maanantai 17. elokuuta 2015

SpeedPassion - Formula1 - Paras synttärilahja ikinä!

Viime viikon tiistai oli päivä jonka mä tulen takuuvarmasti muistamaan koko elämäni. Ja varmasti muistan vielä siellä seuraavassakin elämässä!

Etukäteen mulle oli kerrottu, että tiistai 11.8.2015 pitää varata vapaaksi, koska saan silloin mun 30- vuotis synttärilahjan. Toki olin etukäteen yrittänyt salaa googletella tuolla mystisellä päivämäärällä, mutta en keksinyt mihin lahja voisi liittyä. Niinpä olin täysin tietämätön siitä mahtavauudesta mikä mua odotti kun aamulla lähdettiin matkaan. Appiukon tullessa noutamaan napattiin ajokamppeet mukaan, joten tiesin että pääsen ajamaan. Matkalla yritin arvuutella autoa, mutta Haanpään pojat ei paljastaneet mitään. Ja ehkä parempi niin, olisin varmaan kuollut jännitykseen muuten!

Kun lopulta saavuttiin Alastaron varikolle, näin rivillisen mustia Formula Renault 2000 autoja, ja kestovirne jämähti naamalleni. Saanko mä ajaa tollasella?! Ja jos jo tässä vaiheessa alkoi polvet hiukan tutista, niin voitte vaan kuvitella millainen fiilis mulla oli kun tajusin mikä se päivän kohokohta tulisi olemaan. Tosin en ensin meinannut uskoa sitä todeksi. Näin vilaukselta hallissa olevan F1 auton, ja meinasi henki salpautua siihen paikkaan. Ja kun mulle vakuutettiin että sellaisella saa ihan oikeasti ajaa, meinasin alkaa pillittää.


Rataan tutustuttiin ensin omilla autoilla, jonka jälkeen koko porukka briiffattiin Formula Renault autoilla ajamiseen. Näillä pikkuformuloilla päästiin ajamaan 15 minuuttia jokainen, ja valmistauduttiin näin siihen autourheilun kuniinkuusluokan hurjimuksen ohjastamiseen. Rellulla ajaminen oli jo aivan mahtava elämys, ja olin kyllä pelkkää hymyä siellä ratin takana. Alkuun tottakai jännitti muunmuassa ihan kaikki, sillä normaalista koppiautosta formulan monocoque avo-ohjaamoon siirtyminen tuntui jo isolta hyppäykseltä sinällään, mutta sitten piti vielä muistella sitä rata-ajon maailmaa, varoa spinnaamista, totutella uudenlaiseen vaihteistoon ja niin edelleen. Ratavallilla omaa vuoroa odotellessa potkaisin kyllä itseäni persuuksille, ja päätin ottaa päivästä kaiken irti ilman paineita ja ilman jännittämistä! Ja kyllä se ajaminen alkoi aika nopeasti sujua ihan kelvolliseen malliin. Hauskaa ainakin oli ihan alusta loppuun!



Rellujen jälkeen piti malttaa pitää ruokapaussi, mutta eihän siitä meinannut tulla mitään. Istuttiin siinä varikkoravintolan terassilla, kun Formula 1 autoja lyötiin tulille. Syke pomppasi samantien taivaisiin, jalat muuttui makarooniksi ja hymy leveni kauhunsekaiseksi virnistykseksi. Ruoka jäi vähän puolitiehen kun piti jo kipittää Formuloiden luo odottamaan seuraavaa briiffiä. SpeedPassionin tapahtumajärjestäjät hoitivat kyllä hommansa erinomaisesti, ja jokainen kuski sai kattavat ja tarvittavat ohjeet turvalliseen Formulalla ajamiseen. F1 autoilla päästiin ajamaan viisi kierrosta, ja silloin saimme ajaa Johan Rajamäen F1 auton perässä. Aluksi ajattelin, ettei näillä saa varmaan ihan lappu lattiassa vetää, ja että etuauto otetaan mukaan ehkä vähän jarruttavaksi tekijäksi, mutta sain kyllä ilokseni huomata ettei siitä ollut kyse. Päinvastoin, järjestäjät kehottivat pitämään hauskaa ja ottamaan ilon irti autoista omien rajojen sisällä. Etuauton mukana pääsisi helpommin ajamaan oikeita ajolinjoja, ja ainakin itsellä vauhti nousi huomattavasti Johanin perässä ajaessa. Tottakai se omavastuusumma takoi takaraivossa siihen malliin, ettei huvittanut lähteä ajamaan lähellekään riskirajoja, mutta se ei vähentänyt ajokokemuksen mahtavuutta tippaakaan!








Auto jolla ajoin oli Williamsin FW29 2007. Sama auto jolla Nico Rosberg on ajanut kilpaa. Viivalta lähtiessä tunne oli ihan mieletön, ja kun vähän pääsi rattivaihteiden makuun, alkoi rentouskin hiukan löytyä. Kerrallaan radalle lähti kaksi asiakasautoa Johan Rajamäen auton perään, ja mä lähdin meistä ensimmäisenä. Kiihtyvyys, jarrut, alusta ja ajattevuus oli jotain sanoinkuvailemattoman mahtavaa. En oikeasti pysty millään selittämään. Kyllä ekassa kunnon kiihdytyksessä tuli jotain huudettuakin, kun tunne oli niin upea. Ja ehkä kaikista parasta oli se, ettei auto kallistunut mihinkään. Siis ei missään tilanteessa milliäkään. Ihan sama kuinka tiukka kurvi, kiihdytys tai jarrutus, se pysyi tasan tarkkaan kallistumatta ja kiinni radassa. Mieletöntä. Johan ajoi mun edellä, ja nosti nopeutta noin neljällä sekunnilla per kierros, ja roikuin sitten hymy korvissa perässä. Varmaan hihittelin koko viisi kierrosta putkeen. Ja kun kolmannella kierroksella saatiin se toinen asiakasauto kierroksella kiinni, ja pääsuoralla ohituslupa liputtajalta, meinasin varmaan pyörtyä onnesta. Hei kuinka usein joku tavallinen tallaaja pääsee ohittamaan F1 autolla toisen F1 auton?!



Kun viisi kierrosta tuli täyteen, ihan liian pian tietysti, en meinannut uskoa todeksi mitä juuri tapahtui. Ja vaikea sitä on kyllä uskoa vieläkään. Onneksi on kuvat ja videot muistona todistamassa tapahtuneen todeksi, ja seuraavan päivän lihaskivut kyllä kertoivat omaa tarinaansa nekin. Se joka väittää ettei moottoriurheilu ole urheilua, voi mennä kokeilemaan kuinka uskomattoman fyysisestä lajista todellisuudessa on kysymys! Kun olin kömpinyt ulos autosta, sain kuulla Johanin huutaneen mun kanssa ajaessaan radioon, että "täällähän saa tehdä ihan töitä!". Johan pyysi mut vielä käymään autonsa luona, kehui ajamista ja sanoi että "siitä on pitkä aika, kun täällä on viimeksi ajettu näin kovaa". Olin sanaton ja onnesta ymmyrkäisenä.



Päivän päätteeksi saatiin vielä diplomit, ja sitten suunnattiin kotia kohti. Aivan uskomaton kokemus, ja suosittelen lämpimästi jokaiselle jota tippaakaan autourheilu kiinnostaa. Ei mene säästöt hukkaan jos ne tähän päättää käyttää. Mun kytevä rata-ajo kipinä syttyi kyllä niin isoon liekkiin tämän päivän jälkeen, että tarvitaan aika iso sammutin jos meinaa tämän saada vielä talttumaan. Voi pojat ja tytöt miten mahtavaa touhua. Mä olen kyllä niin äärettömän kiitollinen ihan jokaiselle jotka tämän lahjan toteuttamiseen osallistuivat. Oli kyllä paljon enemmän kuin unelmien täyttymys, tää oli parempaa kuin mistä oon osannut haaveillakaan!

Lisätietoja Formula ykkösellä ajamisesta löytyy täältä: www.speedpassion.fi

Auton tarkemmat speksit:

WILLIAMS FW29 2007

Kiihtyvyys: 0–200 km/h 5 s
Huippunopeus: 330 km/h
Paino: 520 kg
Moottori: Cosworth V8
Teho: 650 hv @ 12,000 rpm
Vaiheisto: 6-vaihteinen paddle shift
Kori: Monocoque, 1 henkilö
Jarrut: Brembo hiilikuitujarrut
Autoa ovat ajaneet: Nico Rosberg (FW29- 03) Alexander Wurz (FW29-04)


Ja jos kiinnostaa miltä se ajaminen ja meininki näytti, niin tässä olisi video päivästä. Pari kierrosta onboard materiaalia Formula ykkösen kyydistä, ja yks maailman onnellisin tyttö.



perjantai 14. elokuuta 2015

Vauhdin Festivaali 2015

Elokuu tuntuu olevan aina sitä ihmisen parasta aikaa. Elämä, ja elokuu. Viime viikot on olleet aikamoista haipakkaa, ja ihan huikeita juttuja on tapahtunut sellaisella tahdilla ettei meinaa todeksi uskoa. Loppuu taas sanavarastosta superlatiivit kun yrittää näistä jotain kertoa. Mutta yritetään.

Vauhdin Festivaali järjestettiin Kankaanpäässä 8.8.2015. Tämä erittäin ainutlaatuinen tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, ja suosio oli sitä luokkaa että jatkoa lienee odotettavissa. Tapahtumalla juhlistettiin Toni Vilanderin maailmanmestaruutta, ja paikalle oli kutsuttu yli viisikymmentä eri autourheiluluokkien kilpakuljettajaa ajamaan reilun kolmen kilometrin mittaiselle katuradalle. Ja rata oli tosiaan katurata eikä mikään parkkipaikkarata! Aivan kaupungin keskustasta oli suljettu katuja tapahtuman käyttöön, ja kymmentuhatpäisen yleisön viihdykkeeksi kilpurit suhahtelivat radalla minuutin välein.



Aikasin aamulla pystytettiin varikko torille, jonka jälkeen kerrattiin kuljettajakokouksessa päivän kulku. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että kadulla sai tosiaan sudittaa, laittaa savumerkkejä ilmoille ja paahtaa omaksi ja yleisön iloksi ihan reippaalla tahdilla. Tottakai näytösajossa tulee ajettua vähän varmistellen eikä ihan äärirajoille, ja varsinkin tämänkaltaisessa tapahtumassa jossa yleisö on tuotu lähelle autoja. Kävin vielä kävellen tutustumassa radan kulkuun, ja kuljettajaesittelyn jälkeen päästiinkin pikkuhiljaa lyömään kilpureita tulille.



Jännitys oli taas kerran huipussaan kun pääsin Soarerin kanssa ensimmäistä kertaa radalle. Tällä kaudella ei ole noita ajokilometrejä päässyt kovinkaan rajusti kertymään, ja nekin vähäiset on enimmäkseen ajettu isojen yleisöjen edessä. Siinä viivalla lähtömerkkiä odotellessa niitä treenihetkiä oli kova ikävä, mutta kun lippu lopulta heilahti ja painoin tallan pohjaan, ei ehtinyt enää turhia murehtia. Kadulla ajaminen oli todella erilaista verrattuna radalla ajamiseen, mutta todella hauskaa! Vauhtihan oli huomattavasti pienempi, jonka vuoksi jouduin kiertämään rataa pienellä vaihteella, mutta se ei tuntunut yleisöä haittaavan. Radan varret oli tupatentäynnä porukkaa, ja kaikki vilkuttivat, taputtivat ja näyttivät peukkua. Aika hieno fiilis!

Kuva: Juha Levonen

Kuva: Juha Levonen

Kuva: Juha Levonen

Ensimmäisen setin jälkeen Soareri löi pientä lieskaa konepellin alta ajaessani varikolle. Tuli saatiin onneksi nopeasti sammumaan, ja syyksi paljastui pakopesän päälle joutunut kaasuvaijeri. Vaijeri ei oikein tykännyt ylimääräisestä lämmöstä, ja loppupäivä menikin hiukan takeltelevan kaasun kanssa räpiköidessä. Mutta viis pienistä teknisistä murheista, kun sai oikein luvan kanssa sudittaa liikenneympyrää ympäri, ja lappu lattiassa rajotinta huudattaen paikallisen poliisiaseman ohitse. Pakko myöntää, että virne oli erityisen leveä juurikin siinä poliisiaseman edessä!

Kuva: Painter Lauks

Kuva: Painter Lauks

Kuva: Painter Lauks

Kuva: Painter Lauks

Kertakaikkisen mahtava tapahtuma! Upeita, erilaisia kilpa-autoja, valtavasti yleisöä ja kelikin ihan viimeisen päälle. Todella hienoa, että tapahtumaan oltiin saatu luvat ja se onnistuttiin toteuttamaan näin huikealla tavalla. Yleisömäärä yllätti ainakin minut ihan totaalisesti, nimmarikortitkin loppui kesken jo ennen puoltapäivää. Aina vaan sitä tulee nöyrän hämmentyneeksi kun joku tulee kysymään nimmaria tai yhteiskuvaa. Kiitos teille kaikille jotka tulitte varikolle moikkaamaan, aina yhtä mukavaa tavata uusia moottoriurheilun ystäviä! Oon kyllä erittäin onnellinen ja kiitollinen kun saan olla osa tämäkaltaisia tapahtumia.

Ps. En ole ehkä muistanut vielä hehkuttaa Soarerin uusia muutoksia; uusia siivenpäätyjä, ja spoilerin päällä matkustavaa Jarmoa. Erittäin tärkeitä pikkujuttuja, jotka vaikuttaa oleellisesti suorituskykyyn. Siis kuskin suorituskykyyn.


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Lauantaina Kankaanpäähän!

Tulevana lauantaina Kankaanpään keskustassa järjestetään todella ainutlaatuinen moottoriurheilutapahtuma; Vauhdin Festivaali! Olen Super Smokerin kanssa ajamassa näytösajoa täällä, ja ainakin ennakkotietojen perusteella katurata tulee olemaan todella huikea! Katuja on suljettu useamman kilometrin edestä, ja kilpurit kurvaavat radalle minuutin välein. Varikko sijaitsee Kankaanpään torilla, ja tapahtumaan osallistuu huippukuskeja lähes kaikkien moottoriurheilulajien parista. Ja mikä parasta, tapahtuma ja kaikille avoin ja ilmainen.


Oon aika tohkeissani siitä että tässä kieltojen ja määräysten luvatussa maassa on saatu tälläinen tapahtuma aikaiseksi. Innoissani olen myös siitä että mua on pyydetty tänne ajamaan. Nähdään siis lauantaina Kankaanpäässä!


torstai 30. heinäkuuta 2015

Vauhtiajot 2015.

Kirjoitin vuoden alussa tämän kauden suunnitelmista otsikolla Driftingkuski downshiftaa, ja melko hyvin on tuossa suunnitelmassa pysytty. Olin kyllä ajatellut ajavani hiukan enemmän, mutta alkukausi onkin mennyt vanhojen vikojen korjaamiseen. Soarerissa on koko ajan ollut ikävä vika; se saattaa sammua koska tahansa. Kaasu pohjassa, kesken vedon. Raivostuttava, turhauttava ja vaarallinen vika, joka alkaa nyt vihdoinkin selvitä. Harmittaa, etten ole päässyt ajamaan niin paljon kuin olisin halunnut, ja suurin osa kauden budjetista on kulunut autotallin eikä radan puolella... Mutta josko vihdoinkin auto alkaisi toimia niinkuin sen kuuluu, se olisi kaiken tämän harmin arvoista.

Alkukauden hiljaiselon jälkeen olinkin sitten valtavan innoissani päästessäni taas ajamaan Seinäjoen Vauhtiajoille näytösajoa. Olen ollut ajamassa näytöksiä myös vuosina 2012 ja 2013, jolloin ajoin vielä vanhalla "Herra Soarerilla". Nyt siis ensimmäistä kertaa Super Smokerin kanssa Kapernaumin katuradalle betonivallien väliin, ja ihan vaan pikkusen jännitti.

Alkulämmöt käytiin ottamassa perjantaina erittäin märällä, mutta erittäin parhaalla, Lapuan moottoriradalla. Lyhyt videonpätkä nähtävissä mun instagram tilillä: krisseaalto. Iltatreenin jälkeen siirryttiin Seinäjoelle varikon pystytykseen, ja kelikin onneksi parani pikkuhiljaa.


Lauantaina olikin sitten ihan huippuhyvä keli, ja paikanpäällä todella paljon yleisöä. Vauhtiajoilla tunnelma on aina ihan omanlaisensa, ja tämä onkin ihan ehdottomasti yksi suosikkitapahtumistani. Niin hienoa päästä tänne ajamaan! Lauantaina ajettiin kaksi näytösajoa, mikä tuntui tietenkin ihan liian vähältä kun olisi halunnut ajaa vaikka koko päivän!

Mun kanssa rataa kiersi isoja poikia aina Juha Pöytälaaksosta Teemu Peltolaan, joten yleisö sai taatusti annoksensa kuminkärystä. Ajaminen ja kaikki oheistoiminta tuntui ihan pelkältä parhaudelta, joten pieni tauko on tehnyt varmasti hyvää. Edes sunnuntaina vallinnut ihan järkyttävä sadesää ei saanut mua lannistumaan. Parasta oli edelleen, vaikka sukat oli litimärät.

Kävijöitä tapahtumassa oli tänä vuonna 51900, ja melko moni tulikin varikolle vaihtamaan muutaman sanan ja hakemaan nimmarikortin. Oli huippua tavata teidät!



sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Valmistautumista.

Ollaan pikkuhiljaa alettu valmistautua Saksaan lähtöön, minä ja Mauno. Yksin en siis reissuun lähde, vaan koirani lähtee mukaan. Valmistautuminen on toistaiseksi ollut aika pitkälti henkistä, ja uskon että sitäkin tarvitaan. Ollaan kuitenkin katsottu meidän passiasiat kuntoon, Mauno on sirutettu ja ollaan pohdittu että millä sinne Saksaan sitten matkataan. Autolla, laivalla vai lentokoneella. Itseä vähän inhottaa ajatus Maunon sullomisesta lentokoneen ruumaan, joten olen alkanut kallistua autoilun puolelle. Olisihan se kuitenkin kätevää että olisi oma auto matkassa, ja road trippi houkuttaa valtavasti niinkuin aina!


Henkiselle valmistautumiselle on ehkä liikaakin aikaa, mä olen nimittäin nyt jo aika malttamaton odottelemaan reissun alkamista. Ja toisaalta, tässä ehtii ihan liikaa miettiä ja kammoksua sitä ikävän määrää mikä reissussa väistämättä tulee, kun Henkkahan jää kotiin. Onneksi lennot on aika halpoja ja tommonen neljä kuukautta menee varmasti aika nopsaan.

Voin vaan kuvitella kuinka valtavasti jännittää sitten kun se lähdön hetki on käsillä, kun nyt jo jännittää melkoisesti. Tää on kuitenkin niin mahtava tilaisuus toteuttaa pitkäaikaisia unelmia, oppia uutta ja nähdä maailmaa, että nyt täytyy mennä.

If we were meant to stay in one place, we’d have roots instead of feet.



torstai 18. kesäkuuta 2015

If it scares you, it might be a good thing to try.

Sanoin reilu kuukausi sitten mun ystävälle, että mulla on sellainen olo että pian tapahtuu jotain radikaalia. Tuntui että asiat oli menossa kohti isoa muutosta. En kuitenkaan ihan osannut aavistaa kuinka isoja ne muutokset lopulta tulisi olemaan. Ja kun asiat sitten alkoi muuttumaan, se tuntui aluksi niin stressaavalta ja hankalalta. Olin melko pettynyt, surullinen ja epävarma tulevaisuuden suhteen. Mutta niinkuin aina ennenkin, kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen aukeaa, ja on vain osattava etsiä ne hyvät puolet niistäkin asioista jotka aluksi tuntuu huonoilta.

Eikä siihen lopulta mennyt montaakaan viikkoa, niin olin jo erittäin tyytyväinen kaikkeen muutokseen. Tuntuu että asiat on oikeastaan paremmin kuin koskaan ennen. Tämä kesä on nyt jo ollut valtavan opettavainen, ja olen päässyt ratsastamaan todella upeita hevosia; nuoria tulevaisuuden lupauksia ja satuhevosmaisia jalostusoreja. Olen saanut opettaa taitavia ja motivoituneita ratsastajia. Kun kesä loppuu, pakkaan kimpsut ja kampsut sekä koiran, ja suuntaan hetkeksi ulkomaille heppahommiin. Tämä on se juttu, josta olen haaveillut yli kymmenen vuotta, mutta sen toteuttaminen ei ole ollut mahdollista. Elokuussa vihdoin päättyy se oman talliyrityksen tuottama painajainen, ja saan aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä velkasaneerauksen päättyessä. Ja silloin olen vapaa lähtemään.

Työpaikka odottaa Saksassa, nyt mun pitäisi vaan malttaa odottaa syyskuuhun saakka että pääsen lähtemään. Vielä on asioita hoidettavana täällä, hevosia ratsastettavana ja tunteja pidettävänä. Ja vähän kierroksia sudittavana moottoriradoilla. Yksi iso muutos tulee kyllä olemaan autourheilun saralla, Soarer on nimittäin myytävänä. Moottoriurheilu ei kyllä elämästäni mihinkään katoa, enkä aio sitä lopettaa. Mutta kyllä siihenkin on aika tehdä muutoksia parempaan suuntaan.



keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kullanarvoinen Kola.

Niin vaan tuli se pitkään pelätty päivä, kun Kola lähti takaisin omistajalleen. Vaikka olin henkisesti valmistautunut siihen ettei voida loputtomasti viettää aikaa yhdessä, olin kuitenkin hurjan ihastunut ja kiintynyt tähän hevoseen. Ei auttanut asennoituminen ja henkinen valmistautuminen, niin vaan pillitin kuin pikkutyttö kun oli aika taluttaa ruuna traileriin ja hyvästellä se kotimatkalle. Kamalaa luopumisen tuskaa.

Kolan kanssa sain nauttia seitsemän kuukauden verran huippuhetkistä. Yhteisen taipaleen alussa oltiin molemmat rapakunnossa, kummallakin takana pidempi treenitauko ja homma hiukan hakusessa. Mutta niin vaan sieltä yhdessä noustiin, jumpattiin, treenattiin ja valmentauduttiin. Alkukausi ehdittiin kisatakin. Ja oli niin mahtavaa. Meidän yhteisen matkan parhaita muistoja kuvien muodossa olisi tässä alla. Ja Kolahan on myytävänä, jos joku halajaa itselleen maailman ihanimman hevosen, joka on todellinen aarre. <3