Mä olen nyt 26 ja puoli vuotta vanha, ja olen harrastanut hevosia ahkerasti kaksikymmentä vuotta. Reilut kolmetoista vuotta elämästäni mä olen omistanut hevosia, eli aika tarkkaan puolet tähän mennessä eletyistä vuosistani. Mä olen työskennellyt hevosten parissa kymmenen vuotta, josta kokopäiväisesti seitsemän vuotta. Mä olen opiskellut hevosalaa kolmen ammatin verran, pyörittänyt ratsutalliyritystä, tutustunut satoihin hevosihmisiin ja erilaisiin hevosiin, olen kilpaillut, treenannut ja valmentautunut.
Mutta mitä enemmän mä näen hevoshommaa, ja mitä enemmän mä siitä opin, sitä hanakammin mä haluan siitä lopullisesti ja kokonaan eroon.
Homma on kovin ristiriitanen, sillä mä kyllä pidän hevosista. Mä nautin niiden kanssa touhuamisesta, tallitöistä, hoitamisesta ja ratsastamisesta. Ajoittain nautin jopa ratsastustuntien pidosta, ja melko usein myös hevosten kouluttamisesta. Mutta kaikki se hevosiin liittyvä, hevosihmiset ja koko ala, on jotain ihan kamalaa. Hiukan yleistäen voisin sanoa, että hevosihmiset on ilkeitä, negatiivisia, kaksinaamaisia, kateellisia ja selkäänpuukottavia ämmiä. Toki on niitä poikkeuksiakin, mutta niitä on kovin harvassa.
Koko tämän hevosteluhistoriani aikana mä olen tutustunut satoihin hevosihmisiin. Osan kanssa olen työskennellyt, osan kanssa opiskellut, osan kanssa harrastanut ja osaa mä olen opettanut. Silti mun oikeista ystävistä ehkä kymmenen on hevosihmisiä. Toki mulla on facebook pullollaan "kavereita", jotka on heppiksiä, mutta nyt puhutaankin ystävistä. Niistä joihin voi luottaa, joiden kanssa voi pitää hauskaa, ja joiden seurassa oikeasti viihtyy. Niitä mulle ei kovin montaa ole hevosharrastuksen kautta tullut, enkä mä kaipaa suurinta osaa ihmisistä joihin olen hevoshommissa tutustunut. Tietenkin mun luonne vaikuttaa asiaan, kuka nyt kusipään kaveri tahtoisi olla, mutta mä en ole ainoa joka on huomannut tämän saman ilmiön.
Mikä niitä hevoshulluja vaivaa? Siis sen hevoshulluuden ohella.
Koska mä olen hevostelun lisäksi harrastanut autoja reilut kymmenen vuotta, on mulla jonkinlaista vertailupohjaa. Autoharrastuksen, autoalan opiskelun ja autopuolen töiden ansioista mulla on paljon ihan oikeitakin ystäviä, eikä vaan naamoja mun facebookin kaverilistassa. Eikä kyse voi olla ainoastaan sukupuoli eroista, vai voiko? Kyllä jätkätkin osaa jauhaa paskaa, ilkeillä ja olla kateellisia, mutta se touhu pysyy normaalin käytöksen rajoissa. Toisin kun hevospuolella.
Kun hevosihminen lukee tätä, se ajattelee ensimmäisenä että mun pitäs kasvattaa pallit ja oppia kestämään, eikä olla niin herkkis. Seuraavaks se ajattelee että mä olen katkera hevosihmisille. Molemmissa kohdissa meni pieleen. Mulla on munaa enemmän kun monella jätkällä, ja naisellisuuteni vuoksi en enempää tarvitse. Katkera mä en ole, ainoastaan kiitollinen. Kiitollinen siitä, että heppistelyn lopettaminen on antanut enemmän tilaa autoharrastukselle. Ja se on se, josta mä todella saan nautintoa. Oon kovasti koittanut harrastaa molempia, ja tehdä hevoshommia vähän sivutyönäkin, mutta nyt meinaa takkuilla ja pahasti. Eikä se ole enää pelkästään hevosalan asenteista ja ilmapiiristä johtuvaa. Se alkaa olla nyt niistä hevosista johtuvaa.
Kun eihän ne hevoset nimittäin ihan oikeasti halua että me istutaan niiden päällä. Ei ne halua rautaa suuhunsa, ei kärryjä peräänsä, eikä voimistelijoita selkäänsä. Hevonen on saaliseläin, jota ei ole tarkoitettu siihen, että petoeläin istuu niiden selässä ja hallitsee hevosen pakoviettiä. Mä en pysty enää pitämään tunteja isoissa ratsastuskouluissa joissa kehää kiertää tunnista toiseen ontuvia ja onnettomia hevosia, epäsopivat satulat ja osaamattomat ratsastajat selässään. Kun ratsastuksenopettaja on asiakaspalvelija ja pelkkä työntekijä, on vaikuttamismahdollisuudet vähissä. Toki voin äänestää jaloillani, ja niin olen tehnytkin, mutta aina mun tilalle löytyy seuraava. Ratsastuskouluyrittäjällä on mahdollisuus vaikuttaa, ainakin teoriassa. Käytännössä se voi olla hankalaa, sikäli mikäli haluaa pitää toiminnan kannattavana.
Mitä mun sisäinen kettutyttö sitten tahtois tehdä? Eihän niitä hevoisia voi vapauteenkaan päästää, ja ymmärränhän mä sen, että kun ihminen niitä elättää, niin jotain on saatava vastineeksi. Voisiko aloittelijat aloittaa ratsastamisen roboteilla? Siirtyä oikeisiin hevosiin vasta kun kehonhallinta, apujenkäyttö ja agressioiden hallinta on sillä tasolla, että kykenee ratsastamaan aiheuttamatta hevoselle kärsimystä? Voisiko jokaisen omasta hevosesta haaveilevan velvoittaa suorittamaan hevosajokortin? Miten saataisiin ihmiset lopettamaan hevosten inhimillistäminen?
Aihe on laaja ja mun ulosanti melko heikkoa. Miten mä sen selittäisin?
Osa hevosistahan jopa nauttii työskentelystä ihmisten kanssa. Iso osa innostuu päästessään treeniin, rakastaa hyppäämistä ja työskentelee ratsastettuna rentona ja miellyttämisenhaluisena. Mutta mites ne ratsastuskoulun kehäraakit? Entä ne stressaantuneet yksilöt? Jossainhan on mennyt pieleen kun suurimmalla osalla hevosista on vatsahaava, siis oli ne sitten pullahevosia, harrastekopukoita tai kilparatsuja. Entä ne hevoset jotka ei anna kiinni tarhasta, luimivat, purevat ja potkivat, tykkääkö ne tästä touhusta? Kilpahevoset joita potkitaan kannuksilla kylkiin, ja tätä vielä telkkarissakin koko kansalle näytetään, nauttiiko ne todella? Melkosta hevosurheilua totta tosiaan. Tilannetta olis helppo olla huomaamatta, jos niitä kärsivän oloisia yksilöitä olisi äärimmäisen vähän. Mutta niitä löytyy joka tallista, ja aivan jokaiselta kisapaikalta tasosta riippumatta.
Puolustellaan tekemisiä sillä, ettei näin isoa eläintä voi pakottaa. Ettei kuusisataa kiloista hevosta voi väkivalalla hallita, vaan hevonen tottelee omasta tahdostaan. Miksi sitten ne kovat kuolaimet, apuohjat, kannukset ja raipat, sekä väkivaltainen ratsastaminen, kun hevonen kerran haluaa totella? Kyllähän ne hevoset äkkiä oppii, mikä on helpoin tapa selvitä hengissä. Aluksi ne tottelee rangaistuksen pelossa ja myöhemmin tottumuksesta. Onko niillä muka vaihtoehtoja? Mitä isommin ne kertoo etteivät halua, sitä kovemmin niille sanotaan että sun on pakko.
Asiantuntijoita on aina, koska hevosasioissa on loppujenlopuksi melko vähän faktatietoa. Ne kun ei ole koneita jotka toimisi yhtä loogisesti kuin autot. Jokainen tietää toistaan paremmin mikä on hevosille hyväksi. Tehdään kokeita ja tutkimuksia ja ollaan niin viisaita. Metodeita ja tapoja on monia, eikä kukaan voi kertoa mikä on se oikea tapa, kunnes hevoset oppii puhumaan. Eikä siihen varmasti kauaa mene, kehitellään vaan vähän uusia erikoiskuolaimia, kannuksia, apuohjia ja piiskoja niin kohta ne kertoo meille kuinka ne rakastaakaan kantaa selässään ylipainoista ja pomppivaa säkkiä, joka kiskoo suusta ja potkii kylkiin.
P.S Kirjoitin juuri sitä, mitä päässä liikkui. Tee sä sama juttu tonne kommenttiboksiin.
18 kommenttia:
Mun kommentti havisi taivaan tuuliin kun kone jumittui..
Mun mielesta naiset on aika kavalia, ei pelkastaan hevosihmiset. Sen takia mulla on kavereina miehia enemman, tai niiden kanssa on helpompi kommunikoida.
Ma en enaa halua kayda ikina ratsastuskoulussa juuri sen takia etta suurimmassa osassa ne hevoset on keharaakkeja eivatka ne nauti siita yhtaan. Enka edes harrasta ratsastusta kun en voi toteuttaa unelmiani... Haluaisin ostaa itselleni sellaisen tyopollen joka saa elaa laitumellaan,jonka kanssa tehdaan paljon maastolenkkeja ja se saisi elaa hevosenelamaa. En tieda vaan voiko mun palkalla elattaa koskaan hevosta kun en osaa arvoida mita sellaiseen menee rahaa.
Sinin kanssa olen vähän samaa mieltä, että kyllä ne on ne naiset lähinnä, jotka tämän homman sotkee. Tunteilulla, täteilyllä ja kaksinaamaisuudella. Onhan tämä ala mennyt Suomessa ihan hänekseen, kun miettii kouluratsastustakin, jossa tuomarit antavat pisteitä pärstäkertoimen mukaan. Enemmän tai vähemmän.
Norjassa käydessäni näin upean ratsastuskoulun ja mahtavan ilmapiirin. Toki kokemus on vain yhdestä tallista, mutta sen koulun hevoset voivat hyvin ja eivät käyneet päälle. Ne, joilla ratsastin, olivat miellyttämisen haluisia ja ihania ratsastaa. Kuinka monta tällasta koulua löytyy Suomesta? Harvoja.
Onni on, kun kaikki oman pihan hevoset kävelevät haettaessa luokse, työntävät turpansa syliin tai katsahtavat ystävällisesti. Kukin tyylillään ja luonteelle sopivalla tavalla. Tai kun haluttomasta nuoresta löytyy into ja tahto tehdä ja mennä. Kaikesta löytyy ne huonot puolensa, mutta on täällä hevosten parissa paljon onneakin ;)
Juuri olen tässä niiden muutaman "täyspäisen" hevosihmisen kanssa puhunut samasta aiheesta ja kynnyskysymykseksi muodostui: Tekevätkö hevoset ihmiset pipipäiksi vai hakeutuuko tälle alalle vaan ne kaikki kaksinaamaiset paskiaiset. Loppupäätelmään päästy, mutta joku tässä yhtälössä kyllä mättää ja pahasti.
Ja mitä tuohon muuhun tekstiin tulee, niin olisin voinut kirjoittaa itse ihan samanlaisen! Olen lähiaikoina enemmän kuin kerran miettinyt siä, koska se aika alkaa että alkeistunnit pidetään roboteilla. Kuinka paljon opettelet, ennen kuin päästetään oikean hevosen selkään..
Ja myös minun sisäinen ketttutyttöni/kukkahattutätini tai miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua on nostanut pahasti päätään.
Niitä stressaavia, luimivia, potkia ja ei-hyvinvoivia hevosia on maailma täynnä. Ja laitan pääni pantiksi siitä, että ne eivät nauti työstänsä ja että niistä suurin osa on nimenomaan pakotettu siihen työhön mitä ne tekevät.
Vaikeita asioita, eihän niitä tosiaankaan vapaaksikaan voi päästää. Mutta ehkä kaikki lähtisi siitä, että hevosta ei kohdeltaisi enää niin välineenä. Missään tapauksessa.
Vaan se olisi jotain muuta, kumppanuutta, molemminpuolista ymmärrystä ja halua tehdä töitä yhdessä.
Ja kyllä, saa syyttää idealismista.
Guilty as charged.
Tämä on hieno teksti, ihan täyttä asiaa. Ja pistää kyllä miettimään tuota hevosten kohtelua.. En ole mikään heppatyttö, mutta muutamat kerrat olen kolmella eri tallilla rampannut, kun täti on hevosia omistanut.
Kaikilla kolmella tallilla oli ihan kamala ilmapiiri. Paljon olen kuullut tädiltäni mitä ihmeellisemmistä paskanpuhujista, joita siellä ramppaa. Ne tietää kaikesta kaiken, kusettaa ja puhuu ihan tolkuttoman paljon paskaa selän takana ihan kaikista. Jes. Paljon varmaan kiinnostaa mennä tuollaiseen paikkaan raskaan työpäivän jälkeen "rentoutumaan" hevosensa kanssa... Yhdellä tallilla paskanpuhuminen kävi niin mahdottomaksi, että tätini lähti menemään. Se talli muutenkin paljastui homeiseksi ja lähes kaikki hevoset saivat sen paikan heinästä jotain allergiaoireita...
Sekin kertoo kyllä jo jotain, että eräs hevonen tuolla yhdellä tallilla/ratsastuskoulussa menee useasti istumaan kesken kaiken, kun joku ratsastaa sillä ympyrää pölyisellä kentällä. Sit huudetaan ja hakataan raipalla. Ja väännellään korvista. Missä on kunnioitus eläimiä kohtaan?
Sitten yks ihan järkyttävä asia eräällä tallilla oli tallin omistajan kielenkäyttö, se huusi naama punaisena hevoselle kusipäätä ja mulkkua, kun hevonen ei tehnyt sen mielen mukaan. Miksi lapsia kielletään meluamasta talleilla, ja silti aikuiset ihmiset saavat purkaa vihaansa eläinparkoihin?
Olin joskus hyvinkin kiinnostunut hevostouhuista, mutta pari tallivierailua riitti kyllä siihen, että lopetin hevoshaaveilut heti alkuunsa. Olisi liian raskasta seurata sivusta jotain tuollaista, ja olla sen paskapuheen kohde, kun en osaisi kaikkea täydellisesti.
Lueskelinpas ensimmäistä kertaa blogiasi ja olen kyllä samoilla linjoilla, varsinkin tuon tyttöjen/naisten kaksinaamaisuuden ja muun ilkeilyn takia. Mutta kaikkein pahinta on kateus mielestäni tämän harrastuksen parissa.
Koko blogiteksti sai kyllä ajattelemaan, että miten hevostytöt ovatkaan niin ilkeitä? Eikö ratsastuksen pitäisi opettaa kärsivällisyyttä, toisten huomioimista ja etenkin suvaitsevaisuutta? Loppujen lopuksi, kilpaillaan siinä itsensä kanssa. Aina voi tulla paremmaksi ratsastajaksi ja hevosen hoitajaksi. Joka päivä oppii uutta. Miten voi siis edes vertailla itseään muihin ratsastusta tai hevostelua harrastaviin? En kyllä väitä että olisin itse joku puhdas pulmunen. Olen kuitenkin oppinut muita seuraamalla, ettei siitä synny mitään hyvää.
Hyvää pohdintaa liittyen tuohon eläinten hyväksikäyttöön ja siihen että nauttiiko hevonen ratsastuksesta. Harmi vaan, että kriittisesti ajattelevat yleensä lopettavat harrastuksen, jolloin ne jotka eivät ajattele saavat mellastaa rauhassa.
Moikka, siun juttujas on tosi mukava lueskella ku sie puhut oikeesti ASIAA. Itse valmistun nyt hevostenhoitajaksi keväällä ja olen kaikille sanonut, että tätä minä en halua ammatikseni loppujenlopuksi tehdä juuri noiden syiden takia mitä olet kirjottanut. Jotenkin näkee nää hevoshommat heti eri tavalla, kun on melkein jo ammattilainen kuin silloin pienenä tyttönä jolloin käytiin ratsastustunneilla ja muuta. Peruskoulun jälkeen ei kiinnostanu muut kuin hevoset, mutta nyt tässä vajaan kolmen vuoden aikana olen päättänyt hakeutua ihan muulle alalle aikuispuolella. Itsekkin olen vähän rämäpää noiden autojen kanssa, vaikka kokemusta autoista ei ole, mutta mielenkiinnolla kaikkea haluaisin oppia, siksi aattelinki käydä autopuolen heti, kun mahdollista!
mä väittäisin että kyseessä on raha.tallin/ratsatuskoulun pitäminen ei ole mitään halpaa lystiä,eikä siinä todellakaan helposti pääse rikastumaan.Tallin omistajat siis kiristelevät rahan kanssa koko ajan,joten on helpompaa (siis halvempaa) laittaa puolikuntoinen poni tunnille,kun viedä eläinlääkäriin.Lääkäristähän joutuisi itse maksaa,nyt ratsastaja maksaa omistajalle.Ja kun poni vasta vähän ontuu,ni ei se nyt oo nii paha..Satuloita ja suitsia saadaan perintönä, kun boxi naapuri heitti veivit ni siitä uudelle ponille satula,ei kai se nyt oo nii paha jos se ei ihan istu ku sillä menee vaan lapset,nehän on kevyitä..Varmasti monien tallin omistajien tekisi mieli ostaa kunnon varusteet ja antaa kipeiden heppojen levätä, mutta kun raha ei sitä välttämättä salli.sitten voi vaan kysyä,miksi edes pidät tallia jos siihen ei ole rahaa kun eläinten hyvinvoinnin kustannuksella...
sitten oma lukunsa on ne yksityisten omistajat..kun niillä sitä rahaa taas on pakko olla,eihän kukaan perus tyyppi maksa kämpän vuokraa, omaa elämistä ja hevosen kuluja.ei,siinä täytyy olla rikas.tai ainaki suhteellisen.tai sitten rikas isi joka maksaa kaiken mitä oma tyttö haluaa.sitten kun sitä rahaa on,se pitää näyttää kaikille.täytyy olla vimosen päälle kamat ja kaikki.sitten kilpaillaan kenellä on hienoimmat.se ei haittaa jos hevosta vähän sattuu suuhun ku on kaikenmaailman hilavitkuttimia suu täynnä,koska se näytää coolilta ja siltä että mulla on rahaa.sitten kun kilpailu hienouksista menee oikein veriseksi,ni sitten puhutaa paskaa toisista ja ilkeillään,jotta omaa asemaa tässä hienossa kilvassa voi nostaa.ja taas mennään eläimen kustannnuksella.
ja joo,se auto harrastus se sitten vasta kallista onkin.mutta,siinä onkin vähän tarkoitus prameilla hienolla autolla ja vertailla autoja keskenään.rahaa täytyy olla ja todella paljon jos siinä lajissa aikoo kilpailla,mutta autoa ei satu jos sen renkaat on kulunu,ja koska autoon vaihdetaan automaattisesti renkaat kun on hienosti luukutettu ympäri rataa ja ne on ihan finaalissa,tottakai,eihän sillä voi enää ajaa.samaa ajattelua tarvittaisiin hevos ihmisillekkin,jos heppa ontuu,se on korjattava,eihän sillä voi ratsastaa,tietenkään.
en sitten tarkoita että tämä yleistys koskee ihan kaikkia,mutta valitettavan usein tämä on totta.(tosin tällä hetkellä tiedän varmaan kaksi yksityistä omistajaa jotka eivät kuulu tähän kastiin)
Hyvää pohdintaa! Ja perin harmillista, että olet päättänyt lopettaa heppahommat, juuri kaltaisellesi ihmiselle olisi tarvetta näissä hitusen negatiivisissa heppapiireissä... ;-) Kiitos ja tsemppiä!
Juuri tämä minuakin ärsyttää.. Kaksinaamaisuus, "kaikkitietäväisyys" (neuvotaan muita, vaikka itsellä ei asiasta minkäänlaista tietoa taikka edes kokemusta). Onneksi ei tarvitse muualla kuin kotona harrastaa heppailua, ei tarvitse kuunnella muiden "ohjeita". " Tunge kuolaimet suuhun, revi ja sahaa oikein olan takaa että se kunnioittaa.." Ehkä vähän liioiteltua mutta aikalailla noin se menee.. :S
Julmetun hyvin sait tiivistettyä varmasti meidän monen päässä liikkuvia fiiliksiä sanoiksi. Kaksinaamaisuus, selkäänpuukottaminen, joskus jopa toisen hevosen hyvinvoinnin sabotointi.. Se on aika ikävää, että hevoset saavat kärsiä meidän ihmisten tyhmyydestä. Oman hoitohevoseni (täyshoitoyksityistallilla) kohdalla oli viimekesänä melkoista rulianssia; tallityöntekijän ja hevosen omistajan kemiat eivät kohdanneet; tallityöntekijä ei suostunut viemään hevosta tarhaan. Ja siitähän kärsi hevonen.
Heh, nyt alkaa meikäläiselläkin taas vaihteeksi suonissa kiehua, kun miettii näitä asioita. Olen kokenut ratsastuskoulunkin pirullisen ilmapiirin, haukkumisen jne. Ja voin vannoa, että takaisin en mene. Tarpeeksi paskaa saa niskaansa jo yksityistallillakin. Hevosharrastus kaikessa mukavuudessaan on alkanut muuttua välinekilpailuksi. Hevosesta on tullut esine; statussymboli. Siitähän loistava esimerkki on lv:n omistajien haukkuminen, mikäli ko. lv on ratsukäytössä. "EIHÄN SE VOI PÄRJÄTÄ!! SE ON LV!"
Ja tottakai kisakentillä paras ratsukko on se, jolla kaikki varusteet ovat kalleimpia mahdollisia; mätsäävissä väreissä.
Vuosien saatossa on unohtunut se, että se hevonenkin tuntee ja on elävä otus. Se tarvitsee yksilöllistä hoitoa ja huolenpitoa. Nyt menee romaanin pituiseksi tämä sepustus joten taidan lopettaa ja kihistä yksinäni vielä vähän lisää!
Ja jokainen meistä on vastuussa siitä, että millaisena tämä heppaharrastuksen ilmapiiri on ja pysyy. Jos ei yritä edesauttaa, jos ei katko huhuilta siipiä, jos ei ääneen kieltäydy osallistumasta toisten arvosteluun, me TUEMME ilmapiirin jatkumista.
Tere Vipon Krisse.
Ensinnäkin; ei sun tartte kasvattaa palleja vaikka hevostaustaa minulla on. (kuten ehkä allekirjoituksesta voit päätellä ;) )
Eksyin blogiisi Kian blogin kautta (http://kiaherold.blogspot.com/) jossa keskusteltiin samoista mietteistä. Mikä oikeutus ihmisellä on hevosen alistamiseen.
Tekstisi on kuin suoraan suustani/kynästäni. Olen jättämässä hevosmaailmaa taakseni juuri niistä syistä joita tässä kirjoituksessasi pohdit. On hyvä huomata että hevosmaailma ei ole kokonaan mätä, joillakin on vielä terve kyseenalaistava ajatuskyky tallella. Se on meinaan harvinaista nykypäivänä.
Kuten sanot, ei hevoset tosiaankaan halua että niiden selässä istutaan, niitä pidetään pienissä lokeroissa lukittuna etc.
Terveisin hevosista luonnonsuojeluun siirtyvä
Tapio (viponkin kavioita tuhonnut) "Kontio"
Itse oon miettinyt viimeisen noin vuoden aikana samoja asioita. Oma ponini on juurikin se 5 vuotta ratsastuskoulun maneesissa laiskasti ravaillut kehäraakki. Se ei todellakaan nauttinut enää työstään, se näkyi muuallakin kuin siellä uraa kiertäessä. Karsinassa se uhitteli ja käänsi persettään, jyrsi seiniä, oli vihainen ja apaattinen ja kaiken lisäksi laiha. Nykyään kuin eri hevonen. Uusi paikka, uudet tavat ja enemmän hoitoa. Se on nyt vähänniinkuin yksilö, eikä vaan yksi poneista.
Silti minua jotenkin huolettaa koko hevostouhu, ja välillä se painaa pahasti omalle tunnolle. En vaan millään oo keksiny että miten korvaisin näitä asioita. Ainoita mieleeni pulpahtaneita juttuja on luonnollinen hevosmiestaito, lännenratsastus ja ihan vaan puskaharrastelu. Maailman huipulla kun tuntuu olevan se julmin meininki, oli laji mikä tahansa. Olen alkanut vakavasti harkita laittavani sähköpostia esimerkiksi Oikeutta eläimille -järjestölle ja kysyä heidän mielipidettään hevosharrastukseen.
Harkitsin vakavasti lähteväni tälle alalle, mutta osaksi juuri kaiken hevosten huonon kohtelun takia se jäi. Osaksi siksi ettei palkka vastaa edes työn raskautta fyysisesti, saati sitten henkisesti (hevosihmiset, ammattilaiset ja "ammattilaiset". Näillä viittaan juurikin samoihin asioihin kuin sinä.)
Mulle oma ponini on kuitenkin kaikki kaikessa, sen osto tuli juuri siihen saumaan, että jos me ei oltas ostettu sitä niin ensinnäkin se olis varmaan myyty jonnekin toiseen ratsastuskouluun kiertämään kehää, kunnes sen nivelet olis sanoneet 'poks' ja se ois kuopattu. Toiseksi, oma masennukseni iski rajusti alle puoli vuotta ponin oston jälkeen, jolloin kyllä hoidin ponin ihan yhtälailla kuin aina ennenkin, mutta koulu ja muu kärsi. Mulla ei ollut ees kavereita ja jätin silloisen poikaystävänikin. Ilman tunnetta siitä, että mulla on joku erittäin hyvä syy elää, olisin luultavasti tappanut itseni.
Eli poni on yhä minulla itsekkäistä syistä, kuten voin väittää muidenkin ihmisten yleensä pitävän hevosia, omana onnenaan, huvinaan, kilpailuvälineenään jne.
Tahtoisin muuttaa tapojani toimia hevosten kanssa niille luonnollisempaan toimintaan. Siksi ajattelinkin tänä keväänä alkaa käymään luonnollisen hevosmiestaidon tunneilla ja kokeilla lännenratsastusta. Tiedä sitten onko se yhtään sen kivempaa hevoselle, mutta toisaalta se on myös tottunut siihen että sitä liikutetaan, eikä sen ole mahdollista olla 24/7/365 laitumella. Ei sekään olisi mielestäni oikein, että lopettaisin ratsastuksen, jolloin se tarhailisi päivän ja olisi yöt sisällä.
Todella kinkkinen ja vaikea aihe, johon varmasti jotkut muutkin kaipaavat kipeästi muutosta. Sitä odotellessa ja miettiessä päätän kilometrin mittaisen kommenttini asiasta ja vähän sen vierestä.
Kiitos lintu pitkästä ja asiallisesta kommentista! Hienoa että muillakin oman samansuuntaisia ajatuksia, tätä kautta voidaan saada sitä hevostenkohtelua parempaan suuntaan, vaikka sitten yksi hevonen kerrallaan. Joillain pohdinta aiheuttaa lajinvaihdoksen tai harrastuksen lopettamisen, omalla kohdallani se on vaikuttanut enimmäkseen toimintatapoihin ja asenteisiin. Tulee luettua hevosta vielä entistäkin tarkemmin, etenkin nyt kun en ole hevosalan yrittäjä ja sitäkautta osittain pakotettu kulkemaan laput silmillä.
Lännenratsastusta seurattuani en ole kovinkaan ihastunut lajiin. Kuolaimet ja kannukset ovat todella kammottavia (toki niitäkin voi käyttää mahdollisimman pehmeästi), ja se lännensatula ei kyllä ole yhdenkään hevosen selkään sopiva, saatikka sitten hevoselle miellyttävä. Mutta kuten jo mainitsitkin, oli laji mikä hyvänsä, niin hevosten huonoa kohtelua näkee, tasosta riippumatta. Jokainen voi oman lajinsa parissa viedä asioita hevosystävällisempään suuntaan, ja se ei edelleenkään mielestäni tarkoita sitä että ne pitäisi vapauttaa pelloille kirmailemaan. Treenataan ja kilpaillaan, mutta tehdään se enemmän hevosen ehdoilla, vaikka silti niin kovin itsekkäistä syistä. :)
I agree. olet varmaan nähnyt sen 'kuuluisan' videon jostain lännenratsastuksen MM-kisoista tai vastaavista ku se mies repii sitä hevosta suusta koko kehollaan ja hartiavoimillaan(?). Siksikin myös lännenratsastus on arveluttanut minua, mutta en tiedä onko sekään puskatasolla sitten sen raaempaa kuin koulu- tai esteratsastus.
Länkkysatuloista en itse tiedä juurikaan mitään, joten sekin asia on mietityttänyt minua. Henkilö, jonka luonnollisen hevosmiestaidon tunneille aion mennä, opettaa myös sitä lännenratsastusta, joten uskon etteivät hänen metodinsa voi ihan hirveää rääkkäysluokkaa olla. Olen nähnyt tyypin tekemässä luottamusjuttuja ja sen sellaista hevosten kanssa ja olen myös ollut hänen ratsastustunneillaan, tosin lajina oli kouluratsastus. (Kävin silloin ratsastuskoulun tunneilla ja tämä opettaja, tai taitaa olla oikeasti ohjaaja, oli aikalailla vasta valmistunut Ypäjältä.)
Uskon että koko laji paranisi kuitenkin hurjasti jo sellaisella yhdellä nyrkkisäännöllä, että kuunneltais kaikki sitä omaa hevosta paremmin. Ei sokeasti uskota opettajia ja valmentajia, jos itse tuntee hevosen ja tietää ettei kaikki mee nyt niinkuin pitäs. (Tokihan on sitten eri asia se nöyryys, "minä olen paras" -tyypit kun harvemmin paljoa oppivatkaan kun eivät tajua ottaa oppeja vastaan.) Pointti oli se että _mihin tahansa_ ei pidä suostua, tai varsinkaan itse treenata itseäänkin epäilyttävillä tavoilla. Kyllä se oma pää jo jotain osaa sanoa, ja se oma tunne asiasta voi olla oikeassa. :)
Joskus luin sellaisen sananlaskun että "Rohkeutta on tehdä oikein silloin kun kukaan ei näe."
Anteeksi kiihkomielinen kommentointini, tää vaan on aihe joka kiinnostaa itseäni, ja josta haluan jutella. Ja ennenkaikkea kuulla myös muiden mielipiteitä.
Samoilla linjoilla ollaan. Jokaisen pitäisi kohdella käsittelemiään hevosia parhaalla mahdollisella tavalla, oli laji sitten mikä hyvänsä. Ja tosiaan, rohkeutta on tehdä oikein silloin kun kukaan ei näe. Hevosen huonoa kohtelua tai sen hyväksymistä ei pidä puolustella millään villihevosten rankalla elämällä, tai kehitysmaiden lasten kärsimyksellä, vaan jokaista eläintä pitäisi kohdella hyvin, yksilönä. Väkivalta alkaa siitä mihin taito loppuu.
:)
Lähetä kommentti