mustista ja pyöreistä, ja kiitos äärimmäisen hyvästä palvelusta. On ollut ilo tuhota teidän kumeja, ja laittaa savumerkkejä ilmoille renkaalla, jossa pito pysyy samanlaisena aina sinne kankaalle saakka!

TT-Speed. Kiitos Tero sähkötöistä, kärsivällisyydestä ja tuesta. Tämä herra on mukisematta toteuttanut kaikki ne mun autossa olevat pinkit ledivalohässäkät, ja on myös fiksaillut Soareria keskellä yötä pakkasessa, meidän nukkuessa hänen autotallissaan.

Tatech. Kiitos Soarerin aivoista. Mulla on hemmetin fiksu auto, ja ihan vaan siksi, että siinä on Tatechin PRO32.

RE-Paint. Äärimmäisen iso ja nöyrä kiitos loistavista maalipinnoista, voitokkaista ohjauskulmista, taidokkaista peltitöistä ja parhaasta mahdollisesta palvelusta!

Motonet. Kiitokset kaikesta matkan varrella tarpeen tulleesta tavarasta. Ihan kaikki työkaluvaunusta bensakannuihin ja muihin nippeleihin löytyy Motonetista!

Red Line. Super Soaker on saanut nauttia laadukkaista öljyistä ja tiuhasta vaihtovälistä. Kiitos!

Vaasan Ykkösradio. Hyvin on jytissyt rokkikoneet Soarerissa, ja siitä on ollut apua fiiliksen hakemisessa ja hermojen hallinnassa. Kiitos Jari ja Tomi!

Metal Mulisha. Metal Mulishan ansiosta mulla on ajohaalarin lisäksi muutakin tyylikästä päällepantavaa.

Fake Mustache Media. Mä olen todella onnekas, kun mulla on Nico "babyboi" Mannonen mukana tiimissä. Meidän uskollinen mediamies tekee toinen toistaan loistavampia videoita ja antaa tiukkaa palautetta ajamisesta. Korvaamaton apu!


Näiden huikeiden yhteistyökumppaneiden lisäksi mulla on ympärilläni ihmisiä, jotka ovat tehneet valtavan määrän pyyteetöntä työtä vain siksi, että mä saisin ajaa ja toteuttaa unelmiani. Ei oikeasti riitä sanat kertomaan kuinka kiitollinen mä olen. Tukea ja apua on tarvittu, ja sitä on saatu. On häiritty kotirauhaa, viikonloppuaamuja ja kesälomia. On touhuttu, korjattu ja etitty vikoja. Kiitos Jouko Haanpää, Samuli Saarimaa, Lapa, Petri Lemmetty, Riku Ranne, Tomi Suuriniemi ja Joni Linna. Kiitos huippumekaanikot Matias Pirttinen ja Nikolai Marttila. Ja ennenkaikkea kiitos näiden miesten ymmärtäväisille puolisoille ja muulle kotiväelle, kyllä tosiaan pitää olla bensaa suonissa heilläkin, että ymmärrys tätä touhua kohtaan riittää! Halaus myös kaikille mun ystäville, faneille ja muille tukijoille, sekä varsinkin mun valmentajalle Tero Puustiselle. Ootte parhaita!



keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Juttua Wild Blood Magazinessa.

Eräänä kuumana loppukesän päivänä tuhosin takarenkaita Lapuan radalla, kyyditin ihania ihmisiä ja vastailin toimittajan kysymyksiin. Hikisenä ja häikäistyneenä poseerasin kuvaajalle, ja koko päivä oli ihan huikea. Juttu on nyt luettavissa tuoreesta Wild Blood Magazinesta, ja kyllä vaan olikin kesäntuntuisia ja kuminkäryisiä noi kuvat. Tuli ihan se fiilis, mikä vallitsi meidän varikkoteltassa tona päivänä. Ihana kesä, ihanat ihmiset, ihana motorsport.

Koko juttu luettavissa ihan ilmaatteeksi sivuilla 5-12: Wild Blood Magazine.



maanantai 6. lokakuuta 2014

Yhteistyö AKK Driver Academyn kanssa.

Mä olen ehkä sillointällöin tilittänyt mua vaivanneesta haahuilusta moottoriurheilun saralla. On tainnut tulla muutamaan kertaan verrattua hevosurheilua ja moottoriurheilua. Ja pakko myöntää, että oon paikoitellen ollut aika ärsyyntynyt ja turhautunut siihen, että en ole driftingkuljettajana ollut niin tavoitteellinen ja päämäärätietoinen kuin ratsastajana. Lisäksi mulla on ollut ratin takana keskittymisvaikeuksia, eikä mielenhallinnasta ole ollut tietoakaan.



Kesän aikana aloin ratsastaa taas enemmän, ja kävin Nipsun (Eevamaria Porthan Broddell, kouluratsastuksen hallitseva suomenmestari), valmennuksessa. Oli niin hyvä fiilis tehdä taas töitä tavoitteellisesti, ja treenata osaavan opissa. Hevosten treenaamisen ja valmentautumisen suhteen on aina ollut tavoitteet, ja selkeä suunnitelma niihin pääsemiseksi. Miksi sitten auton kanssa pitäisi vain ajella, ilman mitään suunnitelmaa? Eikö ajamiseen voisi saada valmennusta? Otin yhteyttä lajini kattojärjestöön, eli Autourheilun Kansalliseen Keskusliittoon. AKK:lla on Driver Academy, joka valmentaa tavoitteellisia ja lupaavia ralli- ja ratakuljettajia. Tiedustelin mahdollisuutta saada valmennusta driftingkuljettajana, ja olen todella onnellinen siitä, että tämä onnistui.

Yhteistyö AKK Driver Academyn kanssa alkoi kauden puolivälissä, ja siitä on ollut valtavaa hyötyä minulle. Treenaamisesta on tullut suunnitelmallisempaa, ajamisesta tavoitteellisempaa, ja nyt minulla on työkalut myös mielenhallintaan. Ruokavalio ja treeniohjelma tukevat ajamista, joten valmennus on ollut todella kokonaisvaltaista... ja tulokset sen mukaisia! Nousu pro tasolle sujui yli odotusten, ja otin ensimmäisestä kansainvälisestä kilpailustani voiton.

Juttu valmennuksesta on tuoreessa AKK:n lehdessä, jonka digiversioon pääset tästä: www.digipaper.fi/akk/125133/ . Juttu sivulla 14.

Aiheesta voit lukea myös AKK Driver Academyn sivulta, tästä: Driftingkuljettaja Krisse Aalto tekee yhteistyötä AKK Driver Academyn kanssa.


torstai 2. lokakuuta 2014

Kauden päätöskisa, Drifting SM round5; Botniaring 20.9

Kun valmistautuu kauden viimeseen kisaan, sitä yhtäkkiä tajuaa, että kesä alkaa oikeesti olla lopuillaan. Vaikka justhan se vasta alkoi! Tänäkin vuonna päätöskisa ajettiin Botniaringillä, joka on kivan lähellä meitä. Perjantaina kuskattiin autot radalle, ja päästiin ajamaan muutamaksi tunniksi treeniä. Varsinaista ajoa siinä tuli loppujenlopuksi aika vähän, mulla lähti rengas vanteelta ja sitten vähän vielä viilailtiin läppärin kanssa autoa toimivammaksi, joten aika kului liiankin nopeasti. Nyt kun Samuli Saarimaa on ollut touhussa mukana, ja säätänyt Soareria, se tuntuu aivan erilaiselta. En mä vieläkään siihen ihan täysin luota, edelleen se sammumisen mahdollisuus pyörii mielessä, mutta onhan toi ajaminen jo ihan toisesta maailmasta! Perjantaina oli niin hauskaa ajella vaan höntsää, ihan vaan huvikseen, ja kokeilla vähän pienempiä rengaspaineita sunmuuta. Pitoakin alkaa löytyä! Kyydissä oli heppatallilta huipputyttöjä, ja rokkikoneet raikas, joten mikäs sen parempi tapa viettää perjantaita.


Henkan autoa säädettiin myös, ja kun se saatiin toimimaan kunnolla, päästiin ajamaan tandemia. Oli niin mahtavaa ajaa yhdessä, oikeen parisuhdeterapiaa! Ilta alkoi hämärtyä, ja lopulta oli pilkkopimeää. Radalla ei ole valoja, mun autossa ei ole valoja, mutta pakko ajaa ysiin saakka kun kerran lupa oli. Sokkona ohjasin vaan sinne missä Henkan perävalot oli, ja yritin päästä mahdollisimman lähelle, ettei ne ainoat valonpilkahdukset katoaisi rengassavuun. Toi säkkipimeässä ajaminen toi aavistuksen verran lisähaastetta jo ennestään vaikeaan tandemiajoon, mutta tulipahan reenattua!

Lauantaina ajeltiin sitten kotoa takaisin Jurvaan. Ilmoittautuminen, katsastus, kuljettajakokous ja sitten ajamaan. Koko kauden SM kisoissa on treeniaikaa ollut liian vähän, ja täysin järjenvastaisesti on pariajo ollut treeneissä kiellettyä. Pariajohan on koko lajin suola, vaikein ja näyttävin osuus, ja olisi kaikkien etu, että jokainen kuljettaja pääsisi sitä harjoittelemaan. Ja nimenomaan harjoittelemaan sillä kilpailussa olevalla arvostelualueella! No tässä Botniaringin kisassa tandemit oli vihdoin sallittu treeneissä, ja otin tästä kaiken ilon irti. Ihan alusta saakka ohjasin Soarerin ns tandemijonoon, ja bongasin kuskeja joiden uskoin suostuvan ajamaan heti pariajoa. Henkka, Pöytälaakso ja Marko Kivi vain nyökkäilivät kun ajoin vierelle, ja viittilöin että ajan perässä. Niinpä pääsin heti kärkikuskien vauhtiin, apinoimaan ajolinjaa, ja mikä parasta; ajamaan paljon enemmän! Tässä kilpailussahan tehtiin jonkinlainen kuljettajaennätys, joten line upissa jono oli toooodella pitkä. Siis nelisenkymmentä autoa. Mutta koska olin valmis ajamaan jonkun perässä, saatoin ajaa koko jonon ohi lähtöviivan lähelle, ja heti sopivan parin tullessa kohdalle pääsin radalle. Ajoin parhaimmillaan kolme vetoa siinä ajassa, kun osa kuljettajista jonotti yhden yksilösuorituksen vuoroa. 


Treeneissä jo huomasin, että autossa oli nyt todella paljon enemmän pitoa kuin ennen. Lopulta Henkka myönsi tehneensä pientä alustasäätöä, ja tiputtaneensa entisestään rengaspaineita, mutta mikäs siinä kun autosta tuli niin paljon parempi ajaa. Lisääntynyt pito, ja Botniaringin pitävä asvaltti vaan tekivät sen, että Soarerista meinasi loppua teho ihan totaalisesti kesken ennen viimeistä klippiä. Se ei jaksanut huutaa rajottimelle, ja mutkan loppupuolella auto vaan suoristui, vaikka runnoin kaasupoljinta konehuoneen puolelle. Kiven Marko ystävällisesti neuvoi ajolinjan kanssa, ja Pöytälaakso kertaalleen tönäisi mut sinne viimeiseen klippiin. Ja se oli aika hullua. Ajoin Juhan edellä, ja yritin kaikkeni kipittää alta pois ja karkuun kun raivohullu bemari karjuu Soarerin kyljessä, mutta auto alkaa vaan hyytyä. Näyttää siltä että kolmosklippi jää kauas, ja Juha tulee pian kyljestä sisään. Ja sitten tuntuu ihan pieni kevyt töytäisy, Soarer siirtyy ulommas ja jaksaa taas sutia, ja mä pääsen kolmosklippiin! Olin ihan liekeissä kun pääsin varikolle, ja menin kiittämään Juhaa kun tönäisi mut oikealle ajolinjalle. Jotkut yleisön edustajat toljotti hiukan ihmeissään, eikai ihan jokapäivä näe tilannetta, että tullaan kiittämään kaveria kun ajoi vähän päin!

Treenien jälkeen lajitteluun, ja ekaan vetoon pitkästä aikaa spinni. Tässä oli ainut miinus siitä pelkästä tandemtreenistä; en tiennyt millaista vauhtia pitäisi ajaa, kun ei ollut ketään kaahottamassa edellä. Liian hiljaa siis, paniikkikorjaus kytkinpommilla ja spin. Ajoin takasin line uppiin tuijotellen "Get your shit together"- tarraa, ja tokalla vedolla ajoin 81.9 pistettä. Mun parhaat lajittelupisteet SM kisoissa, ja paikka kaaviossa. Pikkasen alko jo hymyilyttää.


Kaaviossa ensimmäinen vastus oli Jani Ranta-Knuutila. Päätin etten anna Janin kokemuksen hämmentää, vaan paahdan ihan yhtä ennakkoluulottomasti perään kuin treeneissäkin. Ajoin ensin perässä, ja veto oli onnistunut. Janilla oli entryn jälkeen ongelmia ja suoristumista, mutta Soarer totteli hyvin. Kipitettiin perään, eikä Jani päässyt karkuun. Tästä etu mulle. Sitten oli mun vuoro ajaa edellä, ja mua kikatutti koko matkan. Onnistunut veto, ja kun maalissa katsoin peileihin, ei Jania näkynyt missään. Jatkettiin top8 vaiheeseen, ja Soarer sai ihan pikkusen ylistyssanoja matkalla varikolle. Mun eka top8 paikka SM kisoissa!

video



No voitte vaan kuvitella, että mä olin todella tyytyväinen jo tässä vaiheessa. Top8 vastus oli Harri Kosunen, mutta en silti lähtenyt viivalle nöyristelemään. Hymy oli korvissa kun odottelin vuoroa ja kattelin touhua ympärilläni. Tuntuu edelleen käsittämättömältä olla kuljettajana suomen kovatasoisimmassa drifting sarjassa. Olla top8 joukossa, olla viivalla suomenmestarin kanssa, olla viivalla idoliauto Skydillacin vieressä. Aikamoista. Ehdottomasti parhaat lähettäjät Joni Peippo ja Sakari Kallio ohjasivat meidät viivalle, ja mä aloin jo herkistellä että nyt on kauden viimeset hetket käsillä, ja sitten valo vaihtu vihreäksi. Lappu lattiaan, ja Harrin perään. Lähtökiihdytyksessä ei mahdettu mitään, kyllä Harrin auton teho ja semisliksit oli meille vielä liian iso pala. Mutta helpolla me ei sitä voittoa annettu, vaan annettiin kyllä kaikkemme. Ja mä nautin ihan joka sekunnista!

Lopputuloksissa kauden viimesessä kisassa sija 8, kun osallistujia oli 25. Oon erittäin tyytyväinen! Ja oon niin kiitollinen siitä, että sain päättää kauden näin onnistuneeseen kisaan. Nyt jaksaa taas puskea koko talven ensi kautta valmistellen. Intoa kasvatti entisestään se, että pääsin testaamaan Henkan hullua Crestaa vielä kisan jälkeen. Mutta siitä mä kerron toisella kertaa. 


perjantai 29. elokuuta 2014

NEZ Drift Estonia & Nordic Ladies Drift League 22-23.8.2014.

Voi pojat, mistähän alottaisin kertomaan tästä reissusta. Oli jotenkin vaan niin huikea viikonloppu, että tuntuu ettei mun sanavarastossa ole riittävästi superlatiiveja, jotta tästä voisi kirjottaa. Mutta koitetaan nyt kumminkin. Reissuhan alkoi viime viikon torstaina, kun työpäivän ja kamojen pakkaamisen jälkeen ajettiin iltasella Vaasasta Hämeenlinnaan. Muutaman tunnin yöunet äidin helmoissa, ja aamutuimaan matka jatkui kohti Länsisatamaa. Seilattiin vesiesteen yli, ja oltiin perjantai aamuna Viron puolella. Matkassa oli mun huoltaja Henkka, Super Soakerin huoltajat Jouko ja Nikolai, sekä mediavastaava Nico.

Perjantai aamupäivä meni vikkelästi virolaisen naisdriftingkuskin, Marje Salumetsin, kanssa. Marje vei mut shoppailemaan Tallinnan hevosputiikkeihin, ja käytiin myös eräässä isossa ratsastuskeskuksessa. Pikkuhiljaa alkoi taas englannin puhuminen luistaa, ja Marjen kanssa oli todella hauskaa!


Marjen kanssa ajeltiin jo kertaalleen tulevan rata-alueen läpi, ja se näytti jo äkkivilkaisulla melko hurjalta. Kilpailu ajettiin siis kadulla, ja paikka suljettiin yleiseltä liikenteeltä vasta klo 17 perjantaina. Iltapäivällä päästiin pystyttämään varikkoa ja ilmoittautumaan, ja silloin alkoi jännitys nousta aika tähtitieteellisiin lukemiin. Varikolla pyöri niin huikeita laitteita ja kovia kuskeja, että väkisinkin meinasi mieleen puskea taas se tutuksi tullut "mitä mä täällä teen?!"- ajatus. Sen sai kuitenkin helposti kaikkoamaan ihan vaan vilkaisemalla mun mahtavaa Super Soakeria. Siihen on nimittäin Ahveniston jälkeen tehty muutama todella oleellinen muutos. Polttoaine vaihtui etanoliin ja ahdin Masterpoweriin, ja näillä muutoksilla mulla on 2000rpm enemmän käyttöaluetta! Lisäksi autossa on nyt enemmän voimaa pienemmällä ahtopaineella, ja se herää entistä alempaa. Näiden muutosten ja Samulin säädön jälkeen auto tuntui ihan taivaalliselta, kun kertaalleen pääsin sitä testaamaan ennen tätä reissua! Niinpä mä en ottanut mitään stressiä, vaan odotin innolla että päästäisiin ajamaan.

Perjantai iltana ajettiin treeniä kolmisen tuntia, ja vaikka autoja oli paikalla lähes viisikymmentä, ehti jokainen ajaa useampia vetoja. Rata oli tosiaan kadulla, ja lineuppiin siirryttiin kävelytietä pitkin, tunnelin ali. Radassa oli kaksi puolenvaihtoa, ja kolme ulkoklipparialuetta. Perjantain treenit saatiin ajaa kokonaisuudessaan kuivalla, ja oli kertakaikkiaan mahtavaa!


Viivalta lähtiessä edessä näkyi vain kapea ränni, jota reunustivat betonivallit ja lyhtypylväät. Ehkä aavistuksen varmistellen tuli ajettua alkuun, mutta mitä pidempään pääsi treenaamaan, sitä vähemmän tuli mietittyä lipsahduksen ja auton romuttamisen mahdollisuutta. Auto toimi aivan täydellisesti, ja joka kierroksella tykästyin rataan enemmän ja enemmän. Varikolla sain myös uusia ystäviä, ja fiilis oli vaan ihan katossa koko ajan! Kun iltahämärä alkoi laskeutua, ja katuvalot syttyivät, oli koko touhu niin huikeeta että istuin ratin takana kyyneleet silmissä. Kuinka hienoa ajaa Tallinnan keskustassa katuvalojen loisteessa, yleisellä tiellä mun mahtavalla kilpurilla, ympärillä kymmenittäin pohjoiseuroopan parhaita driftingkuskeja ja toinentoistaan rajumpia autoja. Unohtumaton kokemus!




Autolle ei tarvinnut tehdä yhtään mitään muuta kuin tankata ja vaihtaa renkaita. Huoltomiehet pääsi siis helpolla. Mediavastaava Nico antoi taas tapansa mukaan suoraa palautetta ajamisesta, mikä saa mut aina yrittämään hiukan enemmän. Kertaalleen Nico mainitsi, että kakkosklippingalue jää vähän kauaksi. Vastasin vaan etten edes aio yrittää lähemmäs, kun ihan turha alkaa riskeeraamaan tässä vaiheessa. Mutta sitten alkoi sarvet kasvaa otsaan kun ajoin takaisin line uppiin, ja tuli suoritettua elämäni ensimmäiset seinän pussaukset. Kuinka siistiä oli raapata betonia pitkin!


Kaikki hauska loppuu aikanaan, ja niinpä piti malttaa lopettaa ajaminen edes yön ajaksi. Syötiin hyvin ja painuttiin nukkumaan. Lauantai aamuna nousin taas jo kukonpierun aikaan, koska mun oli aivan pakko värjätä hiukset. Pojat viisasteli, ettei mun tukka edes näy kypärän alta, mutta ne pikkujutut on vaan kaikkein tärkeimpiä! Kun tukka oli hyvin, oli kaikki muukin hyvin, ja siirryttiin kahdeksan pintaan radalle. Päivän ohjelmassa oli lisää treeniä, sitten lajittelut ja tandemit. Tapahtumassa ajettiin kaksi kilpailua; naisten oma kisa Nordic Ladies Drift League, sekä pohjoiseuroopan kovimpien kuskien NEZ osakilpailu, ja mä osallistuin molempiin. Aamupäivällä meillä oli vielä ruhtinaallisesti treeniaikaa, ja nämä tunnit oli pyhitetty pariajolle.


Treenien loppupuolella ajoin tandemia erään virolaispoijaan kanssa, ja arvostelualueen loputtua hän törmäsi Soarerin oikeaan takanurkkaan. Lokari ruttuun, lasikuitupuskuri säpäleiksi ja mikä kamalinta; sydämen muotoinen pakoputkenpää ihan epämuodotuneeseen länään! Olisi ehkä ollut näkemisen arvoista, kun raivosin rallienglannilla tälle parimetriselle sällille... tyyppi yritti ehdottaa että korjaisi pakoputken tapahtuman jälkeen, mutta sehän nyt ei millään muotoa käynyt. Niinpä tämä herrasmies naputteli putkea takaisin muotoonsa, ja mun verenpaine alkoi laskea takaisin normaalille tasolle. Koko tapahtuman fiilis oli kyllä niin huippu, ettei siellä kukaan pystynyt olemaan huonolla tuulella. Kaikki vaan toimi niin äärimmäisen hyvin. Äänentoistolaitteita oli jokapuolella, ja kuulutus kuului kaikkialle. Kuskeille tuotiin oma vessa lineuppiin kun siellä joudutaan odottelemaan. Lajittelut siirrettiin perjantailta lauantaille kun treeniaika olisi jäänyt muuten liian lyhyeksi. Ja sitä treeniaikaa oli yhteensä kuusi tuntia! Suomen kisoissa pääsee ajamaan pari kahdenkymmenenminuutin settiä, parhaimmassakin tapauksessa yhteensä kahdeksan vetoa. Ja vaikka kisoihin tullaan ajamaan kilpaa, eikä treenaamaan, on se kaikkien etu että treeniaikaa on paljon. Kuskit yltävät parempiin suorituksiin, jolloin yleisökin viihtyy paremmin.

Tämä oli ehdottomasti paras tapa viettää synttäreitä, jotka mulla osui sopivasti juurikin kisapäivälle. Oli ihan mahtavaa nähdä kisapaikalla niin paljon suomalaisia, ja olin täysin häkeltynyt kaikista niistä onnentoivotuksista ja lahjoista joita varikolle sain. Ette uskokaan kuinka paljon ihan jokainen tsemppi ja onnentoivotus varikolla tai facebookissa mulle merkkaa. Hei ihmiset, ootte parasta!


Puolenpäivän jälkeen alkoi olla tosi kyseessä kun siirryttiin lajitteluun. Mun vuoro oli ihan porukan lopussa, ja kun ukkospilvet alkoivat vyöryä kisa-aluetta kohti, toivoin vain pääseväni mahdollisimman nopeasti radalle. Täällä systeemi oli se, että jokainen ajoi kolme vetoa, joista kaikki arvosteltiin. Tämä sopi mulle oikein hyvin, ja ajoin ensimmäisen vedon hiukan varmistellen ja rennolla otteella. 64 pistettä oli kelvollinen tulos, ja siitä oli helppo lähteä parantamaan. Toiseen vetoon hiukan kovempaa, ja ensimmäisen puolenvaihdon jälkeen napakalla kytkinpotkulla ihan betonivallin viereen, siitä kaasu pohjassa klippingaluetta hipoen ja viimeiseen kurviin edelleen lappu lattiassa. Tuloksena 77,5 pistettä! Viimeiseen vetooni yritin hiukan muuttaa entryaluetta, sillä se oli minulle radan vaikein osa. Pisteissä ei kuitenkaan ollut juurikaan eroa. Lajittelut sujuivat siis melko loistavasti, muut tytöt ajoivat 40 pisteen suorituksia, ja tällä mun tuloksella pärjäsi myös isojen poikien puolella oikein hyvin. Nordic Ladies Drift Leaguessa siis lajittelun voitto, ja NEZ kisassa 45 pohjoiseuroopan parhaan kuskin joukossa lajittelun sija 15! Hymy oli aika napakasti korvissa, eikä päälle tullut ukkosmyräkkä saanut sitä laantumaan tippaakaan. Aloin pikkuhiljaa tajuta, että mä tosiaan olisin mukana NEZ kisan top32 kaaviossa!


Pahimman myräkän mentyä ohi ajettiin naisten kisan tandemit. Lajittelun voittajana pääsin suoraan finaaliin, ja odottelin lineupissa kun viron Marje Salumets ja latvian Kristine Stanevica taistelivat finaalipaikasta. Lopulta sadekelillä parempi oli Marje, joten pääsin ajamaan tandemia pinkin bemarin kanssa. Lämppärivedossa pääsin kokeilemaan kuinka liukkaaksi rata oli vesisateen myötä muuttunut, ja sitten oli aika lähteä kisaamaan voitosta. Kuivalla muut tytöt olivat ajaneet selkeästi minua hitaammin, ja olin päättänyt jättää hiukan etäisyyttä Marjeen. Entryyn ajettiin todella hiljaa, mutta sen jälkeen Marje sai bemmiin vauhtia, ja jäin Soarerilla sutimaan lähes paikalleen. Ajaessani itse edellä, pysyi Marje hyvin perässä, mutta hänellä tuli molemmissa vedoissa suoristumisia ja korjauksia. Tuloksia saatiin kuitenkin jännittää ihan iltaan saakka.

Seuraavaksi lähdin sitten ainoana naiskuskina ajamaan NEZ kisan tandemeita. Ensimmäinen vastus oli virolainen Karl, jonka sotaratsu on punainen e30 BMW. Ajoin ensin edellä, ja veto onnistui melko hyvin. Tämän jälkeen ajoin Karlin perässä, mutta lähdössä jäin taas vain sutimaan liukkaalla radalla paikoilleni, ja vastustaja pääsi karkaamaan kauas edelleni. Tässä kilpailussa oli onneksi käytössä "respect zone", jolla karsittiin kiihdytysajoa pois. Lähdössä oli siis keila, jonne saakka autojen tuli kiihdyttää vierekkäin, keilan jälkeen edellä ajava sai kiihdyttää rajoituksetta. Koska Karl ei tätä aluetta kunnioittanut, meni lähtö uusiksi. Toisella kertaa sain panssarivaununi viivalta liikkeelle, ja pysyin bemmin vauhdissa melko helposti. Viimeisessä kurvissa Soareri sammui, ja luulin jo menettäneeni koko homman, mutta jollain ihmeellä sain laitteen vielä käyntiin ja yli arvostelualueen viivan. Olin sanaton, kun hetken päästä kuuluttaja huusi minun menneen tästä parista jatkoon! Fiilis oli sanoinkuvaamaton. Ensimmäisessä kansainvälisessä kisassani pääsin top32 kaavioon, jossa onnistuin pudottamaan vastustajani pariajossa, ja pääsin jatkamaan top16 vaiheeseen.


Pakko myöntää, että olin niin hyperiloinen ja tyytyväinen, että oli aika vaikea asennoitua jatkamaan kilvanajoa. Mähän olin jo ylittänyt kaikki omat odotukset ja tavoitteet! Seuraavaksi vastassa oli kotimaankaveri Janne Veikkanen, ja lineupissa hengailtiin hyvillä mielin. Huudatettiin Super Soakerin stereoista AC/DC:tä ja mä vaan hihittelin. Oli outoa ajatella, että jompikumpi meistä olisi ainoa suomalainen top8 vaiheessa. Jouko kehotti tähtäämään Jannen takanurkkaan, ja mielessä pyöri Henkalta saatu määräys; "jos saat kiinni niin aja päälle". Näillä mietteillä sitten pariajoon, ja niinhän siinä kävi, että sain Jannen kiinni, ja tähtäsin takanurkkaan. Olin jo aika lähellä, kun muistin mitä kaikki pro ukot on mulle hokeneet; "sillon ku luulet olevas lähellä, on autojen välissä vielä reilusti tilaa". Niinpä mä painoin kaasua. Soareri karjui, ja tajusin että oonkin oikeesti jo tosi lähellä. Janne lähti tekemään puolenvaihtoa, ja mä pidin vaan kaasua pohjassa. Kops. Ajoin päälle. Hups. Auto suoristui, mä nauroin, ja annoin kytkinpommia. Viimeinen kurvi ja takaisin kohti lineuppia.


Matkalla pysähdyin ja tiputin ryttääntyneen etupuskurin penkalle, sekä kiskoin sisään taittunutta etulokaria pois renkaan päältä. Hyvä tuli! Sitten pääsin ajamaan vielä Jannen edellä, ja se oli äärimmäisen hauskaa. Ei mitään jännitystä, ei stressiä eikä huolta, silkkaa hauskanpitoa mahtavalla autolla, toisen hevosvoimahirviön ärjyessä kyljessä kiinni. Ihan taatusti elämäni parhaita hetkiä! Eikä harmittanut tippaakaan, kun Janne jatkoi kaaviossa eteenpäin, voittaen lopulta koko kisan. Mä olin jo saavuttanut niin paljon enemmän kuin mitä olin toivonut.

Kestohymy naamalla varikon purku, ja sitten palkintojenjakoon. Ihan pikkusen vaan kädet tärisi kun ajoin Soarerin sinne voittajariviin, kaikkien niiden hurraavien ja taputtavien ihmisten sekaan. Ihan pikkusen nousi kyyneleet silmiin, kun sain seppeleen kaulaani, sekä onnitteluja ja halauksia lukemattomilta ympärillä olleilta ihmisiltä. Elämäni eka kansainvälinen kisa, Nordic Ladies Drift League voitto, ja NEZ kisassa top15 sijoitus. Parasta ikinä!



Päivän päätteeksi olin aikalailla sanaton. Vihdoinkin mun auto toimi ilman mitään ongelmia, ja vihdoinkin mun ympärillä on juuri ne oikeat ihmiset! Olin vaan jotenkin niin kiitollisuudesta ymmyrkäisenä, etten tiennyt miten päin pitäisi olla. Kiitollinen siitä, etten sitten kuitenkaan luovuttanut, vaikka Soarerin kanssa touhu on tuntunut toivottomalta. Kiitollinen kaikille niille, jotka on auton kanssa auttaneet, ja kaikille niille jotka on olleet mun tukena ennen tätä kisaa, ja tänä kisapäivänä. Ja etenkin kiitollinen niille, jotka ei koskaan ole muhun uskoneet, ja jotka aina jaksaa vähätellä. Teidän ansiosta ajamiseen alkaa vihdoinkin löytyä sitä tarvittavaa kiukkua.

Niinkuin Niko "Mustikka" Mustonen osuvasti totesi, I finally got my shit together!

Kisareissun video alla, enjoy! Kiitos Nico / FakeMustacheMedia!